Matti Laitinen vallan vaiheilla

Vielä huonomminkin voisi olla

Kun nuoret toimittajat tekevät kauhistelevia juttuja nykyisistä työttömyysluvuista, niin kannattaisi vilkaista 1990 – luvun synkkiä tilastoja. Työttömyys on vain puolet vuoden 1994 huippuluvuista.

Silloisen laman pohjilla työttömiä oli noin 408 00. Tilastokeskuksen prosentteina se on 16,6.Nyt, elokuussa 2009, työttömiä oli noin 203 000 ja työttömyysprosentti 8,8. Tosin nykylaman pohjaakaan ei ole vielä saavutettu.

Kuva:YLE

Tilastot ovat muuten metkoja. Tilastokeskus tuottaa pienempiä työttömyyslukuja kuin työvoimaviranomaiset. Tutkimusmenetelmät ovat nimittäin erilaiset.

Elokuun työttömien määräkin vaihtelee eri tilastoissa. Työ- ja elinkeinotoimistot ilmoittivat elokuun lopussa 2009 työttömien määräksi 270 000. Tarkasti ottaen ´työttömyyssturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua´ henkilöä.

Eroa Tilastokeskuksen lukuihin on melkein 70 000! Tilastoilla on hauska leikkiä ja politikoida.

Miksi sitten näin on? Tilastokeskuksen sivuilta sekin selviää.

Maissa, joissa työttömyysturvan saanti on sidottu työnvälityksessä kirjoilla oloon, rekistereiden työttömyysluvut ovat usein suuremmat.

Esimerkiksi Suomessa työ- ja elinkeinoministeriön rekistereissä on runsaasti ns. eläkeputkessa olevia ja työttömyysturvaa saavia henkilöitä, jotka itse ilmoittavat, etteivät he enää aktiivisesti etsi työtä. Rekistereissä heidät luokitellaan työttömiksi.

Sitä vastoin työvoimatutkimuksessa heidät tilastoidaan joko piilotyöttömiksi tai työvoimaan kuulumattomiksi.

Työvoimatutkimuksessa työttömäksi luokittelun edellytyksenä onkin se, että henkilö haluaa ottaa työtä vastaan. Tämä luokittelu perustuu kansainvälisen työjärjestö ILOn suosituksiin.

Toisin sanottuna noin neljäsosa työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen 270 000:sta työttömistä ei ole työllistettävissä, koska he eivät hae töitä tai odottelevat eläkettä työttömyysputkessa. Se on iso määrä.

Suorastaan huvittavaa oli katsella perjantaina 16.10. 2009 YLE TV 1:n A-Talkia. Keskustelussa hallituksen syyksi ja saamattomuudeksi yritettiin vierittää suurin piirtein koko työttömyyden kasvu.

Ei edes elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen uskaltanut sanoa, että älkää nyt pötyä puhuko. Ei minkään maan hallituksella ole avaimia globaalin laman ja tyttömyyden ratkaisemiseksi. Päänsärkyä kyllä voidaan lievittää, mutta ei sairautta yksin hallituksen toimin paranneta.

Oli kuin kaikki keskustelijat olisivat pudonneet avantoon ja alkaneet riidellä kenen syy tämä oli. Sillä menolla henki menee, jos ei pian ala pyrkiä yhteisvoimin avannosta pois.

Tällaisia keskusteluja katsellessa tuli mieleen oma työttömyysaikani vuonna 1992. Silloin firmat keksivät ulko-oven, joka aukesi monta vuotta pääsääntöisesti ulospäin.

Tämä sama ovi on nyt keksitty uudelleen. Saa nähdä kuinka monta vuotta sitä nyt käytetään.

Sekään ei ole muuttunut, että vähänkin ikääntyneempien on edelleen hyvin vaikea saada töitä. Firmat elävät kuvitelmissa, että kokemuksella ei ole paljon merkitystä.

Sen kyllä toisaalta ymmärtää, koska töihin ottajat itse ovat varsin nuoria. Ikäistään vanhempaa ja ammattitaitoisempaa alaista ei hevin palkata.

Mutta mitä tässä eläkeläinen turhaa marisee. Potkuja kun ei tarvitse enää pelätä.

Vai keksitäänköhän säästösyistä sellainenkin laki (säädettävä perustuslain säätämisjärjestyksessä), että jos et ole eläkkeellä kunnon kansalainen (normit täyttävä), niin eläke voidaan pienentää tai jopa evätä?

Normit täyttämättömille työttömillehän tällaiset säännökset on jo laadittu.

Asiasanat:

A-Talk

Mauri Pekkarinen

tilastot

työllisyys

työttömyys

työttömyystilastot

Lapset vai ura, Paavo Lipponen?

0 kommenttia

Sattuipa taas silmään uutinen Paavo Lipposen, 68, pyrkimisestä EU:n presidentiksi. Aktiivinen ja kunnianhimoinen mies. Kahden nuoren tyttären isä ja kolmannen isäpuoli.
Vuosien takaa tulee mieleen – kun lapset olivat vieläkin pienempiä – Lipposen haastattelulausunto, että ei hän miksikään lapsenlikaksi aio jäädä. Eikä ole jäänytkään. Sellaista on huippupoliitikon ja varmasti huippujohtajienkin elämä. Mutta siitä on maksettava kova hinta.

Paavo Lipponen, Kuva: YLE

Lipposta käsittelevän YLE:n nettiuutisen jälkeen, keskusteluosioon, oli heti tullut kommentti:

”Kylläpä tuon ikäisellä miehellä on riittämiin kun on nuorten lastensa kanssa sen minkä aikaa viellä on, kun rupee olemaan jo isoisän iässä.
Toiseksi en usko, että Paavollakaan on puhtaat jauhot politiikassa, kun ei tämänhetkisilläkään politiikoilla ole.”

Kolmen pienen lapsenlapsen isoisänä jäin miettimään, että mitähän itse vastaavassa tilanteessa tekisin, jos olisin vanhemmalla iällä alkanut riiustella nuorten naisten kanssa. Vain kolme vuotta Lipposta nuorempana minulla mahdollisesti pyörisi nyt ympärillä uutta jälkikasvua.

Ei se ole helppo homma näin vuosien jo painaessa. Kun olemme vaimon kanssa hoidelleet säännöllisesti lastenlapsia, niin voimille se ottaa, vaikka ihania nuo ihmisen alut ovatkin.

Olisinko sitten onnellisempi, jos paahtaisin edelleen nyt jo eläkeiässä täysillä radio- ohjelmien tekoa, kirjoittelua ja valokuvienkin ottoa? Siis sitä samaa, mitä olen vuosikymmenet tehnyt.

Kiehtovaa, etuoikeutettua työtähän se on ollut. Perehtyä erilaisiin asiohin ja tavata enemmän tai vähemmän vaikutusvaltaisia ihmisiä. Vallan huumaa en siinä ole kuitenkaan kokenut.

Voin vain kuvitella millaista tuo vallan huuma ja itsensä tosi tärkeäksi tunteminen saattaa olla. Entisten poliitikkojen seuraaminen on kuitenkin osoittanut, että yhtä vaikeaa kuin tupakasta, niin vallastakin on luopua.

Tai mistä minä itse tiedän, kun en ole nikotinisti. Kuulopuheisiin pitää tämäkin tieto perustua.... siis luotettaviin lähteisiin kuin pääministeri Matti Vanhasen lautajupakassa.

Silmiini ei ole sattunut yhtään kunnon juttua, jossa Paavo Lipponen olisi pohdiskellut suhdettaan lapsiinsa. Tuollaisia kiiltokuvajuttuja joskus joulun alla Lipposten perheestä olen kyllä lukenut. Millaistahan se oikeasti on?

Moni huippujohtaja on vanhoilla päivillään – lasten jo kasvettua aikuiseksi – harmitellut, että on jäänyt niin vähän aikaa omille lapsille. Oma valintahan se on ollut, jota tosin ei enää voi perua.

Esko Aho ristittiin aikanaan kännykkäisäksi, eikä syyttä. Perhe asui toisella paikkakunnallakin ja isä oli aina menossa. Puheet hetkellisestä laatuajasta lasten kanssa ovat pötypuhetta. Aikaa, aikaa ja vain aikaa lapset vaativat.

Miten tämä nyt sitten tuli mieleen? Ehkä siksi, että minulla ja vaimollani näin eläkkeellä on menossa lastenhoidon kertauskurssi lastenlasten kanssa. Tällä hetkellä se on kyllä päätehtävä, ei tällaisten blogien tai tilapäisten radiojuttujen teko.

Kovin harvassa ovat ne poliitikot, jotka ovat pitäneet perhettä uraa tärkeämpänä. Muita ei tule heti mieleen kuin ministerin tehtävistä luopunut kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa.

Lapsettomia huippupoliitikkoja tulee mieleen heti kaksi, edesmenneet: Kalevi Sorsa (sd.) ja Johannes Virolainen (kesk.). Kuinkahan hyvin he ymmärsivät lapsiperheiden ongelmia? Siis oikeasti, eikä vain juhlapuheissa.

Kovasti vaikeuksia perheen ja työn yhteensovittamisessa on valtiovarainministeri Jyrki Kataisellakin, kahden tosi pienen lapsen isällä.

Enpä tainnut itsekään työelämän vauhdikkaimpina aikoina olla aivan malli-isä. Kun vaimo soitti eduskuntaan, että milloinkas alat tulla kotiin, niin vastaus oli usein: sitten kun istunto lopuu tai sanomalehti menee kiinni.

Aika aikaansa kutakin.

Asiasanat:

perheen ja työn yhteensovittaminen

Nanosellustako metsäteollisuuden uusi Sampo?

3 kommenttia

Viime vuosien uutisia seuratessa on tullut mielikuva kuin metsäteollisuus olisi pian Suomessa historiaa. Tehtaita suljetaan toinen toisensa jälkeen ja sellua keitetään Etelä – Amerikassa paljon, paljon halvemmalla kuin Suomessa.

Kokonaiskuva on kovin väärä. Väärä on sekin käsitys, että paljon mitään uutta väsähtäneessä metsäteollisuudessa ei olisikaan kehitteillä. Juuri nyt paljon on, mutta se vie vielä aikaa. Nanosellu on yksi lupaavimmista uuden teknologian kehityssuunnista.

Kuva:YLE

YLE Radio Suomen Metsäradion ohjelmasarjaa ´Metsän uudet innovaatiot´- tehdessäni olen jatkuvasti hämmästellyt kuinka paljon innovatiivisuutta jää julkisuudessa huomaamatta synkkien irtisanomis- ja lopetusuutisten varjoon.

Toisaalta hämmästyttää kuinka hajanaista metsäteollisuuden tutkimustoiminta on ollut ja on vieläkin. Voimavaroja on siroteltu isojen yritysten omiin tutkimusyksiköihin ja toisaalta perinteisiin tutkimuslaitoksiin kuten Valtion teknillinen tutkimuslaitos, VTT.

2000 – luvulla tutkimuksen voimavaroja on kuitenkin yhdistetty ja verkostoiduttu. Siis vasta sitten kun metsäteollisuudella ei enää mennyt yhtä hyvin kuin ennen. Metsäteollisuus uinahti, minkä monet alan asiantuntijat nykyisin myöntävät.

Tuotantotoiminnan teknistä kehittämistä on kyllä tapahtunut koko ajan, mutta se ei vain riitä, kun kokonaan uusia innovaatioita kaivataan.

Mielenkiintoinen esimerkki voimavarojen, innovatiivisuuden ja kaupallisuuden yhdistelmästä on helmikuussa 2008 perustettu Suomen Nonoselluloosakeskus. Siinä VTT, Teknillinen korkeakoulu TKK ja metsäjätti UPM yhdistivät tutkimusresurssejaan 40:n henkilön yksiköksi.

Päämääränä on paitsi tutkia, niin kehittää lähivuosina kaupallisesti hyödynnettäviä tuotteita puun mikroskooppisen pieniä nanosellukuituja - nanofibrillejä - apua käyttäen.

Kovin ovat ajat muuttuneet siitä, kun Ulf Sundqvist (sd.) 1970 – luvulla ideologian täyteisenä ministerinä ollessaan kielsi VTT:n ja kaupallisten yritysten yhteishankkeet. Tutkimuksen piti olla tutkimusta ja yritystoiminnan yritystoimintaa.

Mutta mitä nanosellu oikein on? Selluloosakuidut muodostuvat nanofibrilleistä ja ovat vain tuhannesosa 30 mikrometriä leveistä ja 2 – 3 millimetriä pitkistä selluloosakuiduista. Yhdestä kuutiosta puuta saadaan hieman yli 1000 kilometriä nanosellua.

Tutkijoiden haasteena on tuottaa suuria määriä tasalaatuisia nelosellukuituja. Näitä taas käytetään muokattaessa puukuitumateriaaleja ja luotaessa niihin aivan uusia ominaisuuksia.

Ollaan siis varsin kaukana perinteisestä sellun ja paperin valmistuksesta kun nanosellun avulla tehdään erikoispapereita ja pinnoitteita. Nanofibrillejä voidaan käyttää luotaessa lisäarvoa myös rakennus-, auto-, huonekalu- ja elektroniikkateollisuudessa.

Nanotutkimus onkin viime vuosien kuuma tutkimusala monien mahdollisuuksiensa takia. Se on huomattu myös Venäjällä, joka haluaa rakentaa nanoteknologiasta taloutensa uuden tukijalan perinteisen öljyn ja kaasun lisäksi.

Suomessa juuri käynyt Venäjän valtiollisen nanoteknologia-alan pääomasijoitusyhtiö Ruslanin pääjohtaja Anatolis Tshubais julisti:

- Tehtävämme on luoda Venäjälle nanoteknologia-ala, joka tuottaa vuoteen 2015 mennessä 20 miljardia euroa.

Kova haaste, kun maa joutuu luomaan nanoteknologia-alansa lähes tyhjästä. Suomessa ollaan jo pidemmällä.

Jos kiinnostaa kuunnella mitä Suomen Nanoselluloosakeskuksessa on meneillään, niin se kuuluu YLE Areenan sivuilta

TAI

myös tästä (käytä Firefox - selainta, jos Internet explorer ei toimi)

Suomen Nanoselluloosakeskus.mp3

Haastateltavana on UPM:n tutkimuskeskuksen ulkoisten hankkeiden johtaja Timo M. Koskinen.

Asiasanat:

Yli yön lastenhoitoapu hurjat 300 € !

1 kommentti

Kun suomalaiset hallintobyrokraatit poliitikojen myötävaikutuksella suunnittelivat lastenhoidon järjestämistä, niin he ajattelivat omaa virka-aikaansa: noin klo 8 – 16.

Sitä ei otettu huomioon, että yön ylikin tarvitaan joskus apua varsinkin yksinhuoltajaperheissä. Sellaista apua ei yksinkertaisesti saa kuin yksityisiltä markkinoilta, ja siihen vain lottovoittajilla on varaa.

Tämä on tosiasioihin perustuva kuvitteellinen tilanne. Isoisänä ja journalistina olen nimittäin tottunut selvittelemään kuinka järjestelmämme käytännössä toimii. Ei siis vain juhlapuheissa, jotka ovat kovin kaukana käytännöstä.

Otetaan esimerkiksi erotilanne. Noin joka toinen avioliittohan hajoaa pääkaupunkiseudulla. Maaseudulla pinna aviopuolisoilla on pidempi.

Tavan mukaan molemmat vanhemmat määrätään nykyisin yhteishuoltajiksi, mutta kun kahdessa paikassa lasten on vaikea nukkua samaan aikaan, niin toinen sovitaan lähivanhemmaksi.

Lapset asuvat pääsääntöisesti lähivanhemman luona, ja toisella vanhemmalla on sovitun mukaan lastensa tapaamisoikeus. Tarkasti ottaen lapsilla on toisenkin vanhempansa tapaamisoikeus.

Mitä sitten tapahtuu, jos tämä lähivanhempi sairastuu pahasti vaikkapa sikainfluenssaan? Toisin sanottuna hän ei pysty hoitamaan lapsiaan enää yön yli?

Päivähoitajalla tai tarhalla on omat työaikansa. Tavallisimmin aamusta iltaan. Tosin vuorotyöläisille on harvoja muitakin mahdollisuuksia.

Kuvitellaan, että isovanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla, samoin muut sukulaiset ja se tapaamisoikeudellinenkin ex – puoliso on matkoilla kaukomailla.

Eipä hätää, ajattelee lähivanhempi, soitetaan Mannerheimin lastensuojeluliittoon, josta tilapäisapua voi saada lasten hoitoon yön ylikin.

Mitähän maksaisi? Eteläisessä Suomessa korvaus on 8.20 €/tunti + työnantajamaksut päälle. Lapset pääsevät päivähoidosta tai – kodista klo 17. Tunteja seuraavaan aamuun klo 8:aan kertyy peräti 15.

Hintaa yhdelle yölle tulee 160 – 170 euroa! Useamman yön jälkee uhkaa jo taloudellinen katastrofi.

Mutta onhan Väestöliittokin olemassa. Soitto sinne ja ystävällinen ääni vastaa heillä olevan hyvin kouluttettuja hoitajia. Hinta 14.40 €/tunti.

Kun kyseessä on ilta ja vielä yötyö, niin hinta nousee parhaimmillaan puolella. Pikainen laskelma osoittaa, että tilapäishoito klo 17 – klo 8 seuraavaan aamuun maksaakin noin 300€.

Eipä siihen ole varaa paitsi harvoilla lottovoittajilla tai muutamalla Nokian tai Fortumin johtajalla.

Mutta eikös yhteiskunta kuitenkin voisi auttaa tällaisessa hätätapauksessa? Kyllä voi, mutta ei kaikilla paikkakunnilla. Siitä vaan soitto lastensuojelun päivystysnumeroon ja koneisto alkaa pyöriä.

Päivystäjät alkavat tavoitella sitä etäisvanhempaa, kun lähivanhempi on vakavasti sairas tai peräti sairaalassa. Ei sillä etäisvanhemmalla ole kuitenkaan velvollisuutta lähteä hätiin (sattuu olemaan vaikka hyvässä vedossa ystäviensä kanssa kapakassa), koska lapset asuvat lähivanhemman luona ja ovat hänen vastuullaan.

Jos isovanhempia tai muitakaan lähisukulaisia ei saada manitelluksi apuun (velvollisuuttahan ei ole), niin lapset viedään lähimpään lastenkotiin tai muuhun vastaavaan.

Olisiko kuitenkin yhteiskunnalle halvempaa, jos järjestelmä tuntisi kunnallisen yön yli avun? Päiväsaikaanhan sellaista voi saada, mutta sitäkään ei ole viikonvaihteissa.

Kun otin nykyisestä järjestelmästä selvää, niin lastenhoidon kannalta järjestelmässä on yön ja viikonvaihteen yli mentävä aukko. Ei sellaista ole ajateltukaan paikata, koska se maksaa.

Poliitikot vetoavat yhteisvastuuseen. Toivon mukaan sitä on, mutta kaikella on rajansa. Vanhaan aikaan ei ole enää paluuta, vaikka suuret ikäluokat siirtyvätkin joukoittain eläkkeelle.

Ennen mummojen ikään kuin velvollisuuksiin kuului vahtia lapsenlapsia. Nykyisin mummot ja vaarit haluavat nauttia eläkkeellä omasta vapaudestaan.

Asiasanat:

avioero

eroperhe

huoltajuus

hyvinvointiyhteiskunta

Saako arkkitehtejä arvostella?

1 kommentti

Arkkitehtien kiitettyjäkin luomuksia katsellessani mieleeni on tullut epäilys, että arkkitehdithän ovat melkein diktaattoreita. Eivät diktaattoritkaan kansaa paljon kuuntele.

Hyvä esimerkki kahdenlaisesta arkkitehtien ajattelusta on Alvar Aallon suunnittelema Finlandia – talo ja parin vuoden päästä valmistuva Helsingin musiikkikeskus (musiikkitalo).

Kuuntelin lauantaina 5.9. 2009 musiikkikeskuksen ´raksabileissä´ keskuksen suunnitellutta LPR – arkkitehdit OY:n edustajaa. Lähtökohtana suunnittelussa ei ollut arkkitehtooninen monumentti sen itsensä takia, johon käyttäjät saavat aikanaan sopeutua kuten parhaiten taitavat.

Musikkikeskuksen suunnittelun lähtökohtana oli musiikki, akustiikka ja oheistoiminnat, joita arkkitehdit, arkkitehtuuri, palvelee. Varsin järkeenkäyvää.

Vähän matkan päässä on paljon kiitelty, Alvar Aallon suunnittelema ja 1971 valmistunut Finlandia – talo. Salin akustiikka on kehno, mutta eipä sitä saa juuri parantaakaan, koska suuren Aallon virheitäkään ei saa korjata.

On melkein pyhäinhäväistys edes puhua, että SUURI ARKKITEHTI olisi joskus tehnyt virheitä.

Vanhoja virheitä sen sijaan saa tehdä uudelleen kuten Finlandia - talon käpristyvien marmorilaattojen kallis uusinta osoittaa. Uudetkaan marmorilevyt eivät nimittäin kestä suorina talon seinässä Helsingin raassa ilmastossa. Käykää vaikka itse katsomassa.

Uusinnan taustalla vaikuttaneet arkkitehdit ajoivat kuitenkin tahtonsa läpi, päättäjät päättivät, ja helsinkiläiset maksavat nyt arkkitehtien diktatuurin laskua. Ei oikein järkeen käyvää.

LPR – arkkitehtitoimisto näytää ainakin Helsingin musiikkitalon tapauksessa ottaneen käyttäjien kuuntelijan roolin arkkitehtoonisia ratkaisuja suunnitellessaan. Sellaista kaivattaisi arkkitehtien joukossa enemmänkin.

Konserttisalien akustiikkaa suunniteltaessa kaikki vaikuttaa kaikkeen aina tuoleista lähtien. Parhaillaan testataan mm. millaiset tuolit olisivat hyvännäköisiä, mukavia istua ja parhaiten akustisia päämääriä tukevia.

Toisenlaisesta arkkitehtoonisesta ajattelusta tulee mieleen vuonna 1993 valmistunut tasavallan presidentin virka-asunto Mäntyniemi. Sen suunnittelivat Reima ja Raili Pietilä.

Rakennuskompleksi sai paljon kiitosta, kunnes presidentin puoliso Tellervo Koivisto harmitteli julkisuudessa kuinka epämukavaa talossa on asua. Komeroitakaan ei ollut tarpeeksi. No, ei ollut, kun talo oli suunniteltu pääasiassa silmää hivelemään, ei asuttavaksi.

Samanlaista kritiikkiä kyllä kuulee aivan tavallisten kerrostalojenkin arkkitehtuurista. Vai ovatko grynderit panneet ahneudessaan arkkitehdit jo liian ahtaalle, kun komeroistakin on säästettävä?

Jos rakennussuunnitelmat pitävät, niin Helsingin musiikkikeskus avataan 1.9. 2011. Näin talon johtaja Helena Hiilivirta raksabileissä ilmoitti. Avajaisten jälkeen testataan palveleeko talon arkkitehtuuri myös käytännössä käyttötarkoitustaan niin hyvin kuin suunnittelupöydällä kuviteltiin.

Asiasanat:

Helsingin musiikkikeskus

Helsingin musiikkitalo

LPR-arkkitehdit OY

Reima Pietilä

Riitasointuinen sekakuoro: nuoret ja eläkeläiset

2 kommenttia

Harvoin tapaa eläkkeeseensä tyytyväistä eläkeläistä. Nyt suorastaan lietsotaan nuoriakin olemaan tyytymättömiä tuleviin eläkkeisiinsä. Terveisiä vaan Osku Pajamäki ja nuoret toimittajat.

Tämä nuorten ja vanhojen sekakuoro nyt harjoittelee eläkelaulua ja kauhealta kuulostaa. Ainakin näin hiljattain eläkkeelle jääneen korvissa. Mikään ei riitä kenellekään.

Hyvinvointiyheiskuntaa rakennettaessa vallassa olleet poliitikot lupasivat kansalle vain uusia ja uusia etuja. Eläkkeet mukaan lukien. Lopultahan siinä tuli pää vetävän käteen kuten kotitalouksissakin, jos eletään yli varojen vain toiveitten varassa.

Kun sitten oli pakko leikata sosiaalietuuksia, eläkkeitä ja muuta hyvää, niin parku oli kauhea 1990 – luvun alussa ja sen jälkeen.

Elämä kuten talouskin vain on sellaista, että siinä mennään ylös ja alas. Ei tulevaisuutta voi tarkkaan ennustaa, mutta toivoahan voi vaikka mitä. Vaikkapa jäämistä 60 – kymppisenä eläkkeelle niin, että tulevat sukupolvet senkin maksavat.

Nykyisessä eläkekeskustelussa ns. suuret ikäluokat syyllistetään vaikka mistä. Terveisiä jälleen Osku Pajamäelle. Kulloinkin vallassa olleet poliitikot ja etujärjestöjen johtajat sopivat uudistuksista ja uudistamattomuudesta, eivät ns. suuret ikäluokat, tavalliset kansalaiset.

Nyt valtaan ovat nousemassa pienet, nuoremmat ikäluokat ja miekka heiluu suurten ikäluokkien pään päällä. Nuoret päättäjät ajavat omia etujaan kuten entiset nuoret päättäjät aikanaan. Ei siinä mitään uutta ole.

Uutta sensijaan olisi, jos nuoremmat päättäjät jaksaisivat olla ryhtymättä populisteiksi. Houkutus on kuitenkin suuri.

Yllätys olisi sekin, jos jaksettaisiin elää käytettävissä olevien varojen mukaan. Poliittiset päättäjät kun yleensä elävät aina yli kansantalouden kantokyvyn.

Näin se on Suomessa kuten Yhdysvalloissakin. Ikäviä taloudellisia ja muita asioita ei uskalleta kertoa äänestäjille hyvissä ajoin, vasta sitten kun on pakko.

Tämä kävi hyvin selvästi ilmi mielenkiintoisesta kirjaesittelystä, jonka juuri tein YLE Radio 1:n Amerikkalaisia puheenvuoroja – sarjaan Willian Greiderin kirjasta
Come home, America. The Rise and fall (and redeeming promise) of our country.

Ohjelma kuuluu osoitteessa
http://areena.yle.fi/ohjelma/b0d9753d554239f4be9bf868cf8a6fce

Sarjan käsikirjoitukset teksteinä taas löytyvät täältä
http://www.yleradio1.fi/yhteiskunta/puheenvuorot/

Yhdysvallat on menossa hyvää vauhtia taloudellisesti alaspäin ja kansalaisten elintaso tulee laskemaan. Niin käy Suomessakin ja siihen on vain varauduttava.

Mutta kuka poliitikko tämän sanoo suoraan? Päinvastoin elätellään turhia toiveita kuin kaikki palautuisi muutaman vuoden kuluttua ennalleen.

Olj ja mänj ( oli ja meni) sanoisi savolainen. Minkäs sille enää voi.

Asiasanat:

eläke

eläke-edut

hyvinvointiyhteiskunta

Puoluetuesta saa jo verovähennyksen

0 kommenttia

Jos puolueitten tukemisesta saisi kohtuullisen ´demokratiavähennyksen´, niin koko tukiviidakko selkiytyisi aika tavalla.

Tavallaan se on jo toteutettu, kun ay-jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia bruttoansioista. Ay- liike vain ohjaa osan maksuista puolueille.

Vuonna 2007 ay – jäsenmaksuja maksettiin Suomessa 534 miljoonaa euroa. Maksajina noin 1 942 000 liittojen jäsentä. Näin verottaja tippa silmässä kertoi menetettyjä verotulojaan haikaillen.

Kuva:YLE

Se on enemmän kuin ruoan arvonlisäveron poisto, joka maksaa 500 miljoonaa.

Ay – liike sen sijaan sai kassoihinsa tuon runsaat puoli miljardia puhdasta rahaa. Siitä jäsenkirjalaisilta ja jäsenkirjattomilta kerätystä summasta sitten maksettiin tukea pääasiassa SDP:lle ja rippeitä Vasemmistoliitolle.

Onko tämä isompi moraalinen ongelma kuin valtion pörssiyhtiöiden maksamat puoluetuet?

Minusta on, siis periaatteessa. Kansalaiset kuuluvat ay-liikkeeseen saadakseen tukea ja turvaa työelämässä puolueisiin katsomatta. Siis tasapuolisesti.

Puoluetukien maksu ja yhteen suuntaan kallellaan oleva ammattiliittojen hallintomalli ei lisää innostusta liittyä ammattiosastoihin nykyisenä aikana. Ehkä aikojen muuttumista ei ole vieläkään sisäistettty ay-liikkeessä, vaikka muutos onkin huomattu jäsenmäärän ja aktiviteetin hiipuessa.

Pyhä kolmikanta aikanaan sopi, että työnantajat keräävät ay-liikkeen jäsenmaksut ja verottaja antaa vielä verohelpotuksen. Eduskunnan tehtäväksi jäi siunata sopimus.

Tosin osa tuosta jäsenmaksuhelpotuksesta palaa takaisin verottajan kassaan, kun palkansaajien ostovoima kasvaa. Puolet tai vähän alle jäsenmaksusta kun voi laskea nettohyödykseen ansiotasosta riippuen.

Entäpä, jos puolueille ja muille yleishyödyllisille organisaatioille annetut lahjoitukset olisivat tosiaankin kohtuulliseen määrään saakka verovähennyskelpoisia? Kansan käsi voisi olla yllättävän karttuisa. Pienistä puroista saattaisi tulla iso joki.

Tosin uskallan lyödä pienestä summasta vetoa, että ei tällaista lakia säädetä. Ei säädetä sitäkään, joka poistaisi ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Se olisi katastrofi ay-liikkeelle.

Puoluetukikeskustelu ja avoimuuden vaatiminen on myös katastrofi seuraaviin vaaleihin valmistautuvien puolueitten varainhankkijoille. Enpä haluaisi nyt olla niissä hommissa, vaikka demokratian kannattaja olenkin.

P.S.

Laskin huvikseni paljonko julkisuudessa olleiden tietojen perusteella Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) jokainen jäsen maksoi puoluetukea vasemmistopuolueille: 50 senttiä.

Metalliliitossa jokaisen jäsenen kukkarosta siirtyi 80 senttiä.

Olisiko tämä yhteissumma voitu käyttää hyödyllisemminkin kaikkien jäsenten etujen ajamiseen?

Asiasanat:

ay-jäsenmaksut

ay-liike

puoluetuki

vaalien rahoitttaminen

verovähennys

Vapaan naisen tunnustuksia

0 kommenttia

Kun olin vihdoin saanut lapsenlapset nukkumaan löhähdin katsomaan YLE TV 1:n kesäsarjaa.

Vapaan naisen tunnustuksia
Osa 1/6: Vapaata elämää. Amerikkalainen dokumenttiohjaaja Jennifer Fox kartoittaa nykynaisen maailmaa 17 maassa oman elämänsä dramaattisten käänteiden keskellä.

Television avatessani oli menossa kakkososa. Siinä neljää kymppiä lähentelevät naiset pohtivat pitäisiköhän sittenkin hankkia lapsi.

Osa 2/6: Biologinen kello ja sinkkunainen. Yllättävä raskaus ja keskenmeno saavat Jenniferin miettimään pitäisikö luopua itsenäisyydestään ja hankkia lapsi.

Sarjan ohjaaja Jennifer Fox

Olin jotenkin hämmentynyt. Tässä jaksossa miehiä solkenaan vaihtavat sinkkunaiset voivottelivat kun se oikea ei vain satu kohdalle. Toisaalta myönnettiin, että omien vaatimusten yhä vain kasvaessa valikoimakin pienenee.

Kiinnostavimmat miehet olivat jo varattuja, mutta heitähän voi pitää rakastajina..... kunhan miehen vaimo ei saa tietää mitään.

Tämä siis tunnustettiin ilman sen kummempia omantunnon tuskia vain itseä ajatellen. Varatun miehen vaimon tunteista ei puhuttu mitään.

Sitten se lapsi. Lapsen hankkimisestakin puhuttiin kuin jonkin esineen hankinnasta. Onko ihminen esine, kuin vaikkapa auto?

Ainakaan keskusteluissa ei tullut esiin itse lapsi ja hänen tuleva kehitysympäristönsä. Lapsihan tarvitsee sekä isän että äidin. Mieluimmin ihan oikean perheen, eikä vain äidin, joka on halunnut hankkia itselleen lapsen pelkän ahkeran naimisen sijasta.

Lapsella on myös oikeus isään, mutta eihän sellainen tuntunut näitä sinkkunaisia kiinnostavan. Lapsi minulle ennen kaikkea. Se toisi elämään uutta sisältöä.

Lapsiperheen normaalia arkea, kuuntele tästä:

lasten kiljuntaa.mp3

(Avautuu helpoimmin Firefoxilla tai

Internet Explorerilla: klikkaa hiiren oikealla ja sitten AVAA -kohdasta)

Varmasti toisi, ja tv- ohjelman kukasta kukkaan lenteleville sinkkunaisille oikean elämän mullistuksen. Vaippojen vaihtoa, katkonaisia yöunia ja kakaran (kakaroitten) kiljumista.

Onhan lapsi ihana, mutta se myös vaatii paljon. Tätä nämä sinkkunaiset tuntuivat pelkäävän. Ei lasten hoito joko yksin tai yhdessä toisen kanssa mitään ruusuilla tanssimista ole.

Täytyy vilkaista miten tv- sarja jatkuu.... jos olen silloin saanut lapsenlapsetkin nukumaan.

P.S.

Katselinpa osittain seuraavankin osan, kaikkea on enää jaksanut. Siitä tuli mieleen, että mikähän meteli siitä olisi noussut jos miespuolinen ´häntäheikki´ tekisi kokemuksistaan vastaavanlaisen sarjan kuin naispuolinen ´häntäheikki´ Jennifer Fox.

Dokumentin tekijän kaverit tuntuivat paljon kypsemmiltä kuin ihmissuhteissaan sekoileva Jennifer Fox.

Asiasanat:

Kenelle Suomen sosiaaliturvan ovi avataan?

2 kommenttia

Kun Suomen maahanmuuttovirasto hylkäsi äskettäin egyptiläisen 64-vuotiaan isoäidin Eveline Fadayelin oleskelulupa-anomuksen, niin taustalla on raha. Tarkemmin sanottuna Suomen hyvä ja yhteiskunnalle kalliiksi käyvä sosiaaliturvajärjestelmä.

Tätä ei haluta kuitenkaan sanoa suoraan, koska tässä tapauksessa se kuulostaisi epäinhimilliseltä.

Kysymys on myös periaatteesta: jos perhekäsitystä laajennetaan, niin maahanmuuttoviranomaisista tulisikin sosiaaliviranomaisia.

Siirryttäisiin tarveharkintaan kuten toimeentulotukea myönnettäessä sosiaaliviranomaiset päivittäin tekevät. Tällaista roolia maahanmuuttoviranomaiset tuskin haluavat.

Perhekäsitteen laajentaminen ydinperheen lisäksi myös isovanhempiin, ehkä muihinkin lähisukulaisiin, olisi tietysti humaani teko lainsäätäjiltä. Se mahdollistaisi vältää egyptiläisen isoäidin kaltaiset inhimilliset murhenäytelmät.

Suora lainaus YLE:n nettiuutisista:

Eveline Fadayelin kaikki kolme lasta ovat asuneet ja työskennelleet Suomessa jo pitkään. Kaikki hänen kuusi lastenlastaan ovat Suomen kansalaisia. Egyptissä hänellä ei miehen kuoltua ole yhtään sukulaista. Pyynnöistä huolimatta Egypti ei ole ilmoittanut voivansa taata rouva Fadayelille lääkärien edellyttämää välttämätöntä terveydenhoitoa.

Mihin kaikkeen Suomeen pysyvän oleskeluluvan saanut ja täällä vakinaisesti asuva sitten olisi oikeutettu?

Näin Kelan nettisivusto kertoo:

Suomen sosiaaliturvajärjestelmä perustuu maassa asumiseen. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kaikilla Suomessa vakinaisesti asuvilla on oikeus Kelan myöntämiin sosiaaliturvaetuuksiin.

Sivuilta ( www.kela.fi) löytyvät myös kätevät laskurit erilaisten etuuksien summittaiseksi laskemiseksi:

Laskurien avulla voit selvittää mahdollisuutesi saada Kelan maksamaa etuutta. Käytettävissäsi on seuraavat laskurit:

• Eläkkeensaajan asumistuki
• Erityishoitorahan määrä
• Kuntoutusrahan määrä
• Opintolainavähennys
• Opintotuki
• Opiskelijan omat tulot
• Sairauspäivärahan määrä
• Sairauspäivärahakausi
• Työttömyysturva
• Vanhempainpäivärahan määrä
• Vanhempainpäivärahakausi
• Yleinen asumistuki

Tällaista sosiaaliturvan ovea siis haluttaisiin raottaa entistä suuremmalle, kun ”arkkipiispa Jukka Paarma ja arkkipiispa Leo vetoavat maahanmuuttoviranomaisiin ja poliittisiin päättäjiin, että ydinperheen käsitettä laajennettaisiin tietyin edellytyksin käsittämään myös isovanhemmat”.

Arkkipiispa Leo

Saa nähdä heltyvätkö lainsäätäjät ja maahanmuuttoviranomaiset. Ainakin valtiovarainministeriössä ollaan varauksellisia. Kahdella maahanmuuttajalla kun voi olla yhteensä neljä isovanhempaa.

Tuli vain mieleen, että onko kattavasta sosiaaliturvajärjestelmästämme tullutkin humaanin ajattelun este? Haluja voisi olla, mutta mistä löytyvät rahat?

Ei pikkulapsia ikäihmisille!

0 kommenttia

Onneksi en aikanaan retkahtanut nuoriin naisiin ja eronnut. Silloin minulla voisi nyt eläkeiässä olla hoidettavana kolme alle kouluikäistä, villiä kakaraa. Miten sitä jaksaisikaan tässä iässä kaikki avioelämän velvollisuudet täyttää?

Ymmärrän hyvin myös minua paljon nuorempien ongelmia. Ei ihme, jos väsyy olipa kaksin tai yksinhuoltaja.

Minulla ja vaimollani on nyt takana viikko isovanhempien lastenhoidon kertauskurssia. Kyllä illalla uni maistaa… tosin ei aina lastenlapsille.

Olen aina hieman ihmetellyt miksi ikääntyneet miehet retkahtavat (jos onnistaa) jopa neljännesvuosisadan nuorempiin naisiin. Siis tuollaisiin hyvässä lapsentekoiässä oleviin neitokaisiin, kun oma ikä lähentelee jo kuuttakymmentä tai ainakin sinnepäin.

Vanha, kunnon vaimo saa lähteä ja nuori astua tilalle. Yleensä se käy näin päin, mutta kyllä vaimotkin lopareita osaavat antaa.

Miehiä odottaa nuoressa naisessa kuin uusi nuoruus…..mutta myös velvollisuudet. Kohta tuo nuori vaimo alkaa kinuta lapsia, ja jos onni käy, niin niitä alkaa myös tulla.

Elämä toistaa sitten itseään. Alkuhuuman jälkeen tulee arki ja arjen askareet. Iän karttuessa ne vain käyvät yhä raskaammiksi.

Harva sattuu olemaan brittikuninkaallinen tai muuten superrikas, jolla on varaa lastenhoitajiin ja palvelijoihin. Mukavaahan se olisi, jos lastenhoitaja toisi aina hyvin syötetyn ja kauniisti puetun lapsen vähäksi aikaa hellyteltäväksi.

Suhde lapseen voisi vähän kärsiä, mutta eipähän ainakaan tarvitsisi kakkapyllyjä pestä, kuunnella yön rääkymisiä ja retuutella lastentarhaan puoliunisena aamulla.

Kyllähän lapset ihania ovat, mutta on niistä vaivaakin. Niin kait se on tarkoitettukin.

Lapsenlapsissa on tietysti se hyvä puoli, että ei lapsia isovanhempien tarvitse aina hoitaa. Ihan mukavahan se on toisaalta järjestää lastenlasten vanhemmalle tai vanhemmille ´vuorotteluvapaa´. Kyllä sitä välillä tarvitaan.

Kun ainakin pääkaupunkiseudulla joka toinen onnen huumassa solmittu avioliitto päätyy lopulta kyyneliin, niin yhteisöllisyyden merkitys kasvaa. Isovanhempien, sukulaisten ja tuttavien.

Eivät hyvinvointiyhteiskunnan byrokraattiset järjestelmät voi korvata ihmisten välistä normaalia yhteisvastuuta kaikissa tilanteissa. Aikanaan ajateltiin, että järjestelmät hoitavat verovaroin tämänkin, mutta harhaa se vain oli. Tosin kollektiivista poliittisten päättäjien harhaa.

Aika aikaansa kutakin.

Asiasanat:

Sivut

Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.