Jos eurooppavaaliehdokas sanoo, että hän puolustaa Euroopan parlamentissa ennen kaikkea Suomen ja suomalaisten etuja, niin hän ei ymmärrä mikä on parlamentin tarkoitus.... tai sitten ehdokas puhuu vastoin parempaa tietoaan.

Kansahan haluaisi, että vain oman maan etua ajettaisiin, mutta kun Euroopan parlamentin tehtävä on edistää koko Euroopan ja sen kansalaisten asiaa eri poliittisten näkemystensä mukaan.

Kuva:Touko Yrttimaa/YLE

Euroedustajat voivat välillä äänestää omien maidensa hallitusten kantoja vastaankin.
Tämän sai pääministeri Matti Vanhanen harmikseen huomata, kun Euroopan parlamentti ja pari keskustameppiäkin oli eri mieltä työaikadirektiivistä kuin Vanhasen hallitus.

Mutta vaalikampanjathan ovat demokraattinen tilaisuus puhua asiaa tai asian vierestä. Kohtuullista kuitenkin olisi, että kovin paljoa äänestäjiä ei yritettäisi etukäteen sumuttaa.

Valituksi tulleet euroedustajat – mepit – ovat vapaita äänestämään kansallisuuksistaan ja kansallisista puolueistaan riippumatta. Näin on siitäkin huolimatta, että Suomenkin puolueet asettavat omat ehdokkaansa vaaleihin.

Valituksi tullessaan nämä 13 Suomen edustajaa sitten siirtyvät Euroopan parlamentin puolueryhmittymiin yrittäen vaikuttaa koko ryhmän kantaan ryhmäpäätöstä muotoiltaessa.

Ryhmä taas voi olla kovin kirjava joukko eri kansallisista puolueista tulleita edustajia, joilla on vähänlaiseen yhteistä.

Suurimmissa ryhmittymissäkin – sosialistien PES ja maltillisen oikeiston, Euroopan kansanpuolueen EPP – ED  - joukoissa poliittiset näkemykset voivat olla kaukana toisistaan.

Esimerkiksi brittikonservatiivit päättivät lähteä Euroopan kansanpuolueen ryhmittymästä ja perustaa omansa, kun vanhan ryhmän enemmistö ei ollut tarpeeksi eurokriittistä.

Tässä kuvassa on  Euroopan parlamentin v. 2009 vaalien tulos, 736 edustajaa

 

Onko eurokriittisyys ja kansallismielisyyden nousu sitten hyvä asia eurovaaleissa?

Jos se lisää äänestysintoa, niin hyvä on. Kansan mielipide tulee paremmin esiin. Jos taas kansallismielisyys – itsekkyys – lisääntyy Euroopan parlamentissa, niin se on koko Euroopalle huono asia.

Koko Euroopan Unionin haasteet ovat nykyisin niin kovat, että kansallisen itsekkyyden sijaan tarvittaisiin yhteishenkeä. Talouslama, kasvava työttömyys, nopeasti ikääntyvä väestö, EU:n painoarvon lasku globaalissa taloudessa jne.

Miten sitten ymmärtää vaikutusvaltaansa kasvattanutta Euroopan parlamenttia, joka ei ole kuin kansallinen parlamentti hallituksineen ja oppositioineen?

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Aaretti Siitonen määritteli sen näin 26.5. 2009 julkistetussa selvityksessään ´Europarlamentin asema vielä epäselvä´:

”Parlamentin perimmäinen tehtävä on toimia vastavoimana demokratiavajeelle, jonka kansallisen päätöksentekovallan osittainen ylikansallisuus aiheuttaa.”

”EU ei ole kansallisvaltio eikä liittovaltio vaan ennemminkin valtioiden välisen järjestön ja ylikansallisen organisaation välimuoto.”

Ei siis ihme, jos kansallisvaltioiden parlamenttien toimintaan tottuneiden äänestäjien on vaikea ymmärtää Euroopan parlamentin merkitystä.

Kun EP:ssä ei ole kansallisvaltioiden tapaan hallitusta ja oppositiota, niin myöskään komissio tai jäsenmaiden hallituksia edustava neuvosto eivät pysty enemmistön voimin jyräämään Euroopan parlamentin kantaa.

Aktiivinen ja hyvin verkostoitunut europarlamentaarikko – kuten tehtävänsä jättävä Reino Paasilinna – on parhaimmillaan paljon vaikutusvaltaisempi koko Euroopan Unionin tasolla kuin kansallinen parlamentaarikko tai edes riviministeri.

Näin siksi, että EU:n jäsenmaat ovat luovuttaneet osan omasta määräysvallastaan EU:n ylikansallisille elimille, parlamentti mukaan lukien.

Esimerkiksi eri mietintöjen tekijät vaikuttavat suoraan siihen mitä parlamentti päättää, jos mietinnön taakse on saatu enemmistö. Tällä taas on vaikutusta jäsenvaltioihin, tosin pitkähköllä viiveellä.

Kun Euroopan parlamentin vaalien ennakkoäänestys alkaa 27.5. 2009, niin kannattaa miettiä kuinka tietäväistä ja yhteistyökykyistä ehdokasta äänestää. Jos ei heti osaa päättää, niin aikaa miettiä on varsinaiseen äänestyspäivään 7.6. 2009 saakka.

Seuraava mahdollisuus tuleekin vasta viiden vuoden päästä.

 

Amerikassa matkaillessa joutuu kummastelemaan mihin vapaan kilpailun nimeen vannova maa onkaan nykyisin joutunut. Valtio puuttuu yha useampaan asiaan, kun globaali kilpailu tuottaa vain tyottomyytta ja konkursseja vaikka toisin piti kayda.

Vasemmalle kallellaan olevasta demokraattien presidentti Barak Obamasta on tullut myos konkurssin partaalla olevan amerikkalaisen autoteollisuuden suurin paattaja. Silla valta, kella rahatkin.

(Minulla vain ei ole valtaa muuttaa taman amerikkalaisen mikron nappaimistoa suomalaiseksi, vaikka sekin lienee mahdollista. Mutta miten?)

Luin mielenkiintoisen artikkelin, jossa analysoitiin kenelle valta oikein on luisumassa autokaupunki Detroitissa. Valtiohan tukee konkurssin partaalla olevaa Chrysleria ja General Motorsia.

Jos pelastuspaketti toteutuu suunnitelussa muodossa, niin valtio omistaisi 8 prosenttia Chryslerista ja puolet autojatti General Motorsista. Jos tallainen sijoittaja olisi yksityinen, niin han vaatisi hallituksen puheenjohtajan paikkaa yhtioitten hallituksissa.

Presidentti Obamalla nyt sattuu olemaan muutakin tekemista kuin istua autoyhtioitten hallituksissa, jotka joutuvat joka tapauksessa kuuntelemaan nourina miten valtiovalta autoteollisuuteen suhtautuu.

Valtiolta on jo tullut kymmenia miljardeja dollareita tukea autoteollisuudelle, mutta se on vasta uudelleenjarjestelyjen alkua.

Hallituksen ehdotuksen mukaan Yhdystyneitten autotyolaisten liiton elakelaisten terveysrahasto saisi perati 55 prosentin maaraysvallan Chryslerille annetusta tuesta. Siis enemman kuin Chryslerin yhdistamista puuhaava Fiat ja noin 7 miljardin velkojat yhteensa.

General Motorsista autotyolaisten rahasto saisi 39 prosentin maaraysvallan.

Melkoinen hyvantahdon ele presidentilta autotyolaisille varsinkin, kun koko autoteollisuuden ongelmat johtuvat pitkalti juuri kohtuuttoman raskaaksi kayneista autotyolaisten etuuksista.

Nain siis hallitus presidentti Obaman johdolla suunnittelee, kertoo Eva Rodriguez The Washington Postin artikkelissaan.

Oma havaintoni Oregonin ja Washingtonin autokannasta on, etta japanilaiset, vahan kuluttavat autot ovat valttia. Niita vilisee joka puolella ja kuluttajat ovat tyytyvaisia.

Ei siis ihme, kun presidentti Obama tokaisi autoteollisuuden johtajille toukokuun alussa 2009:

- Tiedan, etta japanilaiset osaavat tehda kohtuuhintaisen, hyvin suunnitellun hybridiauton. Kissaviekoon, amerikkalaisten pitaisi osata samoin.

- Niinpa minun tehtavani on kysya autoteollisuudelta, miksi te kaverit ette osaa?

Tassa, jos missa, kuului selkeasti amerikkalaisen autoteollisuuden nykyisen isannan aani.

 

TÄYDENNYS:

Näin tämä Yhdysvaltain autoteollisuuden sosialisointi sitten päättyi 1.6. 2009 YLE:n nettisivujen uutisten mukaan:

Yhdysvaltalainen autonvalmistaja GM on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Uuden saneeratun yhtiön suuromistajaksi tulee valtio 60 prosentin osuudella. Myös toisen autojätin Chryslerin kohtalo on ratkennut, kun oikeus hyväksyi yhtiön toiminnan myynnin Fiatille.

Satavuotias yhtiö oli pitkään maailman suurin autovalmistaja. Uuden autonvalmistajan valikoimaan siirtynevät muun muassa Cadillac, Chevrolet, Buick ja GMC-tuotemerkit.

General Motors -yhtiön eurooppalaisosan, Opelin ja Vauxhallin, myynnistä sovittiin jo viikonloppuna. Yhtiön halussa oleva Saab on puolestaan hakenut konkurssia Ruotsissa.

USA:n valtiosta tulee suurin omistaja

GM:n hallittu konkurssi on osa Yhdysvaltain hallituksen ajamaa yhtiön pelastussuunnitelmaa. Sunnuntaina viranomaiset ilmoittivat tukevansa yhtiötä 30 miljardilla dollarilla, mikä tulee jo aiemmin luvatun 20 miljardin lisäksi.

Yhdysvaltain valtiosta tulee suurin osakkeenomistaja 60 prosentin omistuksellaan. Kanadan valtio saa omistukseensa 12 prosenttia osakkeista ja konsernin eläkerahasto 17,5 prosenttia. Nykyisille osakkeenomistajille jää 10 prosenttia osakkeista.

Konkurssiprosessin uskotaan kestävän kaksi tai kolme kuukautta. Sinä aikana yhtiön on määrä jatkaa toimintaansa normaalisti, ja työntekijöille maksetaan palkat sovitun mukaisesti.

General Motorsin kotimaan toimintoja on tarkoitus uudistaa ja supistaa. Presidentti Barack Obama ja General Motorsin toimitusjohtaja kertovat tarkemmin suunnitelmistaan vielä maanantaina.

Chryslerin ja Fiatin liitolle oikeuden siunaus

Myös toisen amerikkalaisen autonvalmistajan, Chryslerin kohtalolle on nyt oikeuden sinetti. Oikeus hyväksyi Yhdysvalloissa Chryslerin toiminnan myynnin ryhmälle, jota johtaa italialainen autoyhtiö Fiat.

Valtio rahoitti myös Chrysleria miljardeilla talousvaikeusissa. Hallinto odottaa siitä nyt uudenlaista yhtiötä, joka voi nousta konkurssista uudessa omistuksessa vielä kerran vahvaksi ja kilpailukykyiseksi autotehtailijaksi.

 

 

 

Miksi erityisesti Fortumin ex- toimitusjohtajaa Mikael Liliusta syyllistetään oman edun tavoittelusta, kun edun ja vallan tavoittelu on ihmiskunnan historiallinen tapa niin talouselämässä, politiikassa kuin tavallistenkin tallaajien keskuudessa?

Mika Waltari totesi jo historiallisessa Sinuhe egyptiläinen - kirjassaan, että näin on aina ollut ja näin on aina oleva.

TÄSTÄ KUULUU KOKO BLOGI LUETTUNAKIN

(käytä Firefox-selainta kuunteluun, jos Internet Explorer ei toimi))

Mikael Lilius ja muut edun tavoittelijat_0.mp3

 

Kuulostaako pessimistiseltä? Varmaankin. Voihan maailmaa yrittää parantaa, ja pitääkin parantaa, mutta kovin pitkämielisen hommaa se on. Tuloksetkaan eivät ole rohkaisevia.

 

Pörssiyhtiöiden ylimmän johdon palkitsemisjärjesttelmien rakentelu perustuu palkkioista päättävien solidaariseen ahneuteen, eikä siinä ole mitään ihmettelemistä. Paheksua sitä tietysti voi kuten viime aikoina on tehty.

Pörssiyhtiöiden hallituksissa istuu eri yhtiöiden ylintä johtoa, joiden kaikkien intresseissä on hyväksyä palkitsemisjärjestelmiä, joista omassakin – tai kavereiden – yhtiöissä on johdolle etua.

Ai niin, yrityksellekin pitäisi olla. Tavallisen pienomistajan sitä on vain välillä vaikea ymmärtää.

Toisaalta, jos johdon palkkiot ovat kovin suuria, niin johdosta tulee työnantajastaan riippumattomia. Nokian Sari Baldaufkin rikastui ja lähti yhtiöstä vähemmän stressaaviin hallitushommiin muihin yhtiöihin. Hänellä oli siihen varaa.

Mutta mitä tekevät vaikkapa poliitikot eduskunnassa? Hekin ovat luoneet itselleen monenlaisia etuja, koska ovat itse niistä päättämässä. Siis aivan laillisesti.

Hyvä esimerkki on eläkejärjestelmä, jossa 15 vuodessa kertyy täysi 60 prosentin eläke. Lisäksi tulevat mahdolliset muut eläkkeet, jotka voivat vähentää kansanedustajan eläkettä.

Eikä tässä kaikki. Kansanedustaja voi ryhtyä nostamaan sopeutumiseläkettä (osaeläkettä) jo seitsemän parlamenttivuoden jälkeen, jos töitä ei ole löytynyt tai ei halua tehdä töitä. Tällaisia tapauksia on nyt noin 70.

Yhdenkin kauden jälkeen eduskunnasta tipahtanut edustaja voi saada harkinnanvaraisen sopeutumiseläkkeen, jos hänen elämäntilanteensa katsotaan eläkettä vaativan.

Euroopan parlamentin jäsenet ovat jo pitkään saaneet korvauksen bisnesluokan matkalippujen mukaan, vaikka olisivat lentäneet halvimmassa turistiluokassa. Tähän on kyllä tulossa muutos pitkällisen poliittisen kädenväännön ja kritiikin jälkeen.

Vastaavankaltainen kina on meneillään myös Suomen eduskunnassa: korvataanko matkakulut vain todellisten kulujen mukaan vai ei.

Nyt kansanedustaja saa asuinpaikastaan riippuen 986 – 1909 euron kulukorvauksen. Lisäksi kansanedustajan tehtäviin liittyvissä asioissa voi ajella bussilla ja junalla ilmaiseksi taikka lentää kotimaassa.

Pörssiyhtiö Fortumin – tai muunkaan yhtiön - tilintarkastajat eivät varmasti hyväksyisi, jos toimitusjohtajalle maksettaisiin kuitteihin perustumattomia matkakuluja.

Tasavallan presidenttien, nykyisten ja entisten, eläkeasiat on hoidettu poikkeuksellisella tavalla. Presidentin eläke, kuten palkkakin, on verotonta tuloa, puhtaana käteen. Se maksetaan suoraan verovaroista.

Miten muitten kuin kansaedustajien eläke sitten kertyy vaikkapa yritysjohdolle?

Tavallisen palkkatyöntekijän eläke kertyy palkasta, mutta Fortumin ex-toimitusjohtaja Mikael Liliuksen supereläke kertyy palkan lisäksi monenlaisista lisäetuuksista, jotka voivat olla palkkaakin suurempia.

Lilius ei ole kuitenkaan ainoa onnekas, sillä eläkkeiden perustaksi määritellyt tulokohteet hyödyttävät eniten kaikkia niitä, jotka ovat muutenkin hyvin palkittuja.

Onko tämä oikein ja kohtuullista, on jo eri asia.

Kannattaa myös muistaa vain osittain rahastoivan eläkejärjestelmämme perusperiaate. Kukaan ei maksa itse kokonaan tulevaa eläkettään, vaan se jää osin tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Erityisen kalliita yrityksille ovat ylimmän johdon lisäeläkkeet. Niiden turvin voi jäädä täydelle eläkkeelle normaalia aikaisemmin, yleensä 60 – vuotiaana kun muiden edellytetään työskentelevän vähintään 63 – vuotiaiksi.

Johdon lisäeläkkeitä tulevien sukupolvien ei kuitenkaan tarvitse kokonaan maksaa. Pääosan maksaa yritys eli viime kädessä kaikki yrityksen asiakkaat iästä riippumatta tuotteiden ja palvelujen hinnassa.

Eläketurvakeskuksen sivuilta löytyy (jos onnistuu löytämään) tietoa mistä kaikesta eläke kertyy varsinaisen palkan lisäksi. Lista on pitkä ja osin vaikeaselkoinen, kuten koko eläkejärjestelmämme muutenkin.

Palkan lisäksi eläkettä kertyy myös verollisista luontaiseduista kuten autoista ja asunnoista niiden verotusarvon mukaan. Siis mitä hienompi työsuhdeauto, sitä enemmän eläkettä siitäkin kertyy.

Maksetaankohan työsuhdeautosta eläketurvamaksua ollenkaan kuten palkasta?

Mielenkiintoinen soveltamissäännös eläkkeen kannalta on yhtiön henkilökunnalle suunnattu osakeanti:

”Etua työsuhteeseen perustuvasta oikeudesta merkitä yhteisön osakkeita tai osuuksia käypää alempaan hintaan ei pidetä eläketyöansiona, jos etu on henkilöstön enemmistön käytettävissä.”

Mutta johtajistolle suunnatusta osakeannista Eläketurvakeskuksen soveltamisohjeissa sanotaankin näin:

” Jos etu ei ole henkilöstön enemmistön käytettävissä, pidetään sitä koko määrältään sekä eläketyöansiona että EPL:n mukaisena palkkana alennuksen suuruudesta riippumatta.”

Optioista eläkettä ei kuitenkaan kerry, mutta firman tai yksikön menestykseen sidotuista tulospalkkioista kertyy. Suurimpana sen saavat johtajat.

Varsinainen onnenkantamoinen ylimmälle johdolle voivat olla heidän saamansa osakkeet, jotka aiemmin tulkittiin eläkettä kerryttäväksi palkaksi. Osakkeethan voivat ylittää moninkertaisesti vuosipalkan.

Tässä lienee yksi syy, jonka takia Mikael Liliuksen eläkkeeksi on julkisuudessa arvioitu noin 40 000 euroa kuukaudessa, kun koko peruspalkka on noin 72 000 euroa.

Supereläkeläisiä, 10 000 - 39 000 euroa kuukaudessa saavia, oli vuoden 2009 vaihteessa Suomessa  225. Luku on Eläketurvakeskuksen rekisteristä. Suomessahan ei ole eläkekattoa kuten useissa muissa Euroopan maissa.

Ennen vuoden 2006 alkua osakkeina annettava palkkio kartutti eläkettä, mutta ” ei 1.1.2006 alkaen tietyissä tapauksissa ole eläkkeen perusteena olevaa työansiota TEL:n 7 § :n 3 momentin 4a kohta.”

Harmi, sanoisi moni johtaja luettuaan Eläketurvakeskuksen soveltamisohjeita lain muutoksesta.

”Kyseisessä lainkohdassa osakkeina annettavaan palkkioon rinnastetaan myös muussa muodossa työntekijälle maksettava palkkio, jos palkkion arvo riippuu osakkeiden arvon kehityksestä vähintään vuoden pituisena aikana.”

Mitä pidemmälle erilaisia eläkkeiden soveltamisohjeita lukee, niin sitä vakuuttuneemmaksi tulee, että Suomen koko eläkejärjestelmä kaipaisi radikaalia yksinkertaistamista. Onnea vaan kolmikanta!

Yhtä vakuuttuneeksi tulee siitäkin, että optiojärjestelmä on vain rahankeruusysteemi ylimmälle johdolle, ei todellinen kannustin yrityksen kehittämiseksi.

Jos rahaa kertyy kahmalokaupalla, niin ei se enää kannusta yrittämään, vaikka muuta väitettäisiin. Mikael Liliuksellakin oli varaa haukkua Fortumin pääomistaja, valtion edustajat, televisiokameroiden edessä.

Miksi yritysten ylimmille johtajille ei maksettaisi vain kovaa palkkaa, ja sen lisäksi yrityksen taloudelliseen tulokseen perustuvia bonuksia?

Pörssikurssit menevät ylös ja alas, mutta yrityksen kannalta tärkeintä on mitä viimeisen viivan alle jää.

Monissa perhe- ja sukuyrityksissä tämä ymmärretään, mutta ne eivät yleensä olekaan pörssiyhtiöitä. Perheyrityksissä on pidempi sihti.

 

 

Siitä vaan kamerakännykällä napsautat kuvan kirjasta ja kohta se alkaa puhua. Sellainen on hybridikirja, joka on kehitetty metsäteollisuuden omistamassa Keskuslaboratoriossa (KCL) Espoossa.

Ei kirja ole kuollut vaan kehittyy. Onhan se sähköinen kirja jo olemassa, mutta perinteisen kirjan ominaisuuksia voidaan muutenkin kehittää. Vaikkapa oppikirjana nykyteknologiaa käyttäen.

Tämä prototyyppiasteella oleva hybridikirja toimii niin, että vaikkapa englannin oppikirjassa on kuvakkeita, joista kamekakännykällä otetaan valokuva. Kännykkä siirtää kuvan automaattisesti nettiyhteydellä ´äänipankkiin´ ja kohta kirja alkaa puhua kännykän kautta.

Oppilas kuulee heti kuinka oppikirjassa oleva vieraskielinen sana äännetään. Puhutun tekstin ymmärtämistä voidaan harjoitella samaan tapaan.

Tai sitten tulee vieraskielisiä kysymyssarjoa kieliopista, joihin pitää vastata. Hybridikirja toimii näin myös opettajana.... mutta ei se oikeita opettajia korvaa vaan avustaa.

Miten tämä sitten liittyy Suomen metsäteollisuuteen, kun tein Metsän uudet innovaatiot – sarjaa YLE Radio Suomen Metsäradioon ( 16.3. 2009) ?

Kun kirja monipuolistuu, niin painettujen kirjojen tarve jatkuu. Kirjahan on sinänsä hyvin kätevä. Kirjoihin tarvitaan paperia, kustantajat myyvät kirjoja ja metsänomistajat puutaan paperiksi.

Siinä sivussa lapsukaiset oppivat paremmin vaikka englantia, venäjää, espanjaa, ranskaa ja kaikenmaailman muita kieliä.