Afrikan – amerikkalainen mies, vähän laitapuolen kulkija, alkaa vaahdota pientä ruokakauppaa Manhattanilla pitävälle espanjankieliselle mitä juuri presidentiksi valitun Barak Obaman pitäisi heti tehdä Valkoiseen taloon päästyään.

 
 
 

 
 
-         Nyt riittää, minä en halua kuulla enää yhtään Obama - juttuja, kauppias tivahtaa, mutta kaataa kuitenkin kaverille kahvia.

-         Mitä amerikkalaiset siellä Irakissa tekevät? Rahan tuhlausta, hirvittävää tuhlausta… ja täällä rikkaat vaan rikastuvat, laitapuolen mies kuitenkin jatkaa.
 
Kaveri ei ollut kauppiaan ilmeestä päätellen ensimmäistä kertaa kehumassa Obamaa…. eikä ensimmäistä kertaa pyytämässä kahvia.
 
Odotukset Yhdysvaltain 44. presidenttiä kohtaan olivat suuret niin tällä afrikan –amerikkalaisella kuten monella muullakin Barak Obamaa äänestäneellä. New Yorkhan on demokraattien vahvaa kannatusaluetta, joten innostuksen ymmärtää.
 
Kiinalaiskaupunginosassa ala – Manhattanilla silmiini sattuu musta lippalakki, jossa on sinisellä pohjalla kolme valkoista tähteä, keltaisin numeroin 44:s, punaisin kirjaimin PRESIDENT ja valkoisin kirjaimin mustalla pohjalla OBAMA.

-         Mitäs pyydät hatusta, kysyn kauppiaalta.
-         Viisi dollaria.
-         Mitäs maksaisi lippalakki, jossa lukisi BUSH? Saisiko taalalla?
-         Ei minulla sellaista ole, ei täällä kukaan tykkää Bushista.
 
Politiikkaan ei voi olla New Yorkissa törmäämättä. Tiedotusvälineet seuraavat tiiviisti miten tuleva presidentti valmistautuu ottamaan tammikuussa vallan. Välillä tuntuu kuin presidentti olisi jo vaihtunut, vaikka virkaanastujaisiin on vielä kaksi kuukautta aikaa. Miksi näin pitkä siirtymäaika tarvitaan?
 
Barak Obama tapasi maanantaina 10.11. 2008 presidentti Georg Bushin, virallisen, mutta jo vähän virattoman presidentin. Tarkoitus oli varmistaa, että Bush ei veto – oikeudellaan pysäyttäisi seuraavalla viikolla kongressissa Obaman haluamia taloutta nopeasti elvyttäviä toimia.
 
Käytännössä toimet merkitsisivät suuria julkisia investointeja, joilla toivotaan olevan pidemmällä aikavälillä vaikutusta Yhdysvaltain kestäväänkin talouskasvuun. Keskiluokalle on myös suunniteltu verohelpotuksia.
 
Niin, Yhdysvaltain pahasti horjuvaa autoteollisuuttakin pitäisi auttaa, kun joukkoirtisanomiset uhkaavat. Työttömyys on jo 6,5 prosenttia ja tällä menolla ollaan pian kahdeksan tuntumassa.
 
Valtion rahaa tarvittaisiin moneen paikkaa, mutta ongelma vain on, että Yhdysvaltain talouden alijäämä voisi ekonomistien mukaan jopa yli kaksinkertaistua.
 
Kun lentomatkallani Helsingistä New Yorkiin ehdin lukea vaikka kuinka monta perusteellista artikkelia Yhdysvaltain talouden haasteista, niin eipä käy kateeksi uutta presidenttiä. Paljon huonommat lähtökohdat eivät enää voisi olla.
 
Tuon lentomatkan päätteeksi 9.11. 2008  sattui tapahtuma kuin suoraan poliisisarjasta.
 
Lentoemännät pyysivät matkustajia pysymään paikoillaan koneen laskeuduttua Kennedyn lentokentälle. Syyksi ilmoitettiin matkustajan sairaskohtaus ja ensiapumiehet tulisivat pian paikalle.
 
Yksi tulikin, mutta perässä marssivat poliisit. Seuraavaksi arviolta nelissäkymmenissä oleva nainen vietiin käsiraudoissa pois. Ilmeisesti taas yksi huumekuriiri jäi kiinni.
 
Lisää havaintoja amerikkalaisesta elämästä seuraavissa blogeissa.
 
 

Saattaa kuulostaa kummalliselta, miksi joku haluaisi pois työttömyyseläkkeeltä, jos sille kerran on päässyt. Moni työkykyinen kuitenkin haluaisi, mutta se on yhtä vaikeaa kuin yrittäisi suosta nousta.
 
Yksi näistä työhaluisista ja työkykyisistä on Ritva, joka pääsi, tai paremminkin joutui, 60 –vuotiaana työttömyyseläkkeelle. Tarjolla on vain pätkätöitä, joita voisi ottaa enemmänkin, mutta 588 euron ansioraja kuukaudessa on ongelma.
 
Jos tulot ylittävät tuon maagisen 588:n euron, niin siltä kuukaudelta ei makseta työttömyyseläkettä. Maksu katkeaa ja sitä on haettava taas uudelleen. Kankea byrokratia ei kannusta tekemään töitä.
 
Ritva kuuluu siihen epäonnekkaaseen joukkoon, joka joutui työttömyyseläkkeelle ennen kuin nykyinen joustava työeläkelaki tuli voimaan vuonna 2005.
 
Sen mukaan voi päästä vanhuuseläkkeelle 63 – vuotiaana. Sitten voikin tehdä töitä eläkkeen vähenemättä niin paljon kuin haluaa. Tosin verottaja ottaa hyvän osan.
 
Kun Ritvan eläkepäätös tehtiin ennen vuotta 2006 – silloin ministeriö muutti soveltamisohjeitaan ­- niin hän joutuukin odottamaan 65 – vuotiaaksi ja varomaan ettei vain ansaitsisi jossakin kuussa liikaa eli yli 588 euroa.
 
Tällaisia väliinputoajia oli syyskuun lopussa 2008 yhteensä noin 22 000, lähes puolet kaikista työttömyyseläkkeellä olevista. Lainsäätäjä ajatteli yhtä ja tuloksena olikin kannustinloukku. Näin joskus käy.
 
Työvoimapulan vaivaamassa Suomessa oli elokuun lopussa 2008 kaikkiaan noin 50 000 työttömyyseläkeläistä.  Laki koskee vain ennen vuotta 1950 syntyneitä.
 
Onnekkaampia työttömyyseläkeläisiä ovat ne, joitten eläkepäätös tehtiin vuoden 2005 jälkeen. Heidän työrajoitteensa loppuu 63 – vuotiaana, kun he siirtyvät automaattisesti vanhuuseläkkeelle ilman ansiotulorajoitusta.
 
Näiden henkilöiden ei tarvitse odotella vielä paria vuotta normaalille, työeläkelain mukaiselle vanhuuseläkkeelle pääsyä. Jos työhaluja ja töitä on, niin 63 vuotta täytettyään töitä voi tehdä niin paljon kuin sielu sietää työeläkkeen vähenemättä tai katkeamatta.
 
Mutta miten Ritvan kaltainen henkilö voisi päästä pois työttömyyseläkkeeltä ja siirtyä 63 – vuotiaana yleiselle vanhuuseläkkeelle kuten muutkin?
Se ei olekaan käytännössä ihan yksinkertainen asia yli 60 – vuotiaalle.
 
Ritvan pitäisi päästä ensin töihin vuodeksi, sinä aikana työttömyyseläkettä ei siis maksettaisi, ja sen jälkeen hän ei enää olisikaan työttömyyseläkejärjestelmän piirissä.
 
Harvassa ovat kuitenkin ne yritykset, jotka 60 – vuotiaan palkkaavat muuhun kuin lyhyeen työsuhteeseen. Sellaiset katkeilevat pätkät eivät riitä pois pääsyyn työttömyyseläkkeeltä.
 
Elävä elämä siis näyttää aivan toisenlaiselta, jos sitä katsoo työttömyyseläkeläisen tai lakeja ja soveltamissäännöksiä kirjoittelevien hallintobyrokraattien näkökulmasta.
 
Jotta tilanne korjaantuisi järkevämmäksi, niin eduskunnan tulisi kiireesti korjata vanhaa lakia. Vain pieni pykälän muutos, niin 22 000:n työttömyyseläkeläisen ei tarvitsisi odotella 65 – vuotiaaksi vaan he pääsisivät normaalille vanhuuseläkkeelle 63 – vuotiaina kuten muutkin työeläkeläiset.
 
Veikkaukseni on, että näin ei tehdä. Aikahan poistaa ongelman.
 
Aihetta käsitellään YLE Radio 1:n Vallan vaiheilla – ohjelmassa 24.10 2008 klo 14.30 ja uusinta sunnuntaina 26.10. 2008 klo 16.30.
 
Työttömyyseläkkeellä olevan Ritvan lisäksi keskustelijoina ovat sosiaaliasioihin erikoistunut vihreitten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki ja Työttömien valtakunnallisen yhdistyksen puheenjohtaja/toiminnanjohtaja Lea Karjalainen.
 
 
 
 
 
 

Kuuntelin ja katselin juuri muistojumalanpalveluksen Kauhajoen kirkosta. Kunnioittavan harras tilaisuus, joka pani ajattelemaan.
 
Puheissa toistui usein perheen vastuu lapsistaan ja yksilön vastuu muistakin kuin vain itsestään. Siis yhteisvastuu, jota poliitikotkin laidasta laitaan ovat alkaneet jälleen korostaa ikään kuin uutena asiana.
 
Miksi tätä mielestäni itsestään selvää  asiaa nyt sitten pitää korostaa? Poliitikoilla on aina syynsä, taka-ajatuksensa. Olisikohan yksi syy nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässämme.
 
 
Vuonna 1992 – reaalisosialismin jo romahdettua – Ulpu Iivari kirjoitti Suunta 2000 – lehdessä:
 
”Usko valtioon ja yhteiskuntaan ongelmien ikään kuin ulkopuolisena ratkaisijana on erityisen pulmallista sosialidemokratialle.”
 
Tuo kirjoitus oli aikaansa edellä, mutta yhä ajankohtainen. Sen jälkeen maailma on jälleen muuttunut paljon, mutta sama ongelmatiikka näyttää säilyneen. Yhteiskunta – yksilö.

Kuinka pitkälle tulee holhota yksilöä ns.yhteisen hyvän nimissä? Mikä on yksilön oma vastuu omasta elämästään?
 
Haastattelin Kalevi Sorsaa 1998 ja kysyin mikä suomalaisen hyvinvointivaltion rakentajaa tuloksissa yllätti kaikkein eniten.
 
”Vakavin seikka, joka tuli hyvinvointivaltion sivutuotteena minun mielestäni, jota ei tavoiteltu,….. oli yksilö ja järjestötasolla, että kun viranomainen otti huolehtiakseen sen, mitä kansalaisten keskeinen normaali solidaarisuus, luonnonomainen solidaarisuus, oli huolehtinut, niin kansalaisilta solidaarisuuden tunne ja keskinäisen avun tunne ehkä on heikentynyt. Näin uskoisin,  se on heikentynyt. Minusta se on suuri menetys”, Sorsa sanoi sanatarkasti Vallan vaiheilla – ohjelmassa.
 
Tavoiteltiin siis yhtä, mutta saatiinkin toista. Sen myöntäminen on kaikille nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajille, ei vain sosialidemokraateille, kova paikka, mutta Sorsalla oli varaa sanoa mitä ajatteli. Hän ei ollut enää puolueensa puheenjohtaja vaan sivusta tarkasti asioita seuraava valtiomies.
 
Mitähän Kalevi Sorsa sanoisi tänään? Millaista hyvinvointiyhteiskuntaa meidän nyt pitäisi rakentaa?

Paradoksaalista nimittäin on, että monet kutsuvat hyvinvointiyhteiskuntaa jo pahoinvointiyhteiskunnaksi.
 
Järjestelmä ei voi hoitaa kaikkea. Yksilöillä ja perheillä yhteisöinä on ensisijainen vastuu itsestä ja kohtuullisesti muistakin.  Tämä on nyt havaittu kuin uutena asiana.
 
P.S.
Nuori mies hyvässä humalassa tyhjensi olutpullonsa raitiotiepysäkillä ja viskasi tyhjän pullon maahan.
 
- Miksi heitit pullon?
- v... mitä se sulle kuuluu, v....
- Kaupunki roskaantuu ja pullo voi mennä rikki. Joku voi satuttaa vaikka jalkansa....
- v... kyllä pullonkerääjä tulee ja vie pois. V.... minä olen veroni maksanut ....
 
Niinpä niin. Yhteiskunnanko pitäisi kaikki hoitaa?
 
Nostin pullon maasta ja vein roskapöntön viereen. Oli vähällä ettei kaveri motannut kuonoon.
 
Tyhmästi tein. En suosittele puuttumaan toisten tekemisiin, ainakaan lauantai-iltana.
 
 
 
 

Slovenian pääministerin Janez Janšan ärtymyksen YLE:n MOT – tv -ohjelman korruptiosyytöksiin ymmärtää, kun tutustuu Slovenian median tilaan. Siellä pääministeri voi hiljentää kriittisiä ääniä, Suomessa ei.
 
Olin viime viikolla (28.8. – 31.8. 2008) Sloveniassa ja kuuntelin korva tarkkana mm. veteraanijournalisti Voiko Flegeriä. Nykyisin freelancerina työskentelevällä Flegerillä on pitkä kokemus maan laatulehdistössä, viimeksi ´Slovenian  Helsingin Sanomissa´, Delossa.
 
Hänen esitelmäänsä kuunnellessani onnittelin itseäni, että olen suomalainen journalisti. Täällä Yleisradiossa poliitikot eivät nykyisin määräile sanomisia kuten Slovenian kansallisessa radio- ja televisioyhtiössä näyttävät määräilevän tänä päivänä.
 
Pääministeri Janša paljasti hyvin journalistisen ajattelutapansa yritettyään vaikuttaa pääministeri Matti Vanhaseen, jotta YLE pyytäisi anteeksi tai peräti peruisi väitteensä, että Patria on kanavoinut voitelurahoja Slovenian korkeimmilla poliittisille päättäjillekin.
 
Ymmärtääkseen pääministeri Janšan menettelyä on hyvä tuntea maan lehdistön historiaa. Ennen Slovenian itsenäistymistä 1991, Jugoslavian sosialistisen liittovaltion aikaan, sana oli suhteellisen vapaata sosialistiseksi maaksi.
 
-         Mitä nyt joskus kokonaisia lehden painoksia saatettiin jälkikäteen takavarikoida, minulle huomautettiin vinosti.
 
Toimittajat olivat kuitenkin näppäriä keksimään kiertoteitä kuinka sanottavansa sai sanotuksi. Aika aikaansa kutakin.
 
Runsaan kahden miljoonan asukkaan Slovenian itsenäistyttyä lehdistöä ryhdyttiin yksityistämään. European Journalism Centerin tilastojen mukaan maassa on kahdeksan jokapäiväistä sanomalehteä. Delo – yhtiö päivä- ja iltapäivälehtineen hallitsee markkinoista yli puolta.
 
Yhtiön journalistinen lippulaiva on Delo – sanomalehti, jonka levikki on ollut jyrkässä laskussa. Noin 80 000:n levikki on pudonnut 55 000:een. Samalla sisältö on keventynyt.
 
Aikakauslehdistön lukumäärä jäi minulle hieman epäselväksi, mutta lehtikioskeissa tarjontaa näytti olevan vähän joka makuun.
 
Julkisen palvelun televisiokanavia (kuten YLE Suomessa) on neljä. Kaupallisia kotimaisia kanavia on peräti 35, European Journalism Center laskee.
 
Radiokanavia on 81, joista kahdeksan julkisen palvelun Radio – television Slovenian hallitsemia.
 
Periaatteessa Slovenian perustuslaki takaa sananvapauden. Käytäntö onkin sitten vähän toinen asia.
 
Kun pääministeri Janez Janšan keskustaoikeistolainen hallitus tuli valtaan vuonna 2004, niin journalistit alkoivat joutua entistä ahtaammalle.
 
Heti alkuun julkisen palvelun yleisradioyhtiön hallintoa muutettiin suuntaan, joka mahdollistaa sen, että parlamentin enemmistö voi määräillä millaista journalismia sen hallitsema yleisradioyhtiö harjoittaa. Näin ainakin päätteli Euroopan neuvoston mediavastaava.
 
Laki meni niukasti läpi kansanäänestyksessä, johon osallistui vain 30 prosenttia äänioikeutetuista.
 
Lain tultua voimaan yleisradioyhtiön johtoa on vaihdettu moneen kertaan ja parhaimpia toimittajia on siirtynyt muualle.
 
Hallitus on pyrkinyt kiristämään otettaan myös sanomalehdistössä, jota on hitaasti yksityistetty. Valtion omistuksia lehtiyhtiöissä hyväksikäyttäen mediavalta on lisääntynyt.
 
Myös yksityisten omistajien vaikutus lehtien toimituspolitiikkaan on tiukentunut. Kun Jugoslavian aikaan kommunistisen puolueen sensorit valvoivat lehdistöä – tosin usein vasta jälkikäteen – niin nykyisin omistajat sanelevat selkeästi mitä saa ja mitä ei saa kirjoittaa. Päätoimittajien paikat ovat tuulisia.
 
Kehityksen taustalla on myös lehdistön levikin lasku ja omistajien kasvaneet tuotto-odotukset. Samaan aikaan slovenialaiset ovat oppineet hakemaan internetistä tietoa ilmaiseksi ja toisaalta internetin mainonta ei ole lähtenyt liikkeelle. Tuttu tilanne Suomessakin.
 
Slovenialaisten toimittajien tyytymättömyys johti kesällä 2007 siihen, että lähes 600 toimittajaa allekirjoitti ammattiliittonsa julistuksen ´sensuuria vastaan´. Perusteena oli kirjoitusten muuttelu, julkaisematta jättäminen ja mielipidevaikuttajien porttikiellot.
 
Pääministeri Janez Janšan vastaus oli odotettu: syytökset ovat täysin liioiteltuja ja Sloveniassa on mielipiteen vapaus.
 
Median tilaa seuraavissa kansanvälisissä järjestöissä on seurattu huolestuneena Slovenian sananvapauden kehittymistä. Esimerkiksi Toimittajat ilman rajoja – järjestö laski Slovenian sananvapausindeksissään 10:ltä sijalta 21:lle.
 
Tällaista median kehitystaustaa vasten ymmärtää myös miksi Slovenian pääministerin on vaikea ymmärtää suomalaista, poliitikoista riippumatonta sananvapauskäytäntöä.
 
Toisaalta ei ole ihme, jos pääministeri Janša hermostuu MOT- tv - ohjelman korruptiosyytteistä. Slovenian vaalithan ovat jo 22.syyskuuta 2008. Silloin kansa ratkaisee jatkaako Janšan keskustaoikeistolainen hallitus vai etsitäänkö muita vaihtoehtoja.