Matti Laitinen vallan vaiheilla

Avartakaa näkökulmaa poliitikot

Kun talouskriisit riepottelevat Eurooppaa ja lähestyvät vaalit hallitus- ja oppositiopuolueiden välejä, niin kaikkien poliitikkojen kannattaisi lukea juuri julkistettu Suomen ulkoministeriön tulevaisuuskatsaus 2010: SUOMEN ULKOPOLITIIKKA 2020.

Miksikö? Siksi, että tieto lisäisi tuskaa sanoa mitä sattuu nykyisessä globalisoituneessa, monenkeskisessä maailmassa. Ulkoministeriön virkamiestyötä tekemä katsaus avaisi paremmin silmiä huomaamaan miten riippuvaisia olemme ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikassamme meistä yhä kauempanakin olevista tapahtumista.

Laaja turvallisuuskäsitys: Kriisejä pyritään torjumaan yhä kauempana.Kuva: YLE.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tämä tuli mieleen kun lueskelin ulkoministeriön kymmenkohtaista tulevaisuuskatsausta Suomen ulkopolitiikkaan vaikuttavista keskeisistä kehitystekijöistä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Itse asiassa eivät nämä haasteet mitään uusia ole, jos maailman menoa on kohtuullisesti seurannut. Kaipa kansanedustajat seuraavat maailman muutosta muutenkin kuin kotipaikkakuntansa vinkkelistä. Samoinhan tekevät äänestäjätkin.

Poimitaan katsauksesta, joka löytyy kokonaisuutena täältä

http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentId=200730&nodeId=23&...

muutamia sitaatteja mutusteltavaksi.

”Maailmantalouden riippuvuussuhteet ovat syventyneet, muuttaneet muotoaan ja muokanneet valtasuhteita uusiksi.”

Pankkikriisin vaikutusten leviäminen Yhdysvalloista ympäri maailmaa on hyvä esimerkki. Nykyinen EU – maiden talousahdinko pankki- ja valtiotaloudellisine ongelmineen toinen esimerkki. Eivätkö kaikki poliitikkomme ole tätä vielä oikein sisäistäneet, vaikka kaikki tapahtu silmien edessä?

”Alkaneella vuosikymmenellä Suomelta edellytetään entistä terävämpää kykyä vaikuttaa asioihin maamme rajojen ulkopuolella, aikaisessa vaiheessa.”

Siis mitenkä? Kansainvälisissä organisaatioissa kuten erityisesti EU, YK ja monet muut maailman järjestöt. Konfliktien hallinta on osa turvallisuutta kuten Afganistan. Mutta miten kauaksi oikein onkaan mentävä konflikteja hallitsemaan?

Unohtuiko Nato? Ei unohtunut.

”On tärkeää, että Suomi voi osallista omia turvallisuusetujaan koskevaan päätöksentekoon mahdollisimman täysipainoisesti ja vaikuttaa eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen muotoutumiseen.”

Miten voi vaikuttaa täysipainoisesti, jos ei olla Natonkin jäseniä?

”Nato on keskeisessä asemassa vaurauduttaessa uusiin uhkiin. Naton tavoitteet kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämisessä sopivat yhteen Suomen ja EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Nato – jäsenyyden tulee siksi säilyä todellisena vaihtoehtona.”

Siitä huolimatta, että Venäjä sitä vastustaa kuten Naton laajentumista yleisestikin. Tosin Venäjä ei näe Natoa viimeaikaisten lausuntojen mukaan enää uhkana itselleen. Vastustaako siis Venäjä enää tosissaan Suomen Nato – jäsenyyttä?

Joka tapauksessa Suomen ja Venäjän taloudellisen ja muun kanssakäymisen arvioidaan lisääntyvän. Optimistisen skenaarion mukaan kanssakäyminen lisääntyy voimakkaasti, jos Venäjän nykyjohdon vaatima modernisaatio etenee. Jos ei etene, niin kanssakäyminen lisääntyy joka tapauksessa, mutta ei niin voimakkaasti.

Ulkopolitiikka 2020 – katsausta lukiessa hahmottuu hyvin kuva kuinka monenlaisiin haasteisiin Suomen on vastattava ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikassa. Asiat olivat paljon helpompia hallita kun maailma on kaksinapainen ja Suomi veti päänsä pensaaseen suurvaltojen välisistä kriiseistä.

Maailma on muuttunut monella tapaa näistä jähmettyneen vakauden päivistä. Toivottavasti ulkopoliittinen johtomme pystyy myös muuttamaan ajatteluaan joustavasti maailman muutoksen mukana.

Asiasanat:

globalisaatiot

Nato

pankkikriisi

turvallisuuspolitiikka

ulkopolitiikka

Venaja

Jos Suomi olisi kuin Peru...

1 kommentti

Lima, Peru
Jos helsinkilaisen kerrostalomme avara tontti olisi Perun paakaupungissa Limassa, niin tonttia kiertaisi korkea tiilimuuri, jonka paalla olisi teravia lasinpalasia ja niiden paalla sahkoaita. Raskaan rautaportin kautta paasisi pihamaalle. Sisaankaynnisssa paivystaisi 'talonmies' 24 tuntia aseen kanssa tai ilman.

Limalainen pelkaisi taloamme. Ei aitoja, ei mitaan, ja silti suomalaiset tuntevat olonsa hyvin turvalliseksi. Ovatkohan he ihan oikeasti yhta sinisilmaisia kuin silmansa? Kummallista tama suomalaisten elama.

Perun presidentti Alan Garcia esitti vetoomuksen Machu Picchun aarteiden palauttamisesta pääkaupunki Limassa, mielenosoitusmarssin yhteydessä, 5. marraskuuta 2010.

Kuva: EPA / Paolo Aguilar

------------------------------------------------------------------------------------------------

Jos olisin alkanut pelata kaikkia ulkoministerion Perun matkustustiedotteen vaaroja, niin koko Perun matka olisi jaanyt tekematta. Se olisi ollut todella vaihinko ja Machu Picchukin nakematta.

Ulkoministerion matkustustiedotte:
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=66386&nodeid=1573...

Ensimmainen lause on:
“Peru on melko turvallinen matkailumaa. Valta mielenosoituksia seka matkustamista Huancavelican, Ayacuchon ja Juamin maakuntiin.”
(Tarkennus: miksi menna alueille, jossa huumesotaa kaydaan)

Varsinaisen tiedoteosan ensimmainen lause kuitenkin on:
“Perussa ovat viime aikoina lisaantyneet matkailijoihin kohdistuneet aseelliset ryostot.”

Mita siis uskoa?

Tallaisten matkustustiedotteiden hyva puoli on, etta ulkoministerio on puhdistanut niista kaunistelevan, dipolomaattisen kielensa. Matkailijan ei kannata kuitenkaan kuvitella, etta vaara vaanii jokaisen nurkan takana. Oma terve jarki ja normaali varovaisuus on aina paikallaan maassa kuin maassa.

Kuka kaskee esimerkiksi Helsingissa menemaan lauantai-iltana tuiterissa rautatieaseman nurkille hortoilemaan. Oma syynsa, jos tulee hakatuksi tai ryostetyksi.

Siis oma syyko? Ei kait, yhteiskunnanhan pitaisi olla sellainen, etta ketaan ei ryosteta, raiskata, mukiloida, huiputeta ….... niin pitaisi, mutta kun maailma ei ole viela valmis. Ei Suomessakaan.

Lima oli kuulemma parisenkymmenta vuotta sitten varsin turvaton kaupunki. Sen jalkeen turvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Yksinkertaisesti poliiseja ja aseistettuja turvamiehia on lisattu joka puolelle. Kauheaako? Eiko valistuksella ole saatu mitaan aikaan? En tieda.

Joka tapauksessa poliisien ja monien turvamiesten oikealla lonkalla roikkuu nakyvasti jarea revolveri. Kotelon paalla on valmiina kuusi isoa patruuna, jos lisaa tulivoimaa tarvitaan nopeasti.

Tuollainen varmasti alkaa pelottaa jo roistojakin. Mina kuitenkin tunsin oloni varsin turvalliseksi, vaimoni tosin minua vahemman. Asuimme Mirafloresin alueella, joka kuuluu Liman parhaimpiin, keskustassa on rauhattomampaa.

Suomessakin oli aikanaan passipoliiseja kaduilla, mutta eipa enaa. Ajelevat enaa vain autoillaan edestakaisin. Kylla kaipaisin niita konstaapeli Reinikaisia takaisin, mutta ei kuulemma ole rahaa.

Perulaiset niin Cuzcossa kuin Limassakin olivat harvinaisen ystavallisia ja auttavaisia, vaikka espanjankielesta oli muistissa vain muutamia sanoja.

Yhtaan ei pelottanut ajella maaseutubusseilla paikasta toiseen. Eika ollut kallista: kahden tunnin matka 3 – 5 solia ( noin 1 -1,5 euroa). No, eivathan yleiset bussit suomalaisten veroisia olleet, mutta matka niillakin taittui.

Onko Peru sitten jotenkin erityisen turvaton ja rikollinen maa? Eipa oikeastaan. Afrikassa, Dar es Saalamissa, oli pahempaa. Ei Venajallakaan Suomeen verrattuna turvallista ole. Turisteja huitajaan kuten melkein missa tahansa maailamssa ja tavaroita varastellaan.

Minkahan takia monet suomalaiset turistit kuvittelevat, etta suurimmassa osassa maailmaa asiat olisivat yhta jarjestyneita ja turvallisia kuin Skandinavian maissa....Saksasta nyt puhumattakaan.

Me olemme poikkeus maapallolla. Kylla varmaan perulaista ihmetyttaisi tulla Suomeen, kuin lintukotoon.

Toista se on Perussa ja nyt lainaan ulkoministeron matkustustiedotetta:

“Suositussa matkailukaupungissa Arequipassa, mutta muuallakin Perussa on viime aikoina ollut joitakin ulkomaalaisiin turisteihin kohdistuneita taksiryostoja, joissa autoon on hetken matkustamisen jalkeen noussut pari, kolme ulkopuolista. He ovat kidnapanneet turistit useaksi tunniksi, vineet nailta arotavarat ja vaatineet pankkikortin tunnuksia, minka jalkeen on kayty tyhjentamassa pankkitili.”

Tallaistakin sattuu, mutta ei se maan tapa ole. Kannattaa noita takseja kuitenkin vahan vilkaista ennen kuin sisaan astuu. Taitaa olla suurin osa enemman tai vahemman laittomia. Kysy ensin hintaa, pane ovet ja ikkunat lukkoon alaka ota matkalta muita kyytiin.

Vaihtorahatkin kannattaa tarkistella, silla vaaraa rahaa on paljon liikkeella. Kokemusta on, pari kertaa tuli vaara 5:n solin kolikko ja kerran 50:n ( noin 15 €)

Niin viela yksi juttu: ala kuvittele, etta jalankulkijoilla olisi Perussa joitakin oikeuksia edes suojateilla. Autoilijoilla sen sijaan on. Perussa Suomen Autoliitto taputtaisi kasiaan.... vai taputtaisiko?

Asiasanat:

Lasten paivahoitoa cuzcolaisittain

1 kommentti

Guzco, Peru
Nuori tarjoilija riiputtaa vajaan vuoden vanhaa lastaan kasivarrellaan ja esittelee perheravintolan ruokalistaa. Jyrkkia toisen kerroksen kierreportaita laskeutuu arviolta nelivuotias tytto kurkistamaan asiakkaita.

Jos Peru olisi EU:n jasen, niin ravintola tuskin tayttaisi maarayksia, vaikka keitto onkin hyvaa ja ravitsevaa. Suomalaiset lastenvalvojatkin saattaisivat raapìa korvallisiaan lasten paivahoidon jarjestamisesta. Mutta Guzcossa tallainen paivahoito on aivan tavallista ja toimivaa.

Vanhassa suomalaisessa maalaisyhteiskunnassa lapset pyorivat mukana aikuisten toissa ilman sen kummempia leikittamisia. Tyohonkin oli tartuttava heti kuin kynnelle kykeni. Siis aivan kuin Guzcossa, Perussa, tanaan.

Ei tiedetty, etta lapsityovoiman kaytto voisi rikkoa joitakin maarayksia, kun sellaisia ei juuri ollut. Miten maatalo olisi voinut tulla toimeen, jos lapset vain laiskottelisivat?
Hetken kuluttua tarjoilija kantaa toisella kadella keittoa ja pitelee toisessa kainalossaan pikkulasta. Hyvin onnistuu, vaikka sivullisesta tama vaikuttaakin akrobaattitempulta.

Valilla pikkulapsi on kuitenkin laitettava likaiselle lattialle, kun komerokaapista taytyy etsia lisaa astioita. Hyvin vajaa vuoden vanha viihtyy siellakin ja saa tarpeellista vastustuskykya tulevaa elamaansa varten.

Lasku kijoitetaan taas yhdessa. Lapsi istuu baaritiskilla toisessa kainalossa, kaiken varalta, ettei vain tipahda.

Kiittelemme hyvasta ja halvasta keitosta ja vilkutamme vauvallekin lahtiaisiksi. Aiti siirtyy vauvansa kanssa ovensuun tuolille houkuttelemaan uusia asiakkaita. Paivahoito jatkuu nain iltaan saakka.

Tallainen tyon ja perhe - elaman yhdistaminen on maan tapa maassa, jolle suomalainen sana hyvinvointiyhteiskunta tuntuu ihmeelliselta yhteiskunnan jarjestamine paivahoitoineen seka aitiys- ja isyyslomineen.

Kuvasin (valitettavasti en saa tahanvalo kuvaa) kadunlakaisijanaista, jonka perassa tallusteli arviolta nelivuotias tytto. Tya ja paivahoito yhdistyivat. Valilla tytto vetaisi takataskustaan pullon, imaisi kulauksen ja tarrasi aidin kateen katua ylitettaessa.

Etela-Amerikan pisimpaan yhtajaksoisesta asutussa kaupungissa Guzcossa ( noin 350 000 asukasta, 3400 metrin korkeudessa) myos isat nayttivat osallistuvan silmiinpistavan aktiivisesti lastenhoitoon.

Aamuisin ja iltapaivisin monet isat veivat lapsia kouluun, toivat siestan alkaessa kotiin syomaan (ei taida olla Guzcossa kouluruokailua) ja hakivat paivan paatteeksi kotiin.
Lapsiin ylipaataan Perussa suhtaudutaan hyvin ystavallisesti, mutta tarvittaessa ankarastikin. Pikkuveljea kadulla kiusannut isosisko sai heti napakan napsautuksen. Kiusaaminen loppui siihen, eika edes itkettanyt.

Taas tuli mieleen suomalainen lainsaadanto, mutta Peruhan ei ole Suomi. Toisaalta tuskin pikku tytto ansaitusta kurinpidosta traumojakaan sai.

Ollantaytambossa, Guzcosta parin tunnin bussimatka luoteeseen, piipahdin iltakaljalle nuhjuiseen perheravintolaan. Yksi kouluikainen lapsi kuorsasi sivupenkilla, aiti veti peittoa paalle ja jatkoi vajaan kaksivuotiaan viihdyttamista sivupoydassa.

Perheen koira juoksenteli rauhattomasti sisaan ja ulos. Ei se minua, eika ketaan muutakaan asiakasta haitannut.

Niin, tassa ravintolassa ei sitten ollut olutta, mutta ei hataa. Isanta piipahti vikkelasti ulos ja toi kohta keskikoisen pullollisen paikallista kuohuvaista. Keskikokoinen tarkoitti 6,20 desilitraa suomalaisen 0,5 litran sijasta. En jaksanut edes juoda kaikkea.

Ajattelin taas suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pikkutarkkoine saadoksineen. Jos sellaisia olisi sovellettu tassa pienessa perheravintolassa, niin perheella ei olisi ollut toimeentuloa.

Kuinkahan moni tyollistymisidea Suomessa kaatuu byrokratian viidakkoon ?

Asiasanat:

EVA:n Matti Apusen aarreaitta

2 kommenttia

Jos Elinkeinoelämän valtuuskunnan, EVA, uusi toimitusjohtaja, Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen piipahtaisi toimistonsa kellariarkistoon, niin hän kokisi yllätyksen. Sieltä löytyy aivan samoja EVA:n yhteiskuntakriittisiä ajatuksia, jotka tuntuvat nykyisin uusilta.

Vaikka terävät raportit ovat kolmisenkymmentä vuotta vanhoja, niin kovin hidas vaikutus niillä on ollut poliittikkojen ja etujärjestöjohtajien toimintaan. Tosiasioita on kovin vaikea käytännössä tunnustaa.

Toisaalta samaa voi sanoa monista muistakin ansiokkaista selvityksistä ja tutkimuksista. Valuvat kuin vesi hanhen selästä, jos päättäjät ovat niihin koskaan edes jaksaneet omilta ennakkoluuloiltaan syventyä.

EVA:n toimitusjohtaja Matti Apunen (Kuva YLE)

Mistäkö tämä pessimismi? Viime vuodet on jatkuvasti puhuttu hyvinvointiyhteiskunnan kriisistä. Toisaalta sen alasajosta tai sitten pelastamisesta keinoilla, jotka perinteisiä puolustajia eivät miellytä.

Silloin muistin EVA:n raportin joskus 1980 – luvun alkupuolelta. Piti mennä oikein EVA:n Helsingin toimistoon, Yrjönkatu 13 A, tarkistamaan mikä se raportti tarkasti ottaen oli. Sieltä se löytyi kellarivarastosta.

EVA – raportti 1981: MINNE MENET HYVINVOINTIYHTEISKUNTA

Pieni, keltakantinen vihkonen, viitisenkymmentä sivua, ulkoasu vaatimaton. Tekstikin on riittävän suurta, jota näkee kunnolla lukea. Silloin keskityttiin olennaiseen, sisältöön.

Esipuheen tähän vihkoseen kirjoitti EVA:n silloinen toimitusjohtaja Max Jakobson. Elettiin aikaan, jolloin Suomeen oli jo pitkään rakennettu sosialistisen ideologian mukaista suunnittelutaloutta. Sitä kutsuttiin hyvinvointiyhteiskunnaksi tai hyvinvointivaltioksi.

Meneillään oli pitkä sosiaalidemokraattisen hegemonian aikakausi. Kalevi Sorsan II (1977-1979), Mauno Koiviston II (1979 – 1982) ja Sorsan III (1982 – 1983) hallitus. Sorsa jatkoi vielä neljännenkin kerran pääministerinä (1983 – 1987).

Ministeri, EVA:n entinen toimitusjohtaja

Max Jakobson (Kuva YLE)

Tälle kaudelle sattui EVA:n hyvinvointiyhteiskuntaa analysoiva raportti, jonka sanoma ei kyllä 1981 suuren suurta julkisuutta tai kannatustakaan saanut. Max Jakobsonin kirjoittama esipuhe meni heti ensimmäisessä lauseessaan ongelman ytimeen.

”Julkisen talouden kasvu on muodostunut Suomessa kuten kaikissa läntisissä markkinatalousmaissa keskeiseksi yhteiskuntapoliittiseksi ongelmaksi. Tämä johtuu siitä, että valtion ja kuntien menot ovat vuodesta toiseen kasvaneet nopeammin kuin bruttokansantuotteemme. Niiden kattamiseksi on täytynyt jatkuvasti joko lisätä veroja tai valtion velkaa tai molempia. Näin ei voi loputtomiin jatkua”, Jakobson kirjoitti.

EVA:n nykyinen toimitusjohtaja Matti Apunen voisi tänä armon vuonna 2010 kirjoittaa aivan samaa. Mitä muutakaan hän voisi?

”On kuitenkin muistettava, että hyvinvointiyhteiskuntaa on voitu rakentaa ja kehittää viime vuosikymmenien aikana vallinneen voimakkaan taloudellisen kasvun ansiosta. Dynaaminen yritystoiminta on toiminut sen veturina. Nyt on kuitenkin vedettävä kuorma käymässä liian raskaaksi”, Jakobson jatkoi.

Esipuheessa muistutetaan taloudellisen kasvun hidastumisesta 1980 – luvun alussa, mutta silti julkinen talous on vain kasvanut. Monet kansantaloudet ovat joutuneet alaspäin suuntautuvaan kierteeseen. Verotus on kiihtynyt, yrityselämä lamaantunut, työttömyys lisääntynyt ja valtiot velkaantuneet, Jakobson analysoi.

Tuntuuko taas tutulta vuonna 2010?

”Seurauksena on, että hyvinvointiyhteiskunnan poliittinen kannatuspohja uhkaa murentua. Useissa markkinatalousmaissa on jo käynnistynyt vastaliike, joka pitää julkisen talouden kasvua pääsyynä taloudellisiin vaikeuksiin”, Jakobson päättelee.

En malta olla lainaamatta, vielä yhtä vanhan EVA - raportin esipuheen kohtaa.

”Suomi ei ole poikkeus läntisten markkinatalousmaiden joukossa. Myös meillä on olemassa vaara, että julkisen talouden kasvu vaarantaa vakavasti taloudellista kehitystä ja aiheuttaa poliittisten vastakohtaisuuksien kärjistymisen”.

Vanhaan EVA:n raporttiin voisi lisätä nykyisenä EU:n ja globaalin talouden aikana aika monta uuttakin asiaa, mutta perussanomaa se ei muuttaisi miksikään. Kansakunta ei voi elää jatkuvasti yli varojensa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mutta kerran rakennetun korjaaminen ja järkeistäminen on vaikeaa. Sen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaneet vanhat puolueet, varsinkin sosialidemokraatit, nyt karvaasti kokevat kannatuksensa laskuna.

Niin, EVA:n toimitusjohtaja Matti Apunen, kaivele vain toimistosi kellarista vanhoja EVA:n raportteja. Sieltä löytyy monta hyvää idean siementä uusiinkin raportteihin.

Kirjoitettavaa riittää, sillä aika hidas tämä suomalainen yhteiskunta on mihinkään muuttumaan, ellei nyt taas tule 1990 – luvun alun pahaa taloudellista taantumaa. Sellaisissa tilanteissahan me suomalaiset olemme hyviä selviytymään. Siis tekemään ratkaisuja, jotka olisi pitänyt jo aikaa sitten tehdä.

Asiasanat:

EVA

hyvinvointiyhteiskunta

Voisiko Matti Vanhanen päästä pälkähästä?

3 kommenttia

Nyt olisi hyvä tilaisuus lyödä vetoa Matti Vanhasen kohtalosta. Voittaako poliittisesti painottunut vai tiukasti juridinen oikeuskäsitys, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta päättää tiistaina 12.102010 aloitetaanko ex-pääministerin vaalirahasotkussa esitutkinta vai ei.

Jos aloitetaan, niin senkin jälkeen voitaisi lyödä uudelleen vetoa: ovatko näytöt riittäviä vai eivät? Mahdollista esitutkintaa valvoo valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen. Jos esitutkintaa ei vaadita, on asia loppuun käsitelty.

Ex-pääministeri Matti Vanhanen. Kuva:YLE

Vasta mahdollisen esitutkinnan jälkeen perustuslakivaliokunta vie asian koko eduskunnan päätettäväksi. Yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä sitten ratkaistaan nostetaanko syyte valtakunnanoikeudessa.

Jos nostetaan, niin valtakunnanoikeuskin koostuu puoliksi poliitikoista. Toinen puoli on Suomen korkeimpia juristeja. Puheenjohtajana korkeimman oikeuden presidentti Pauline Koskelo, varapuheenjohtajana korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg ja kolme hovioikeuksien presidenttiä.

Aivan helposti ex-pääministeri Matti Vanhanen ei siis tule tuomituksi valtakunnanoikeudessa, jos joutuu sinne ollenkaan eduskuntavaalien lähestyessä. Siinä on poliitikoilla kova paikka miettiä mitä mistäkin päätöksestä seuraa.

Jos esitutkintaa ei aloiteta, niin kansa ei ymmärrä, mutta jos aloitetaan, niin tapaus Vanhanen roikkuu muitten puolueitten ilkuttavana kiusallisesti vaalien alla. Entäpä muut poliitikot, jotka saattavat liikkua jääviyden rajamailla?

Matti Vanhanenhan toimi vanhan ´maan tavan´mukaan ja oikeuskanslerikin mietiskeli muita asioita. Jääviydestä ei ennen oltu niin tarkkoja kuin nykyisin.

Toisaalta miten eduskunnan perustuslakivaliokunta voisi selittää, että Vanhanen ei oikeastaan ollutkaan jäävi päättäessään Raha-automaattiyhdistyksen avustusmäärärahoista, joista osa meni Nuorisosäätiölle, joka taas avusti Vanhasen vaalikampanjaa, eikä esitutkintaa tarvita?

Oikeuskansleri Jaakko Jonkkakin mietiskeli samaa, mutta huomautti, että esitutkinnan käynnistäminen on vain perustuslakivaliokunnan harkinnassa.

” Asian perusteelliselle selvittämiselle on aito tarve, sillä kyse on yhteiskunnallisesti merkittävää valtaa käytettäessä tapahtuneen epäillyn lainvastaisuuden tutkinnasta”, Jonkka kirjoitti lausunnossaan.

Kiusallinen ja hankala ennakkotapaus poliittisille päättäjille. Ex - pääministeri Matti Vanhaselle se on henkilökohtainen tragedia jo tässä vaiheessa ja vielä suurempi, jos hän joutuu valtakunnanoikeuteen ja tulee mahdollisesti siellä tuomituksi.

Tätä kirjoitettaessa vielä voisi lyödä vetoa aloitetaanko esitutkinta.
Kyllä vai ei?

P.S.

Enpä tiennyt tämän blogin alkua kirjoittaessani, että seuraavana päivänä (10.10.2010) Helsingin Sanomat julkaisee ministeri (ex-ympäristöministeriön kansliapäällikkö, korkeimman oikeuden hallintoneuvos) Lauri Tarastin, 69, haastattelun.

Aavistukseni, että Matti Vanhanen ei ehkä sittenkään joudu valtakunnanoikeuteen vain vahvistuivat, kun Tarasti arvioi haastattelussaan valtioneuvoston ja kunnanhallitusten jäsenten asemaa päättäjinä:

"He ovat välimaastossa, sillä he tekevät myös virkatoimia ja hallintopäätöksiä. He ovat yhtäaikaa poliitikkoja ja virkamiehiä."

Ovatko esimerkiksi määrärahapäätökset politiikkaa vai hallintoa? Tästä Tarastin mielestä on pohjimmiltaan kyse myös Vanhasen tapauksessa.

Siinä tuli samalla aktiivisen eläkeläismiehen selitysvinkkejä eduskunnan perustuslakivaliokunnalle miten päästää Matti Vanhanen ja valiokunta itsekin pälkähästä.

Edessä on historiallinen linjanveto.

P.PS.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta sitten päätti aloittaa esitutkinnan Vanhasen vaalirahasotkussa, mutta riittävätkö näytöt syytteen nostamiseen? Valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä uhkaa nyt paheneva päänsärky. Kaikkeen sitä virassaan joutuukin, mutta minkäs voit.

Asiasanat:

eduskunnan perustuslakivaliokunta

Uhkaako mökkitontille kuseksiminen ympäristöä?

3 kommenttia

Maalla on ikimuistoinen tapa lirauttaa elimistössä suodattunut ylimääräinen neste silloin tällöin kesämökkitontille vähän eri paikkoihin. Ei siis samaan paikkaan joka päivä.
Näin tekevät myös lemmikkieläimet kuten koirat ja kissat kesämökillä. Ne tosin jättävät ulkona jälkeensä muutakin. Poikkeus lienee edesmennyt kissamme, joka tuli aina sisään hiekkalaatikolle tarpeilleen kuten kaupungissakin, vaikka ei olisi tarvinnut.

Nyt minua on alkanut epäilyttää, että kiistelty jätevesiasetus saattaakin uhata ikimuistoista kesämökkiläisten maan tapaa mökkitonteilla lirauttelusta. Vai uhkaako sittenkään?

Kaivoin valtioneuvoston asetuksen 11.kesäkuuta 2003 ja huokasin helpotuksesta. ”Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla.”

Kysymys on siis TALOUSVESISTÄ. Mikä on talousjätevettä, se selvinnee jatkamalla asetuksen lukemista.

Asetuksen ensimmäisen pykälän mukaan tarkoitus on:
”vähentää talousjätevesien päästöjä ja ympäristön pilaantumista ottaen erityisesti huomioon valtakunnalliset vesiensuojelun tavoitteet”.

Entäpä jos vesiä ja vesistöjä ei ole mailla eikä halmeilla, ja vettä pulppuavan kaivon tekokin on sattuman kauppaa?

Puhdistettavaksi tarkoitetun talousjäteveden määritelmä piti lukea pariinkin kertaan. Toivottavasti virkamiehet itse ja asiasta päättäneet poliitikot ymmärtävät sisällön.

Asetuksessa tarkoitetaan: ”1) talousjätevedellä asuntojen, toimistojen, liikerakennusten ja laitosten vesikäymälöistä, keittiöstä, pesutiloistaja niitä vastaavista tioista ja laittteista sekä ominaisuuksiltaan ja koostumukseltaan vastaavaa, karjatilojen maitohuoneista tai muusta elinkeinotoiminnasta peräisin olevaa jätevettä”.

Mieleni keveni, ihmisten tai lemmikkieläinten lirauttelusta ei puhuta mitään. Ei myöskään perinteisestä HUUSSISTA mökin nurkalla vaan VESIKÄYMÄLÖISTÄ.

Julkisuudessa käytyä keskustelua kuunnellessa on saanut kuvan kuin joka kesämökillä (tai omakotitalossa) olisi vesikäymällä. Se on kaupungissa kasvaneitten kotkotuksia. Ei mökillä olla kuin kaupungissa, eihän siellä ole katuvalojakaan.

Kannatan perinteistä ulkohuussia, mutta olen joutunut antamaan hieman periksi. Nyt kesämökin yhdessä nurkassa, pienen seinän takana on kuivakäymälä. Se maksoi reilusti alle tonnin.

Kiinteä aine, siis kakka, jää muovisäkkiin, se juokseva aine menee harmaitten vesien joukkoon viemäriin ja parin saostuskaivon kautta suodattuu maahan. Jatkuvasti pyörivä propeli vie hajut putkea pitkin katolle. Siinä sivussa jätöksetkin kuivuvat pöntössä.

Tällainen kuivakäymälä tai useampikin olisi oiva ratkaisu myös omakotitaloihin. Ei tarvittaisi massiivisia, kalliita vedenpuhdistamoja. Vähän vaivaa siitä kyllä olisi, kun pönttöjen täyttymistä tulisi tarkkailla ja tyhjentää kompostoitumaan.

Talvella kuivakäymälästä on sekin hyvä puoli, että se ei jäädy toisin kuin vesivessa. Mökin voi siis jättää vaikka aivan kylmilleen.

Jos perinteinen, ikimuistoinen tapa lirautella mökkitontin nurkille alkaa tuntua kaupunkilaisista brutaalilta (kuten vappuna ympäri kaupunkia kuseksiminen), niin siitä vaan kuivakämälään lorottamaan. Sinne menevät nekin jätökset harmaiden talousvesien mukana, eikä kenellekään tule sen takia harmaita hiuksia.

Minkähän takia jätevesiasetuksen antanut hallitus ei jo alkuaan, siis 2003, pannut pystyyn kampanjaa kuivakäymälöitten puolesta? Se olisi ollut järkevä ympäristöteko ja kohtuullinen kansalaisten kukkarolle.

Asiasanat:

huussi

jätevesiasetus

kuivakäymälä

talousjätevesien käsittely

ympäristön suojelu

Kallasvuon työttömyyskorvaus yli 2000 € päivässä

0 kommenttia

Jos Nokian erotettu toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on älynnyt liittyä Yleisen tyttömyyskassan YTK http://www.ytk.fi/ jäseneksi, niin työttömyyskorvauksena tulee kassan päivärahalaskurin mukaan runsaat 2300 euroa työpäivässä eli noin 50 000 euroa kuukaudessa ennen veroja.

Olli-Pekka Kallasvuo. Kuva YLE

Suuntaa antava laskelma perustuu julkisuudessa olleisiin palkkatietoihin.
”Toimisopimuksensa ehtojen mukaisesti Kallasvuo on sopimuksen päättymisen yhteydessä oikeutettu saamaan yhteensä noin 4,6 miljoonan euron korvauksen, joka vastaa 18 kuukauden peruspalkkaa ja tavoitebonusta.”

Ei hassumpi sijoitus sillä ” Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäsenmaksu kalenterivuodelle 2010 on 99 euroa”. Kassan taloudelle Kallasvuo tosin olisi pieni katastrofi.

Lisäksi kassan sääntöjen mukaan ” pääomatulot eivät pienennä työttömälle maksettavaa päivärahaa”.

Kun aikanaan työttömyyspäivärahalla ei ollut kattoa, niin nykyisin ” Ns. kattosäännöksen mukaan työttömän päiväraha ja lapsikorotukset eivät yhteensä voi ylittää 90 % hänen päivärahansa perusteena olleesta YEL- tai TyEL-työtulosta. Tällaiset tilanteet ovat käytännössä harvinaisia”.

Kallasvuon tapauksessa työssäoloehtokin täyttyisi.
”Pääsääntöisesti oikeus etuuksiin syntyy muiden edellytysten täyttyessä, kun olet ollut työttömyyskassan jäsen 34 kalenteriviikkoa ja lisäksi olet ollut viimeisen 28 kuukauden aikana yhteensä 34 viikkoa työssäoloehdon täyttävässä työssä.”

Sitä en tiedä onko Olli-Pekka Kallasvuo YTK:n jäsen vai ei, mutta varsinaista estettä sille ei olisi. Moni isompi ja pienempi esimiesasemassa oleva on kyllä liittynyt kaiken varalta työttömyyskassan, YTK:n tai muun, jäseneksi. Eihän sitä koskaan tiedä, eivätkä kaikki saa kultaista kädenpuristusta lähtiäisiksi.

Vaikka Kallasvuon työttömyyskorvaus olisikin huikean suuri, niin hänen peruspalkkaansa verrattuna se olisi vain noin viidennes. Tosi leveään elämään tottunelle siinä olisi aluksi hieman opettelemista, vaikka leipä yhäkin olisi varsin leveää. Noin 16:n keskituloisen yhteinen kuukausipalkka.

Työttömyyskorvausjärjestelmä on tehty sosiaalisista syistä sellaiseksi, että se suosii pienituloisia. Sen jälkeen leikkuri alkaa purra jyrkästi.

Esimerkiksi 2000 euroa bruttona ansaitseva (ilman lapsikorotuksia) saisi laskurin mukaan vajaat 1200 euroa. Prosentteina 60 eli saman kuin täydellä eläkkeellä olisi..... tosin vain 500 työpäivän ajan.

Se sattuu olemaan sama 18 kuukautta, jota vastaavan summan Kallasvuo saa Nokialta entisen peruspalkkansa ja bonustensa mukaan. Lisäksi vielä 100 000 Nokian osaketta, jotka eivät vaikuttaisi työttömyyskorvaukseen.

Jos bruttokuukausiansiot olisivat 4000 euroa, niin työttömyyskorvausta tulisi laskelmallisesti noin 1750 euroa. Se on enää noin 44 prosenttia entisestä palkasta.

Nettosummina laskettuna prosentit ovat hieman suurempia, koska ansioitten pienetessä työttömyyskorvauksestakin vähennettävä vero pienenee. Hyvin pienituloisilla apuun tulevat myös erilaiset sosiaalituet. Lopputuloksena onkin sitten ns. kannustinloukku, joita on yritetty purkaa huonolla menestyksellä.

Työttömänä olosta minulla on omakohtaisiakin kokemuksia lama-ajalta, kun vuonna 1992 olin suurimman osan työttömyyskortistossa. Tulipahan ainakin perehdyttyä perusteellisesti silloin kovin passivoivaan järjestelmään.

Mutta olisi siitä hyötyäkin. Tein monta Vallan vaiheilla – radio-ohjelmaa, joissa työ- ja sosiaaliministerit joutuivat tiukille. He kun eivät aina tienneet käytännössä millaista on olla työtön tai sosiaaliturvan varassa.

YLE:n Elävästä arkistosta löysin yhden vanhoista jutuistanikin vuodelta 2007: Työllisyyspolitiikan historiaa ja uusia haasteita

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=&a=6692

Asiasanat:

Miten Tansaniassa rikastuu?

0 kommenttia

Kun kehitysavusta on jälleen kiistelty, niin mieleeni tuli taksinkuljettajan kanssa käymäni keskustelu kevättalvisella Tansanian matkallani 2010. Kysyin yksinkertaisesti, että mitenkä täällä köyhässä maassa rikastuu?

Tansanian valtion budjetista noin 40 prosenttia tulee eri kanavia pitkin kehitysavuista. Niiden poistaminen tai nopea, suuri leikkaus johtaisi taloudelliseen katastrofiin arvaamattomin seurauksin. Siinä ollaan kuin varis tervatulla sillalla puolin ja toisin.

Taksinkuljettajani oli Dar Es Salaamissa olevan kristillispohjaisen Luther Housen (siellä kamerani ja nauhurini tosin varastettiin hotellihuoneesta) suosittelema ja kohtuullista englantia puhuva kaveri.

Kyyti maksoi selvästi enemmän kuin muissa takseissa, mutta auto oli ilmastoitu. Se oli suuri etu yli 30 asteen kosteassa helteessä.

- Miten Tansaniassa rikastuu, kysyin.

Kaveri meni mietteliääksi. Hän itse näytti hyvin toimeentulevalta, koska hänellä tuntui olevan jatkuvasti ulkomaisia, paremmin maksavia asiakkaita. Taisi olla kaksi autoakin ajossa.

- Rikastut, jos olet poliitikko tai vaikutusvaltainen virkamies, kuljettaja sanoi ja osoitti kaupungin pohjoispuolella olevia hienoja taloja.
- Miksi he rikastuvat?
- Korruptio on niin yleistä, ja voit tehdä edullisia lehmänkauppoja.
- Pystyisitkö itse ostamaan tuollaisen talon, osoitin arviolta parisataneliöistä taloa tien varrella?
- Ei mitään mahdollisuutta, ehkä joskus myöhemmin, jonkin pienen talon paljon kauempana keskustasta, jos hyvin menee.
- Entäs tavallinen työntekijä?
- Ei niillä ansioilla täällä taloja ostella.

Keskustelu jäi siihen. Vasta tulomatkalla taksimies kysäisi, että mitenkä Suomessa voi rikastua?

- Jos tekee kovasti töitä, säästää ja on rehellinen taikka onnistuu liike-elämässä vastasin pyöreästi.

Miestä vähän mietitytti kun painotin niin monta kertaa kovan työn ja rehellisyyden merkitystä Suomessa. Selitin, että jos saa Suomessa huonon maineen työntekijänä tai liikemiehenä, niin minun mielestäni rikastumisen tain ainakin vaurastumisen mahdollisuudet vähenevät.

- Eikö teillä Suomessa ole korruptiota?
- No jaa, onhan sitäkin, mutta aika vähän. Kyllä me suomalaiset olemme varsin rehellistä kansaa, vastasin ylpeyttä tuntien.

En tiedä uskoiko taksinkuljettajana puheitani, mutta kyllä hänellä silloin tällöin oli ollut suomalaisia asiakkaita. Suomen antama, pitkäaikainen kehitysapukin oli tuttua.

- Pystyykö tavallinenkin työntekijä Suomessa ostamaan talon?
- Kyllä pystyy, ellei ole aivan pienituloinen. Meillä on pitkäaikaisia, halpakorkoisia lainoja.
- Mutta mitenkä Suomessa sitten rikastuu?
- Vaikkapa niin, että perustaa yrityksen, onnistuu laajentamaan sitä ja myy pois vanhemmilla päivillään hyvällä voitolla.
- No, nyt minä ymmärrän miten Suomessa voi rikastua, taksimies vastasi ja tämä keskustelu päättyi siihen.

Tämä nyt oli tyypillinen journalistinen lähde, jollaisia isojenkin tiedotusvälineitten edustajat käyttävät. Usein aika hyvä itse asiassa.Taksimiehet ennakoivat ekonomisteja aikaisemmin lamankin tulon. Kyydit vähenevät. Ekonomistit havaitsevat tilastoistaan tämän vasta paljon myöhemmin.

Keskustelu taksimiehen kanssa tuli mieleen kun YLE Radio Suomen Metsäradiossa lähetettiin tällä viikolla (30.8.2010) Tansanian metsäpolitiikka käsittelevä toinen juttuni.

Ketä juttu kiinnostaa, niin se löytyy Metsäradion kohdalta osoitteesta areena.yle.fi
Suora osoite ohjelmaan parin kuukauden ajan on
http://areena.yle.fi/audio/1240075

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Metsäradio.:

Tansanian metsien laittomat hakkuut 30.8.2010

Suomi on vahvasti mukana kehittämässä Tansanian metsätaloutta kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Kehitysusko joutuu kuitenkin koetukselle, kun suomalainen metsäasiantuntija havaitsee, että laittomat hakkuut ovat maan tapa, korruptio yleistä ja metsätkin ovat vähenemässä.

Tansanian laittomista hakkuista ja hiilenpoltosta kertoo Veli Juola, joka työskenteli kolme ja puoli vuotta maassa metsäasiantuntijana. Häntä haastatteli Tansaniassa itsekin käynyt Matti Laitinen.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Asiasanat:

Voihan Venäjä, millainen Karjala

0 kommenttia

Kiersin viime viikolla Laatokan ja katsastin Karjalaa. Sää oli hieno, mutta näkymät masentavan harmaita, takapajuisia. Pellot oli pääosin jätetty oman onnensa nojaan, pajuja ja ohdakkeita kasvamaan. Aunuksen parhaassa hotellissa ei ole saatu koko kesänä lämmintä vettä.

Jos olisin ulkoministeri, niin minun ei olisi viisasta töksäyttää, että Karjala on Venäjän takapajuloita. Ei suurvaltojen, Venäjän, Yhdysvaltojen tai Kiinan heikkouksia pidä ryhtyä sormella osoittelemaan, vaikka se totta olisikin. Se on poliittista viisautta suurvaltojen ja pienempien kanssa.

Mutta kun en ole poliitikko, eikä sanomisillani ole paljon merkitystä, niin kerrotaan nyt kuitenkin matkakokemuksia kuten ne näin. Niin, minullahan on itse asiassa enemmän julkisen sanomisen vapautta kuin vaikkapa Alexander Stubbilla tai tasavallan presidentti Tarja Halosella. Heidän pitää olla diplomaattisia.

Suurvallat ovat paljolti samanlaisia, herkkähipiäisiä. Ei ole amerikkakriittinen Halonen saanut kutsua Valkoiseen taloon, mutta amerikkamyönteinen Stubb sai jo melkein Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin vieraakseen Suomeen kunnes Islannin tuhkapilvet sotkivat suunnitelmat.

Karjalaa ja viime sotien taistelupaikkoja katsellessa (kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki on erinomaisen tietäväinen sotahistorian tuntija) tuli mieleen, että ensin vuosikausia tapeltiin Karjalan omistuksesta sekä itsenäisyydestämme. Sitten kun isoveli Neuvostolitto sai Suomen Karjalan, niin se jätettiinkin myöhemmin oman onnensa nojaan.

Isolla maalla on varaa tuhlaukseenkin, pienellä ei. Paljon on maa- ja metsätalouspotentiaalia jätetty käyttämättä, samoin teollista. Aunuksen ympäristössä melkein silmänkantamattomat, hyvät pellot jäkittyvät kuten muuallakin.

Liian tiheiksi päässeet, hoitamattomat metsät ympäri Karjalaa pusikoituvat tai riukuuntuvat. Sellupuuta on mittaamattomasti, mutta tukkia vähemmän. Metsäautoteitä kuitenkin puuttuu, joten miten saada puut pois metsästä muuten kuin pääteiden varsilta.

Kun Neuvostoliitto lopulta sai Suomen Karjalan, niin Stalinille olikin suuri yllätys, kun kaikki asukkaat olivat lähteneet pois. Mitenkäs jatkat maataloutta ja pyörität tehtaita, kun vanhoja osaajia ei olekaan paikalla. Oli siirrettävä uusia asukkaita heille aivan outoihin oloihin.

Alku oli hankalaa ja sitten kiinnostus kehittämiseen loppuikin. Rajaseutua ja takamaata, olkoon mikä on, onhan tätä lääniä muutenkin Venäjällä. Näin kaiketi ajatellaan.

Kymmen vuoden sisällä olen käynyt pari kertaa eri puolilla Karjalaa. Kovin hidasta on kehitys. Muutamat suuremmat paikat kuten Sortavala, Petroskoi ja tietenkin Viipuri kehittyvät jotenkuten, syrjäseudut autioituvat vähän kerrassaan.

Toisaalta, samanlainenhan on kehitys Suomessakin. Kasvukeskukset vetävät, muut eivät vedä kuin mökkiläisiä. Ei sitä millään aluepolitiikalla voida pysäyttää.

Petroskoissa ilmestyvää, suomenkielistä Karjalan Sanomia

http://www.karjalansanomat.ru/Fin/indexF.htm

lukiessa kuitenkin ilahduin journalistisesti. Lehden taitto oli ihan nykyaikainen, jutut kiinnostavia ja teksti hyvää Suomea. Onnittelut päätoimittaja Robert Manner ja toimittajasi.

Journalistiliitto Suomesta on auttanut vuosien mittaan lehden journalistisessa kehittämisessä, lienevät muutkin tahot. Nykyisin lehdestä saa hyvää tietoa miten Karjalan asiat ovat, kun negatiivisiakin juttuja saa tehdä.

Karjalan maatalouden tilasta oli aika lohduton juttu viranomaislähteidenkin perusteella. Lyhyesti sanottuna kehnosti menee. Kaikki kallistuu, varsinkin ruoka, kun viljasato on ollut kehno.

Juttu päättyi siihen, että eräs iso maataloustila on menossa konkurssiin, koska työntekijöiden palkkavelka on kasvanut kestämättömäksi.

Ettei tämä kuvaus menisi pelkäksi synkistelyksi, niin siellä täällä kyllä nousi uusiakin taloja. Itse asiassa yllättävän vauraita muihin taloihin verrattuna. Lienevätkö olleet rikkaampien datshoja.

Varsinkin Sortavalasta, Laatokan pohjoispäästä, Viipuriin lähdettäessä maisemat olivat silmiä hivelevän kauniita. Vanhat soratiet kaartelivat peltoja ja järvien rantoja siinä missä ne ovat aikanaan olleetkin.

Tärisevää nimismiehen kihara- tietä Sortavalasta etelään ajellessa tuli mieleen Suomen 1950 – luku ja silloiset maantiet. Tervemenoa vaan retromatkalle Karjalan nykypäivään ketä kiinnostaa.

(Lisäys:

Ei tarvitse mennä Karjalaan asti. Suomen pienemmät soratiet on monin paikoin jätetty myös oman onnensa nojaan. Esimerkiksi Pieksämäellä Siikamäen ja Maaveden välillä on soratie jatkuvasti kuin Venäjän Karjalassa.)

Luostareita kunnostettiin, Syvärin luostari oli oikein hieno.Laulavat munkit vetivät vertoja parhaille oopperalaulajillemme.

Sortavalan ehkä parhaassa ravintolassa ruoka, lammaspata, oli erinomaista ja halpaa. Kun punaviinipullo jaettiin neljälle, niin koko illallinen maksoi vajaat 8 euroa hengeltä. Ison oluttuopin sai parilla eurolla.

Viipurissa käynti jäi vai käväisyksi. Mieleen muistuivat kuitenkin ideat Viipurin kehittämisestä vapaakauppa-alueeksi. Kaupunki vilkaistuisi ja alkaisi jälleen kukoistaa.

Siinäpä positiivista keskusteltavaa poliittiselle johdollemme venäläisten kanssa ´molempia osapuolia kiinnostavista asioita´. Kehitysideoitahan pitää aina olla, toinen asia on mitkä lopulta toteutuvat.

Nopea rautatieyhteys Pietariin näyttää vihdoinkin toteutuvan. Kunhan liikenne saadaan joustavasti luistamaan, niin heti hyppään junaan ja lähden taas Pietarin ihmeitä ihailemaan.

Tämä ei sitten ole mitään pääministeri Vladimir Putinin nuoleskelua, vaikka hän onkin Pietarin miehiä. Moskova on kyllä valtakeskus, mutta Pietari on minusta mukavampi.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Jos matka Laatokan ympäri kiinnostaa oikein syväsukelluksena, niin alla oleva Arvo Tuomisen mielenkiintoinen TV-ohjelma vuodelta 2006 DVD - tallenteena on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Asiasanat:

Elämää ilman sähköä

0 kommenttia

Kyllä ilman sähköäkin pärjää maalla. Kirjoitan nimittäin tätä blogia mökillä kuudetta päivää ilman sähköä. (Huom: lopulta sähköttä oltiin yli kaksi viikkoa) Aikaa kirjoittamiseen ja lähettämiseen on 30 minuuttia. Sitten loppuu mikron akku. Kirjoittamista vaikeuttaa, että ei enää oikein tahdo nähdä mikron näppäimiä.

Sähkän tulosta ei ole tietoa. Eräs tietäväinen kertoi, että sähkötolpat ovat loppuneet Suomesta yllättävän kovan kysynnän takia. Siinä vinkki jollekin uutistoimittajalle tarkistettavaksi.

Mökkin on nyt siis sellainen kuin mökit olivat ennen sähkäistämistä. Mikäs siinä. Grillissä voi tehdä vaikka mitä. Se korvaa hellan. Vanhalle spriikeittimelle tuli uutta käyttöä.

Maakellaria jällen kaipaisi, mutta kun ei ole. Suosittelen, tehkää pahan päivän varalle. Silloin maito säilyisi ja saisi viileää oluttakin, ei siis liian kylmää.

Illalla on ihanan romanttista. Kynttiläillallinen joka ilta. Lukea tosin ei oikein voi, koska vanhat silmät kaipaisivat enemmän valoa.

Televisiosta vieroittaminen on hieman vaikeaa, mutta televisiottomuuteen alkaa tottua. Entisenä radiolaisena suosittelen kuuntelemaan radiota. Siitä saa kaikki mitä ihminen tarvitsee. Myös asiallista syventävää puhetta. Radio Peili, nkyiseltä nimeltään Puhe, on hyvä, toivottavasti YLE:n uusi johto ei lopeta sitä. Kukaan muu kuin YLE ei sellaista voi tehdä.

Myrskystä oli hyväkin puoli. Kun puita kaatui mökkitontilta enemmän kuin tarpeeksi, niin UMPS alkoi toimia tuvassakiin ikkunan äärellä. Aiemmin piti mennä parin sadan metrin päähän luodolle.

Mikäpä tässä ilman sähköå. Kyllä sitä pärjää kun on omatoiminen.
Paras lopettaa kun mikron pattereissa on vielä hieman virtaa. Täytyy mennä huomenna maalikylille lataamaan mikron ja kännykän akkuja.

P.S.

Piti mennä kiireesti luodolle, kun yhteys heikkeni.

Asiasanat:

Sivut

Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.