Jos kansalaiset, eivätkä toimittajat ja poliitikot, saisivat valita teemat, jotka äänestäjiä kiinnostavat, niin asialista voisi olla aivan toisenlainen. Kotkalaisen vaalipaneelin ensimmäinen yleisökysymys oli: - Miksi lampaanlihaa ei saa tasaisesti ympäri vuoden ja kotimaista on niin vähän tarjolla?
Hyvä ikuisuuskysymys näin pääsiäisen lähestyessä, kun lampaanliha palaa kauppojen tiskille. Pakastettua lammasta kyllä aina saa, mutta pääasiassa ulkomaistahan se on.

Hernerokka vetää paremmin kuin poliittinen sanoma.

Keskustalainen uudelleen valintaa tavoitteleva kansanedustaja sai selvittää pitkään kotimaisen lammaslihan tuotannon ongelmatiikkaa. Lopputulos oli karu: tuottajalle maksettava hinta on surkean alhainen. Lampoloitten pito ei oikein lyö leville. Tarjonta jää näin vähäiseksi.

Oli paikalla kokoomuslainen ministerikin, mutta eivätpä globaalit haasteet tai ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat yleisön kysyjiä kiinnostaneet. Ihmisiä lähellä olevat asiat olivat kiinnostavampia.

En tiedä kuinka paljon kukaan panelisteista, kolmas oli perussuomalainen, voisi vaikuttaa siihenkään, kun itärajalle menevä tie on mutkainen ja kiertelee kysyjän mielestä aivan tarpeettomasti historiallisia ´kiviraunioita´.

Ei voi sanoa, että tilaisuus olisi ollut mikään suuri yleisömenestys, olisikohan ollut noin parikymmentä ihmistä. Ajat ovat muuttuneet, ei tällaisiin poliittisiin tilaisuuksiin yleensäkään ole suurta tungosta. Toista se oli vaikka parikymmentä vuotta sitten.

Vanhasta kiinnostuksestani politiikkaa kohtaan olen eläkkeellä kierrellyt kuuntelemassa eri puolueiden sanomaa. Ainakin vaaliteltat ovat aika toivoton yritys kalastella ääniä. Kahvin tai hernerokan takia sinne mennään.

Helsingin kolmen sepä aukiolla pystytettiin lauantaina2.4. 2011 esivalmistettua vaalimökkiä. Vaikka tarjolla oli parinkin puolueen vaalisanomaa, niin eniten minua alkoi kiinnostaa tämä mökki. Kaikki osat olivat valmiiksi katkotut. Minäkin olisin osannut latoa niitä ristikkäin ja lomittain.

Rakennusmiehet välillä vilkaisivat kokoamisohjeita ja kas, kohta oli seinä pystyssä, ikkuna siinä ja työ eteni silmissä. Tällaisestahan saisi kootuksi nopeasti kylmän autotallin mökille.

Kun kävelin parin tunnin kuluttua taas kolmen sepän aukion ohi, niin mökki oli melkein valmis. Soppatykki oli viety pois ja ihmiset kaikonneet. Läpinäkyvä kahvilakoju kuitenkin veti ihmisiä.

Helsingin itäkeskuksessa olisi voinut luulla, että Sirkus Finlandia olikin aloittanut etuajassa kesäkiertueensa. Vaalikojuja toinen toisensa perään. Keskusta, kokoomus, kristilliset (teemalla koti, uskonto ja isänmaa eli kokoomuksen vaalitunnus joskus 1960 - 1970 –luvulta, jota kokoomus alkoi vähän häpeillä, kunnes se taas kelpaa kokoomuksellekin, mutta ei enää kovin näkyvästi tänä globaalina aikana), perussuomalaiset, demarit ja vasemmistoliitto.

Kysäisin kokeeksi vasemmistoliiton teltalla, että mikähän ero on vasemmistodemarilla ja vasemmistoliittolaisella? Nuorimies meni hämilleen ja ehdotti kysymään puheenjohtajalta, joka oli suuressa vaalipaneelissa kauppakeskuksen sisällä.

Ei siellä kysymyksiä saanut esittää. Musiikin ja median monitoimimies Jone Nikula veti vauhdikkaaseen tapaansa paneelikeskustelua. Itse asiassa tilaisuus oli aivan hauska, toisin kuin moni muu, joita olin kuunnellut.

Demarien edustaja lupasi työtä ja toimeentuloa kaikille, jos heitä äänestää. Ilosanomako yli viisikymppiselle pitkäaikaistyöttömälle?

Yhdellä vaalimökillä sentään opin jotakin uutta. Virassa oleva upseeri voi osallistua puoluetoimintaan vaikkapa kunnanvaltuutettuna, jos ei liity puolueeseen, mutta toimii sitoutumattomana jonkin puolueen ryhmässä. Jännä tapa kiertää säännökset.

Ehdolla kansanedustajaksikin upseeri voi olla, mutta virasta on erottava ennen kuin tulee valituksi. Ei siis valinnan jälkeen. Aikamoinen riski. Toisaalta, jos parlamentin ovet eivät auenneet, niin voi pyrkiä uudelleen puolustusvoimien palvelukseen. Ura sen jälkeen ei kyllä ole nousujohteinen. Poliittisesti merkitty mies tai nainen.
 

Kuolettavin tilaisuus, jossa olen käynyt käsitteli terveyden ja sairaanhoidon tulevaisuutta. Asia nimittäin alkaa kiinnostaa yhä enemmän näin ikääntyvää aivan henkilökohtaisesti.

Paneelissa olleet ihmiset, joista käsittääkseni vai yksi oli ehdolla, esittelivät omaa työhistoriaansa laveasti ja kehuivat ylitsevuotavasti ehdolla olevaa. Ellei tilaisuuden aluksi oli tarjottu kahvia, olisin jo varmaan nukahtanut ennen kuin päästiin yleisökysymyksiin.

Sainhan minä sitkeänä eläkeläistoimittajana lopulta kysymysvuoron, mutta en vastausta. Kysyin vain, että miksi Helsingissä ei voi mennä mille terveysasemalle tahansa saamaan hoitoa, jos omalla on kovin pitkät jonot?

On pakko käyttää omalääkäriäkin, ellei satu olemaan hyvin kiireellinen tapaus. Miksi ei katsottaisi tietokoneelta missä on parhaiten vapaata? Siitä vain kipin kapin toiselle terveysasemalle. Mutta kun ei niin ei. Näin byrokatia meitä palvelee.

Vasta sen jälkeen kun eduskunta sääti lain, niin toukokuun alusta 2011 helsinkiläinen voi vaihtaa hänelle määrätyn terveysaseman kerran vuodessa ja valita omalääkärinkin, mutta ei mennä milloin vain vähiten ruuhkaiselle terveysasemalle koko kaupungissa.

Poliitikot kiistelevat yksityisen tai julkisen terveyspalvelun puolesta. Siitä pitäisi keskustella enemmän, miten järjestää julkinen palvelu järkevämmäksi ja joustavammaksi. Kyllä sieltä hyvän hoidon saa, jos onnistuu ensin pääsemään hoitoon.

Taisi tarttua poliittinen puhe tuolta vaalimökeiltä itseenikin.

Vaalien alla yleishyödyllisiä yhteisöjä syntyy kuin sieniä sateella. Verottaja kertoo syynkin miksi.
”Puolueen, valitsijayhdistyksen, ehdokkaan tukiryhmän tai -yhdistyksen sekä muiden näihin rinnastettavien yhteisöjen saamat vastikkeettomat lahjoitukset ovat saajilleen verovapaata tuloa.”

Harmi kun en tarjoutunut ehdokkaaksi, niin olisin voinut perustaa yleishyödyllisen yhteisön. Se kuulostaa niin hienolta, aivan kuin olisi hyväntekijä.

”Edellä mainittuja yhteisöjä voidaan pitää yleishyödyllisinä yhteisöinä, jolloin ne ovat verovelvollisia vain elinkeinotoiminnan tulosta ja joistakin kiinteistöistä saaduista tuloista (tuloverolaki 22 §). Tämän vuoksi niiden varainhankintana saamat lahjoitukset eivät ole veronlaista tuloa.”

Perikuntani (jos perittävää jää) olisi aikanaan ilahtunut, jos he olisivat yleishyödyllisiä yhteisöjä.

”Yleishyödyllisen yhteisön saamasta lahjoituksesta tai sen testamentilla saamista varoista ei myöskään suoriteta perintö- ja lahjaveroa (perintö- ja lahjaverolain 2 §:n 1 momentti).”

Mutta miksi ihmeessä ylipäätään on organisaatioita, joitten ei tarvitse maksaa veroja toiminnastaan? Nehän ovat kuin veroparatiiseja.

”Yleishyödyllinen yhteisö on yhdistys, säätiö, osakeyhtiö tai muu juridinen yhteisö, jonka toiminnan yhteiskunnallisen hyödyn ja merkityksen katsotaan olevan niin huomattavan, että sille voidaan myöntää erityisiä verovapauksia.”

Hyvä tietää. Yleisradiokin, julkisen palvelun laitos, on katsottu niin yhteiskunnallisesti hyödylliseksi, että sen ei tarvitse maksaa veroja. Arvonlisäveroja kylläkin on maksettava.

Jos päättäisin tukea jotakin puoluetta tai sen ehdokasta, niin minun olisi ensin maksettava tuloistani vero, jonka jälkeen jäävällä summalla voisin tehdä mitä haluaisin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

LISÄYS: Itse asiassa tämän blogin jo kirjoitettuani päätin antaa pienen, symbolisen vaalitukisumman eräälle ehdokkaalle. Miksikö? Ihan vain sen periaatteen takia, että mitä useampia pieniä tukisummia ehdokas saa, sitä riippumattomampi hän on tukijoistaan.

"Kansan vaalituki" ei minusta ole ollenkaan huono ajatus. Ei tule turhia riippuvaisuuksia tukijan ja tuettavan välille. On naurettava ajatus, että muutaman kympin tai edes muutaman satasen summalla voisi lahjoa ehdokasta/edustajaa. Eikä siitä saa edes kohu-uutista.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lahjoituksesta en minä, eikä mikään yrityskään, voisi tehdä verovähennystä kuten Yhdysvalloissa.. Siellä vaikkapa tieteen, taiteen ja ilmeisesti (?) puoluetoiminnan tukemiseenkin tehdyt lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia. Tämä osaltaan selittää superrikkaiden avokätiset lahjoitukset eri tarkoituksiin. Vähennysoikeutta on ehdoteltu Suomessakin, mutta verottaja ei ole innostunut.

On tästä kyllä yksi poikkeus. Ay-liikkeen jäsenmaksut ovat vähennyskelpoisia ja näitä ammattiyhdistysliike sitten voi käyttää vaikka puoluetoiminnan tukemiseen, kuten on käyttänytkin. Siis ilman mitään jäsenäänestyksiä.

Verohallituksen ohjeet vaaliavustusten ja – menojen verotuksesta http://www.vero.fi/default.asp?path=5,40,87&article=9794&domain=VERO_MAIN
ovat mielenkiintoista luettavaa. Aika moni asia jää kuitenkin tulkinnanvaraiseksi. Siinä tulkinnanvaraisuudessa se sitten on se ehdokkaan kauhuskenaario.

”Ehdokkaan itsensä rahana saama vaaliavustus (esimerkiksi ehdokkaan omalle pankkitilille tai tilille, johon vain ehdokkaalla on käyttöoikeus) on lähtökohtaisesti hänelle veronalainen lahja. Ehdokkaan saama vaaliavustus on veronalainen lahja, jos samalta antajalta kolmen vuoden aikana saatujen avustusten ja mahdollisen muun lahjan määrä on yhteensä 4 000 euroa tai sen yli (perintö- ja lahjaverolaki 19a §).”

Siinäpä verottaja on ajatellut sopivasti neljän vuoden vaalikausia. Vaalien alla ehdokas siis voinee ottaa vastaan rahaa vaikka omalle tililleen alle 4000 euroa moneltakin erilliseltä lahjoittajalta kunhan rahaa käytetään vaalimenojen kattamiseen.

Mitenkähän verottaja määrittelee vaalimenot? Entä jos kaikkia vaaliavustuksia ei saakaan kulumaan? Voisiko loput siirtää sen varalle, että asettuu seuraavissakin vaaleissa ehdokkaaksi?

Sanonta ”muun lahjan määrä” on mielenkiintoinen. Mitähän sekin tarkoittaa? Riemukkaita suunnitteluillallisia, lentolippuja, hotelleja, ilmaispalveluksia vai mitä?

”Kun lahjan arvo nousee edellä mainittuun määrään (4000€), on lahjansaajan eli ehdokkaan annettava lahjaveroilmoitus. Pienemmistä summista lahjaveroilmoitusta ei tarvitse antaa. Verohallinto voi kuitenkin erikseen pyytää lahjaveroilmoitusta, jos on syytä selvittää, onko verovelvolliselle määrättävä veroa.”

Eipä kannata ehdokkaan riskeerata ottamalla omalle tililleen vaalitukea. Viisainta on perustaa tukiyhdistys eli yleishyödyllinen yhteisö. Silloin verottaja on todennäköisesti tyytyväinen. Ehdokas voi huokaista helpotuksesta tällaisissakin tapauksissa.

”Ehdokkaan puolesta suoraan kolmannelle osapuolelle maksetuista vaalikuluista ei yleensä synny ehdokkaalle veronalaista lahjaa. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei ehdokkaan puolesta maksetuista vaalimainonnan menoista syntynyt ehdokkaalle veronalaista etua, koska mainostamiseen käytetyt varat eivät olleet ehdokkaan määräämisvallassa (KHO 1981/2236).”

Sen sijaan osakeyhtiön vähemmistöosakkaankin kannattaa olla varovainen, jos yritys maksaa hänen vaalimainoksensa. Summa lisätään ehdokkaan henkilökohtaisiin tuloihinsa. Paras siis pyytää naapuriyhtiötä maksamaan. KHO:n äänestyspäätös löytyy vuodelta 1984.

Verottaja ei myöskään ymmärrä, että vaalikulut olisivat tulonhankkimiseksi ja säilyttämiseksi tarkoitettuja kuluja.

"KHO 1971/1686:
Kansanedustajaksi valitulla olleita vaalikuluja ei voitu vähentää tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneina kustannuksina kansanedustajan toimesta saadusta tulosta. Verovuosi 1966."

Maalaisjärjellä tätä on vähän vaikea ymmärtää, koska tavallinen palkansaaja voi vähentää verotuksessa tulonhankkimisesta johtuvia kustannuksia. Toisaalta, kansanedustaja ei olekaan tavallinen palkansaaja, hänellä on monia käsittämättömiä etuja….jos sattuuu tulemaan valituksi.

Jos ei tule, niin henkilökohtaista vaalivelkaakin voi jäädä, eikä se ole mistään vähennyskelpoista. Sama tilanne on valituksi tulleellakin.

Jos järjestettäisiin poliitikkojen ja toimittajien voitelukisa, niin kumpiko puoli voittaisi? En tarkoita näin talvella suksien voitelua vaan, miten sen nyt kauniisti sanoisi, vastaan otettua vieraanvaraisuutta, ilmaista sitä sun tätä.

Veikkaan kyllä veteraanikansanedustaja Ilkka Kanervan voittavan minut, vaikka hänellä onkin – toistaiseksi - vähän minua lyhyempi työura. Mutta ihan vähäiseksi minunkaan vastaanottamani vieraanvaraisuus ei ole jäänyt runsaan 40:n vuoden työuran (jo päättyneen) aikana.

Kuva: Valtioneuvosto

Mutta kun toimittajiin saa vapaasti yrittää vaikuttaa, toisin kuin virkamiehiin ja nykyisin myös poliitikoihin, niin ei hätäpäivää, käräjäoikeuden ovi ei odota. Toisaalta ovat ajat ja asenteetkin muuttuneet vuosikymmenien aikana.

Vanhan kokemuksen mukaan taloustoimittajat ovat ´vaikutettujen´ kärkijoukkoa, joita toiset toimittajat kateellisena katselevat. Juorutoimittajista en tiedä, mutta hehän näyttävät juoksevan juhlista juhliin uutisia hakiessaan. Raskaaksi sekin ajanmittaan käynee.

Pääasiassa politiikkaa vuosikymmeniä seurattuani, niin suurimman osan ilmaisista lounaista ´ruokajuomineen´ olen saanut poliitikoilta ja erilaisilta etujärjestöiltä. Harmi kun ei ole tullut pidettyä kirjaa kaikista tapahtumista ja varsinkaan ruokalistoista.

Loistavaa aikaa oli 1970 – luku ja vielä seuraavakin. Sitten politiikan toimittajien hyvänä pito alkoi vähitellen hiipua, mutta ei se kokonaan ole loppunut.

Eipä tullut 1970 – luvulla mieleenkään, että voisi olla jotenkin epäsopivaa istahtaa ilmaiseksi valtiovierailulla samaan tilauslentokoneeseen presidentin kanssa. Siinä pressi matkusti siivellä yhdessä ministerien ja virkamieskunnan kanssa veronmaksajien piikkiin. Ruokaa ja juomaakin tarjottiin.

Nykyisin kuulema pressi joutuu pääsääntöisesti maksamaan tällaisilla ja muillakin vastaavankaltaisilla korkean tason vierailumatkoillaa edes jotakin, vaikkapa halvan lentolipun hinnan.

Yhä useammin tiedotusvälineet, ainakin isot, haluavat maksaa itse toimittajiensa matkat. Köyhemmät tiedotusvälineet joko eivät lähde matkaan tai ehkä kiittävät kauniisti, jos joku maksaa ja lähtevät.

Kuinkahan muuten olisi voinut maksaa vaikkapa Neuvostoliiton valtion järjestämän maan sisäisen pressilennon, joka seurasi Urho Kekkosen valtiovierailukonetta?

Nimetään nyt joitakin tunnettuja poliitikkoja, jotka ovat minua ja monta muutakin politiikan toimittajaa ´korruptoineet´ ruoan, juoman, matkustuksen tai saunomisen muodossa.

Aloitetaan huipulta. Presidentit Urho Kekkonen, Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari valtiovierailuillaan. Tarja Haloseltakin olen jotakin syötävää tainnut saada, mutta kiusallisen terveellistä se on ainakin raavaasta miehestä muistaakseni ollut.

Pääministerit ja varsinkin vähemmän vaikutusvaltaiset ministerit ovat olleet varsin vieraanvaraisia. Kymmenet ovat ne kerrat kun olen istunut valtioneuvoston juhlahuoneistossa,
http://www.valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/smolna/fi.jsp

tai Königstedtin kartanossa
http://www.vn.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/Konigstedt/fi.jsp

tai pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa
http://www.vnk.fi/ministerio/toimitilat/kesaranta/fi.jsp

tai jossakin muualla. Ensin on kuultu virkamiesten ja poliitikkojen kuivakkaita esitelmiä, jonka jälkeen on päästy pääasiaan, ruokaan, juomaan ja jopa saunaan. Siinä sivussa on keskustelukin vilkastunut.

Poliittiset puolueet ovat olleet myös aktiivisia sanomansa tarjoajia tarjoilun lomassa.
Unohtaa ei sovi myöskään työmarkkinajärjestöjä kuten SAK, työnantajapuolelta Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, ja monia muita.

Jos nämä vuosikymmenien vaikutustilaisuudet laskettaisiin yhteen, niin siitä kertyisi mahtava etupaketti. Kumma ettei paino ole noussut enemmän. Kyllä poliitikoilla olisi minussakin ilkkumista, jos he heittäytyisivät nykyisen ilmapiirin mukaisiksi toimittajiksi.

Sitten se peruskysymys: mitenkäs tämä vuosikymmenien vieraanvaraisuus on minun journalismiini vaikuttanut?

Vaikea sanoa, jos itseäni arvioisin, niin olisin jäävi. Ainakin olen oppinut tuntemaan lukemattoman määrän vaikuttajia ja päässyt keskustelemaan heidän kanssaan. Kyllä siitä on ollut journalistin työssä ihan oikeasti hyötyä.

Mikä siitäkin tulisi, jos istuisi vain päätteensä ääressä googlettamassa, tiedotteita ja puheita lukemassa. Välillä sitten soittaisi jonkun ärhäkän puhelun tuntemattomalle päättäjälle, joka ei minuakaan tuntisi. Eipä olisi kovin hyvä keskustelunavaus.

Mutta aika entinen ei enää koskaan palaa. Aika aikaansa kutakin ja kukin parhaan kykynsä mukaan journalistinakin.

P.S.

Tulin juuri yhden lapsenlapsen (pojan) kanssa Helsingin messukeskuksesta moottoripyöränäyttelystä

http://web.finnexpo.fi/Sites1/MP/Sivut/default.aspx

Lähtiessäni kysäisin, että minkäs takia minutkin päästettiin ilmaiseksi sisään pressikortilla, vaikka minulla ei ole aikomustakaan tehdä täältä juttua. Nykyiset YLE Radio Suomen Metsäradion juttuni ovat aika kaukana moottoripyöristä. Mielestäni minut olisi pitänyt ohjata lippukassalle.

Keskustelu messukeskuksen työntekijän kanssa muodostui molemmin puolin mielenkiintoiseksi. Olivat ilahtuneita, kun joskus toimittajakin on sitä mieltä, että perusteettomia etuja ei pitäisi antaa.

Mutta jos joku pyytämättä antaa, niin saahan sen ottaa vastaan, mutta ei saa itse kärttää. Tätä mieltä Journalistiliittokin on.

http://www.journalistiliitto.fi/jasenpalvelut/muut_jasenedut/

Onhan se aika kohtuutonta, että minäkin vielä joskus kepin kanssa kävelevänä, horisevana ukkona saisin pressikortillani samat ´voiteluedut´ kuin aktiivisen työelämän oravanpyörässä sinnittelevät.

Nyt taidan saada paljon vihamiehiä. Kuka nyt ´saavutetuista´ eduista vapaaehtoisesti luopuisi.

Olen joskus miettinyt mitä suomalaisille, kuten minulle, olisi tapahtunut taloudellisesti, jos olisi eletty niin kuin poliittiset päättäjät ovat ohjanneet valtiolaivaamme.

Siis näin. Kun vastoinkäymiset, kuten työttömyys, kohtaa, niin vanhoista kulutustottumuksista ei luovuta. Jatketaan entiseen malliin ja mennään hattu kourassa pankkiin pyytämään lisää kulutusluottoa. Maksetaan velkoja velalla.

Kuva:YLE

Jos pankissa sattuisi olemaan vanhan kansan pankinjohtaja, niin hän sanoisi suoraan, että lainaa ei tule ja tuosta ei hyvä seuraa. Muuta tapojasi ja keksi järkevämmät lainakohteet.

Kansainväliset pankkiirit eivät aivan vähällä sano valtiolaivojen lainananojille, että kiitti, nyt riitti. Valtiot kun eivät voi mennä konkurssiin, mutta yksityinen ihminen ja yritys voi.

Nostetaan vähän korkoa ja lainaa taas tulee..... paitsi Kreikalle. Maa maksoi parhaimmillaan korkoa yli 10 prosenttia kunnes me euromaat ja kansainväliset luottolaitokset tulimme apuun.

Nyt hyvämaineinen Suomi saa lainaa noin kolmella prosentilla ja lainaa samaa rahaa noin viidellä prosentilla Kreikalle. Ihan hyvä pikkubisnes, jos Kreikka maksaa lainansa joskus takaisin.

Voisikohan se toimia yksityistaloudessakin? Pankkiasiansa hyvin hoitanut asiakas ottaisi pankista remonttilainaa 4 – 5 prosentilla, siirtäisi remontin alkua ja lainaisi velkarahalla mukavaa elämää jatkavalle naapurille rahat kaksinkertaisella korolla. Riskisijoitushan se olisi, mutta se ei pelaa joka pelkää.

Entäpä se naapuri, miten sille kävisi? Jos hän olisi siihenkin asti elänyt kuten Suomen valtio, niin hänellä olisi vanhaa lainaa noin 60 prosenttia bruttotuloistaan

Valtiolla velka tosin lasketaan bruttokansantuotteesta, eikä tällainen vertailu yksityiseen ole aivan oikein, mutta olkoot. Ei yksityinen kuitenkaan voi korottaa tulojaan vain toisten veroja nostamalla kuten valtio. Pitäisi saada työtä ja sitä ei pelkällä omalla päätöksellä saa kuten valtio nostaa veroja.

Palataan asiaan. Keskituloisella, noin 3000 euroa kuukaudessa, 38 000 vuodessa, ansaitsevalla yksinäisellä henkilöllä jää Helsingissä käteen noin 2250 euroa. Nettovuosiansio noin 27 000 euroa.

Jos vanhaa lainaa bruttoansioista on noin 60 prosenttia, kuten valtiolla bruttokansantuotteesta, summaksi tulee runsaat 16 000 euroa. Ei siis mitenkään päätä huimaavasti, jos maksuaika on pitkä.

Mutta, mutta, entäs sitten kun tulot romahtavat, tulee työttömyys tai eläkkeelle siirtyminen? Silloin ollaan samassa tilanteessa kuin Suomen valtio oli 1990 – luvun alkupuolella ja on jälleen.

Menokäyrä sojottaa nyt entiseen tapaan ylöspäin, mutta kassaan kertyvät tulot ovat hyvän verran alempana vaikka lainaakin on lisätty.

On siis kaksi vaihtoehtoa. Ei leikata menoja ja otetaan lisää lainaa eli eletään kuin ennenkin. Pankinjohtajan sormi viuhtoo äkäisesti, mutta lainaa Suomelle heltiäisi jyrkästi kohoavalla korolla. Yksityishenkilö ei pääsisi pankinjohtajan puheillekaan, tapaus tiedetään.

Sitten se toinen, parempi vaihtoehto. Leikataan menoja, lopetetaan jatkuva lisävelkaantuminen ja lyhennetään vanhoja lainojakin pienemmiksi. Ei tämä sen kummempaa ole, vai onko Mari Kiviniemi?

Näin sitä on yksityisten ihmistenkin elettävä, vaikka ei se niin hauskaa ole. Sopeudutaan vain talouden realiteetteihin kuten J.K. Paasikivi muistutti ulkopolitiikassa geopolitiikasta.

Mutta miten ihmeessä melkein kaikki valtiot ovat ylipäätään velkaantuneet, monet tosi pahastikin? Norja on harvoja poikkeuksia, mutta heillä onkin öljyä ja kaasua myytäväksi.

Poliittinen ja taloudellinen ajattelu tuntuvat olevan eri asioita. Huono puoli vain on, että hulttiopoliitikkojen päätösten maksajiksi joutuvat äänestäjät. Sellaisiako meidän pitäisi äänestää? Kyllä kansa realiteetit tajuaa, joten asiaan hyvät politiikot, asiaan. Ei meitä saa yrittää huijata edes vaalien alla.