Ahmet Ahneen maassa. Arto Halonen 18.11.08

Pyhän kirjan varjo kertoo Turkmenistanista, mutta elokuvan Ahmed Ahne on turkkilainen miljonääri ja liikemies Ahmed Chalik. Elokuva esitettiin nyt Istanbulin dokumenttielokuvafestivaalien avajaisnäytännössä.
 
Astun lentokenttäbussista Taksimin keskusaukiolle. Paahdettujen kastanjoiden tuoksu leijuu ilmassa. Kaikki tuntuu ja tuoksuu tutulta. Aivan kun olisin ollut vain hetki aiemmin täällä.
Kuitenkin jo lähes kaksi vuotta on kulunut siitä, kun kuvasimme Istanbulissa Pyhän kirjan varjo –elokuvaamme. Iranin Teheranin ohella tämä on yksi niistä paikoista, jonne en uskonut päätyväni valmiin elokuvan kanssa, siksi arkaluontoinen elokuva on molempien maiden perspektiivistä katsottuna.
Teheranissa näytöksen jälkeen yksi rohkea elokuvaopiskelija pomppasi seisomaan ja osoitti elokuvateatterin kulmassa olevaa hengellisen johtajan ajatollah Ali Khamenein kuvaa. "Sinun pitää tehdä seuraava elokuva hänestä", opiskelija kehotti. "Tekisitkö samanlaisen elokuvan Khameneista kuin Saparmurat Nijazovista?"

Iran on kaasu- ja öljyrikkaan Turkmenistanin naapurimaa, ja syvät naapurisuhteet sitovat Iranin ohella myös Turkin ja Turkmenistanin historiat toisiinsa. Turkmenistanin edesmennyt diktaattori Saparmurat Nijazov kirjoitti Ruhnama-kirjan, "Sielun kirjan", jonka avulla hän hallitsi ja alisti kansaansa.
Ahneuksissaan länsimaiset yritykset käännättivät kirjaa omille kielilleen päästäkseen sisälle satumaisiin bisnes-mahdollisuuksiin. Megalomaaninen Nijazov oli otettu käännöstoiveista. Uudet käännökset hivelivät hänen "taitelijasieluaan" ja antoivat myös uusia aseita opposition alistamiseen: kaikki yritysten lähettämät Ruhnamaa ylistävät kirjeet julkaistiin eri tiedotusvälineissä ja luettiin mm. uutisissa ja luotiin näin kansalle kuva, että koko maailma seisoo Nijazovin diktatuurihallinnon takana.
Propagandaorkesteria johti turkkilainen liikemies Ahmet Chalik. Hänestä tuli Nijazovin läheisin liikekumppani ja jopa ministeri Nijazovin hallitukseen. Toimiessaan Nijazovin ja Ruhnaman varjona tuli hänestä lopulta Nijazoviakin vaikutusvaltaisempi.
Chalik ruokki Nijazovin turhamaisuutta ja megalomaniaa ja sai pysyvän paikan diktaattorin sydämessä. Hän aloitti mm. Ruhnaman käännättämisen eri kielille, antoi Nijazoville syntymäpäivälahjaksi näköispatsaan kirjasta ja ehdotti kuukausien nimeämistä uudelleen Nijazovin sukulaisten ja Ruhnaman mukaan. Chalikin valta ja liiketoimet kasvoivat Turkmenistanissa samaa tahtia kun Nijazovin hulluus. Tekstiili- ja puuvillateollisuudesta Chalik laajensi rakennusteollisuuteen ja lopulta kaasu- ja öljyteollisuuteen.
Nyt valta on vaihtunut Turkmenistanissa. Uusi hallitsija Gurbanbuly Berdymuhammedov ei ole päässyt Chalikista eroon, vaikka hän on taidokkaasti putsannut ympäriltään Nijazovin lähipiirin. Ahmet Chalikin valta on niin merkittävä, että uuden presidentin on siedettävä häntä. Chalik on mukana mm. uudessa Kiinan ja Turkmenistanin kaasuputkihankkeessa kolmantena osapuolena. Valtioiden rinnalla.

Kun aloitimme Chalikin toimien tutkimisen reilut kolme vuotta sitten, turkkilaiset eivät juuri tunteneet häntä. Hän oli yksi Turkin rikkaimmista henkilöistä, mutta osasi samalla vältellä taidokkaasti julkisuutta. Kaikki Turkin poliittiset tahot halusivat Ahmetin taakseen ja tuekseen; lopulta voiton korjasi nykyisen pääministerin Recep Erdoganin AKP-puolue.
Chalikista on tullut läheinen ystävä Erdoganille sekä presidentti Abdullah Gülille. Vuoden 2007 lopulla Chalik ja Erdogan tekivät ison siirron. Pääministerin tuella Chalik osti Turkin toiseksi suurimman mediayhtiön ATV-Sabahin, joka pitää sisällään TV-kanavan (ATV), radiokanavan (Radio City), viisi sanomalehteä (etunenässä Sabah, yksi Turkin suurimmista) sekä kymmenen aikakauslehteä. Paketin kauppahinta oli epäilyttävän alhainen; huhut kertovat pääministerin junailleen edullisen hinnan ja tarvittavat pankkitakaukset. Valtapuolue siis kaappasi ison siivun Turkin mediavallasta ja Chalikista tehtiin mediakeisari.
Syyskuussa 2008 pääministeri kohahdutti kehottamalla ihmisiä boikotoimaan opposition omistamaa mediaa. Nyt Ahmet jo tunnetaan Istanbulissa.
Harva Turkissa kuitenkaan tuntee Ahmetin toimet Turkmenistanissa. Siellä hän rakensi rikkautensa kyseenalaisin keinoin ja ostaa nyt niillä rahoilla oman maansa ja koko Keski-Aasian valtaa itselleen.

Ahmetin tarina on osa Pyhän kirjan varjo -elokuvaamme. Hän on elokuvan ns. "paha poika", tai ainakin vastavoima demokratiataistelijoille. International 1001 Istanbul Documentary Film Festival on tehnyt rohkean teon valitessaan elokuvan ja vieläpä festivaalin avajaiselokuvaksi. Näytöksen alla odotan mielenkiinnolla yleisön reaktioita. Ahmet Chalik ja pääministeri Erdogan on kutsuttu myös paikalle.
Italian pääministeri Silvio Berlusconi on kaupungissa tapaamassa Erdogania. Tapaamisen tärkein agenda on energiayhteistyö. Turkmenistanista Turkkiin ja sitä kautta Eurooppaan suunniteltu kaasuputki on epäilemättä asialistalla. Ahmetilla on tietenkin hankkeessa merkittävä rooli. Privaattikeskusteluissa jaetaan taatusti kokemuksia myös median omistuksesta sekä kansan hallitsemisesta ja manipuloinnista. Tässähän mediakeisari Berlusconilla on pitkällinen kokemus: ilman mediavaltaansa hän ei olisi koskaan noussut pääministeriksi. Mietin, ottaakohan Ahmet osaa keskusteluihin – vai onko hän kenties matkoilla Turkmenistanissa tai Kiinassa.
Opposition oikeistolainen sanomalehti Hürriyet on kirjoittanut ennakkoon näyttävästi elokuvastamme. Artikkelin toimittaja Ersin Kalkan on ollut rohkea kirjoituksissaan ja valtio onkin haastanut hänet lähes kolmekymmentä kertaa oikeuteen "turkkilaisuuden loukkaamisesta". Kalkan on selvittänyt oikeusjutut voitokkaasti, mutta niskaan on satanut myös uhkailua ja kiristysyrityksiä.
Ersin Kalkan yritettiin ostaa myös Ahmetin omistaman Sabah-sanomalehden toimittajaksi. Palkka olisi ollut huomattavasti nykyistä suurempi. Kalkan ei ollut kuitenkaan ostettavissa ja hiljennettävissä. Hän ei halua myydä itseään uudelle mediakeisarille.

Festivaalin avajaisnäytös on juhlava. Turkin dokumenttielokuvajärjestö luovuttaa Pyhän kirjan varjo -elokuvallemme kunniapalkinnon "merkittävästä työstä elokuva-alan hyväksi". Myös loppuaplodit ovat yllätyksekseni raikuvat. Ahmetia ja Erdogania ei näy yleisössä ja heidän tukijoukkonsa pysyvät hiljaisina. Palaute on kannustavaa ja elokuvaa kiitetään sen rohkaisevasta vaikutuksesta. Ahmet Chalikin toimet halutaan levittää myös turkkilaisten tietoisuuteen.
Chalikin ATV-kanavalla työskentelevä ohjaaja on häpeissään. Hän pyytää kopiota opposition kansanedustajien katsottavaksi ja lupaa yrittää elokuvaa myös opposition omistaman TV-kanavan levitykseen. Hän kuitenkin pelkää, ettei edes oppositio uskalla esittää elokuvaa kanavallaan, koska Ahmetin lisäksi he saisivat pääministerin ja presidentin vihat niskaansa.
Turkissa on pitkä historia pelon ja uhkailun kautta hallitsemisesta, ja vaikutusvaltaisten ihmisten pelotteet toimivat edelleen tehokkaasti. Tämä kuulostaa tutulta myös suomettumisen rämettämässä maassamme. Nyt pieni Suomi hakee suomettumiskohdettaan nöyränä ja pelokkaana. Neuvostoliiton ja Kiinan jälkeen isoveljeksi on noussut Nokia, jonka edessä on kontallaan koko kansakunta – arka pääministeri etunenässä.
Islamilainen liberaalisanomalehti Zaman tekee haastattelun elokuvaamme liittyen. Sabahin ja Hürriyetin lailla se on yksi Turkin johtavista sanomalehdistä. Toimittaja tulee avajaisnäytökseen ja suitsuttaa sen päätteeksi innoissaan elokuvaa.
Ahmet Chalik ei omista Zamania, mutta hän on lehden tärkeä tukija ja rahoittaja. Tätä toimittaja ei selvästi vielä tiedä. Juttua ei koskaan kuulu, se juuttuu toimitukseen.