Eettisen vastuun äärellä

Reindeerspotting-elokuvan päähenkilön kuolema oli odotettu vai odottamaton? Onko syytä arvioida elokuvaa ja sen vaikutusta Janin kohtaloon? Mikä on ohjaajan ja levittäjän – kuten Dokumenttiprojekti – vastuu ?

Olen monesti sanonut, että fiktion ja dokumenttielokuvan suurin ero on siinä, että dokumentissa ihmisten elämä ei pääty elokuvan loppuessa. Juuri tämä tekee eettisen vastuun dokumenttiohjaajalle niin keskeiseksi kysymykseksi.

Dokumenttiprojektin tuottajana olen poistanut elokuvien uusintalistalta kolme dokumenttia siksi, että päähenkilöiden elämäntilanne oli muuttunut niin merkittävästi, että dokumenttien näyttäminen uudestaan olisi vaikuttanut haitallisesti heidän elämäänsä. Yksi näistä kolmesta oli nuorisorikollisten elämästä kertova
”Näissä raameissa.” Tampereen Elokuvajuhlien voittaja, Mari Soppelan dokumentti on puolestaan odottanut esittämistään usean vuoden ajan. Syynä ei ollut niinkään elokuvassa mukana olleiden nostama syyteprosessi, vaan yhden elokuvassa mukana olevan henkilön reaktio.

Usean keskustelun ja ulkopuolisen antaman arvion mukaan elokuvan esittämisellä olisi voinut olla kohtalokkaita vaikutuksia hänen mielenterveyteensä. No, tilanne on muuttunut ja palkittu, hieno dokumentti esitettäneen hieman editoituna ensi vuoden lopulla.

Reindeerspottingin toteutusprosessissa esillä oli kolme eettistä kysymystä. Onko elokuva huumemyönteinen vai todellista huumevalistusta ? Kuinka totuudellinen ohjaaja on omasta asemastaan ? Ja ymmärtävätkö elokuvan henkilöt, mihin he ovat suostuneet?

( Steps For The Future-projektissa, jossa päähenkilöt olivat useimmiten HIV/AIDS tartunnan saaneita, päähenkilöille elokuvan mahdollisista seurauksista kerrottiin ulkopuolisten ammattilaisten toimesta. Yleensä dokumenttielokuvatuotannoissa ei tällaista menettelyä käytetä. Janin kohdalla voi kysyä, olisiko pitänyt ?)

Ensimmäisen kysymyksen osalta oma asennoitumiseni oli ( osin Steps For The Future sarjan kokemuksiin perustuen) selvä ja perustelin sitä KHO:lle monisivuisessa lausunnossa ( joka ei hyvin konventionaalisesti ajatteleviin” valistajiin” mitenkään vaikuttanut.) Reindeerspotting on äärimmäisen tärkeä elokuva huumeiden käytöstä ja sen seurauksista.

Elokuvan leikkausprosessia pitkitti se, että pitkään ohjaaja Joonas Neuvonen esiintyi kuin ulkopuolisena dokumenttiohjaajana kertomatta, että oli itse yksi huumeita käyttäneen porukan jäsenistä. Vasta, kun tämä jo ensimmäisestä raakaleikatusta versiosta haistettavissa oleva tosiasia oli tunnustettu, voitiin elokuvan peruspremissit asettaa paikalleen. Ja tämä kysymys oli esimerkiksi allekirjoittaneelle ehkä tärkein
eettinen ja dokumentin totuudellisuuden kysymys.

Elokuvan henkilöiden osalta kysymys oli etäisempi. Eikä vain siksi, että elokuvan kuvaamisesta oli kulunut viisi vuotta vaan myös siksi, että yhteys heihin oli epäsuora – tuotantoyhtiön ja ohjaajan kautta. Elokuvan henkilöiden osaltahan ei ole useinkaan kysymys siitä, ovatko he lupautuneet elokuvaan ja hyväksyvätkö he sen vaikka kuinka monella kirjallisella lapulla, vaan siitä vastuusta, mikä ohjaajan , tuottajan ja levittäjän
on tunnettava ammatillisen kokemuksensa kautta.

Ja tällöin se, että dokumentin ohjaaja on yksi päähenkilöistä – ei ulkopuolinen ”hyväksikäyttäjä” – vaikutti ainakin allekirjoittaneeseen arvioitaessa suhtautumista henkilöiden asemaan elokuvassa. Ohjaaja oli yksi ”heistä” ei yksi ”meistä”, hänellä voi olettaa silloin olevan myös normaalia suurempi hyväksyntä dokumentilleen henkilöiden taholta.

Miten Reindeerspotting sitten vaikutti päähenkilön elämään? Olisiko elokuvan tekemättä jättäminen muuttanut Janin elämän suunnan parempaan ? Mahdollista, mutta pahassa kierteessä hän oli. Olisiko elokuva voinut muuttaa hänen elämäänsä parempaan? Mahdollista, mutta ilmeisesti näin ei tapahtunut.

Enkä tiedä, kuinka moni elokuvan nähneistä  välitti, miten Janin elämä sujuu. Voi olla, että ainakin median haaskalinnut tulevat välittämään nyt enemmän, hänen kuolemansa jälkeen.