Televisiosta
Helsingin Sanomat julkaisi koko sivun juttukokoelman ihmisistä, jotka elävät ilman televisiota.
Jutun mukaan joka neljännellä yksin asuvalla alle 35 vuotiaalla ei ole televisiota.
Helsingin Sanomien juttujen perusviesti oli: ilman televisiota on mukavampaa, jää aikaa muulle toiminnalel, televisio passivoi ja täyttää pääsi tarpeettomalla tai jopa vanhingollisella aineistolla.Tai että televisio on pehmeälihaista saalista eli sen ollessa olohuoneessa, se vangitsee ihmisen mielenkiinnon, koska se on niin helppo saalis.
Hesarin sivu istuu hyvin jokin aika sitten tällä palstalla julkaistuun Claas Danielsenin puheeseen, jossa hänanalysoi erittäin hyvin television ja sen ohjelmiston olemusta.
Eli toisaalta kun televisio on lisännyt uutistarjontaansa ( eli välittämäänsä tietoon käytettyä aikaa ja voimavaroja) ja viihteellistä ( pinnallista ajantäyttö sellaista) ohjelmistoaan on eläymyksellisen tiedon ja ymmärryksen tavoitteeseen pyrkivän ohjelmiston määrä vähentynyt.
Maailman globalisoituessa tv-ohjelmiston perspektiivi on kaventunut ( kotimainen ja amerikkalainen on kohta sama asia), parhaat katseluajat varataan ”draamalle” ( kotimaisille ja kansainvälisille) joita vielä joku aika sitten kutsuttiin saippuasarjoiksi, kevyellä ruoka-sisutus-elämäntapa ohjelmistolla ( joita ennen kutsuttiin naistenlehtien viihdeaineistoksi), sekä erilaisille joko rikos- tai ihmissuhde/seksiin perustuvilla sarjoilla. Ja aina välissä ovat tietoa jakavat uutiset.
Dokumentit työnnetään pikkuhiljaa kauemmaksi parhaista prime time ajoista tai sitten dokumentteja pyritään profiloimaan enemmän mukavuus ja perinneajatteluun sopiviksi, populistisimmiksi, helpommin sulaviksi, pinnallisemmiksi ja viihteellisimmiksi.
Ja jossakin tapauksissa laatuohjelmisto sijoitetaan omille kanavilleen, joille annetaan nimiä Knowlwdge, Kultur tai Documentary.
Näin siis yleensä maailmalla – ja kuinka paljon sama pätee Suomeen ?
