Taide ja tuotanto
Dokumenttiprojekti on vahvasti mukana toteuttamassa harmonikan soittaja Kimmo Pohjosesta kertovaa dokumenttielokuvaa. Katsellessani viimeisintä raakaleikattua versiota, mietin mikä ero on tuotannolla ja ainutkertaisuudella.
Yleisradiossa puhutaan paljon asiakaslähtöisyydestä ja aihelähtöisyydestä. Eli siitä, kuinka tuotanto täytyy tehdä asiakkaita ajatellen: mille väestöryhmälle tuote on suunnattu ja tehty.
On ehdottomasti tervettä ja terveellistä ajatella kuulijoita ja katsojia, että tuotannolla olisi heille annettavaa ja että se olisi heille merkityksellistä.
Ja sitten Kimmo Pohjonen sanoo, että hän tekee musiikkiaan ennen kaikkea itselleen, itseään ajatellen. Oikeastaan se on koko elokuvan ”pääsanoma” ja sen ainoa tarina on - miten Pohjonen löytää itsensä muusikkona. (Siitä voi muuten tulla vielä todellinen dokumenttielokuvatapaus).
Mietin sitten omaa elokuvauraani. Otto Wille Kuusista tehdessäni kävin läpi kuvaa omasta isästäni. Past Is Present –lyhytelokuva syntyi puolestaan pitkästä henkilökohtaisesta etsinnästä ja ponnistelusta. Etelä-Afrikkaan ja Palestiinaan menin suurelta osin kohdatakseni oman pelkoni.
Entä muut minua paljon suuremmat tekijät, joiden kanssa olen työskennellyt. Henkilökohtaisia, hyvin henkilökohtaisia tekijät ovat lähes poikkeuksetta olleet. Henkilökohtaisista kokemuksista ja motiiveista ovat liikkeelle lähteneet myös Dokumenttiprojektin viimeiset tuotannot kuten Miesten vuoro, Reindeerspotting, Tuntematon emäntä jne…
Kysymys on taiteen tekemisen ainutlaatuisesta luonteesta, siitä että aiheen kulkeminen oman itsensä kautta tekee prosessista ainutlaatuisen – kukaan muu ei voi sitä kokea - juuri siksi tekijälähtöisyys on tuottanut ja tuottaa ainutlaatuisuutta. ( Jos tekijä on ajattelultaan keskinkertainen, tulos on silloin ikävä kyllä keskinkertaisuutta tai jos päämotiivi on vain tehdä taidetta, niin lopputulos on tekotaidetta tai… kaikkea tätäkin on nähty enemmän kuin tarpeeksi).
Tämä ei tarkoita, että asiakaslähtöisyys tuottaa vain ei-ainutlaatuisuutta. Hyvä ammattilainen hakkaa silmät sidottunakin huonon oman itsensä kautta räpeltävän taiteilijan tehdessään puhdasta tilaustyötä. ( Olen itse saanut enemmän palkintoja tilaustöistä kuin sielulla tekemistäni yrityksistä…). Mutta kyllä ulkopäin ohjautuvaisuus tuottaa helposti juuri sitä keskinkertaisuutta, jota maailmassa on aivan liian paljon jo nyt.
Muuten olen sitä mieltä, että kaukana omasta itsestään oleminen on yhteiskuntamme yksi suurimpia ongelmia.
