Radiodokumentti on alku, ei loppu. Hannu Karisto 06.11.08
Radiodokumentti ja dokumenttielokuva puhuvat samaa kieltä. (Siinä yksi syy kirjoittaa tähän foorumiin). Radiodokumentti toimii tosiasiallisesti erittäin visuaalisessa välineessä ja käyttää kaikkia tämän välineen ilmaisukeinoja. Puhe, puheen sisältö on vain yksi tapa kertoa viesti. Kaikki se, mitä voidaan korvin kuulla, on dokumentintekijän työkaluja. Aivan kuten dokumenttielokuvassa radiodokumentissa on monentasoisia viestejä: tarinan päähenkilön läsnäolo on tärkeätä ja se miten hän on läsnä, mielentila kuuluu. Liikkeellä, syvyysvaikutelmalla, etäisyydellä mikrofonista on merkitystä. Ja tietenkin sillä millaiset äänet, äänimaailmat, tauot kuuluvat…. Näitä kaikkia taitava radiodokumentintekijä käyttää välittäessään kuuntelijalle oman tulkintansa aiheesta.
Radio ja radiodokumentti ovat assosiaatioiden virtaa. Radio on mielikuvia, mielikuvitusta, muistoja, unta (ehkä myös lunta…), tunnetta, alitajuntaa, tuonpuoleista, toista maailmaa. Radion kielen logiikka muistuttaa unen logiikkaa. Asiat voidaan ilmaista ei-kronologisesti, päällekkäin, väärässä järjestyksessä, liittää yhteen asioita, jotka eivät kaiken järjen mukaan mitenkään liity yhteen. Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus, toiveet, unelmat, realismi, ei-realismi voidaan sotkea keskenään.
Olennaista on se, että dokumentintekijä tietää, mitä haluaa sanoa kuuntelijalle. Kun ilmaisuväline, radio on näin valloittava ja mahdollisuuksia täynnä, tekijän on hiottava näkemystään itselleen (ja tuottajalle) selkeäksi. Ja vaikka tekijälle radiodokumentin viesti on täysin yksiselitteinen, itse ohjelman tulee olla kuuntelijan kannalta monitulkintainen. Kuuntelijalle on jätettävä tilaa, ilmaa muodostaa ohjelmasta oma tulkintansa. Kuuntelija ei ole radiodokumentin edessä passiivinen vastaanottaja, jonka päähän kaadetaan valmiiksi pureskeltu tavara, vaan aktiivinen toimija, joka löytää ohjelmasta itselleen tärkeitä asioita tai itseä kiinnostavia havaintoja tai väitteitä. Kuuntelija parhaimmassa tapauksessa luo päässään oman radio-ohjelmansa.
Meillä jokaisella on oma tapamme kuulla ja kuunnella radio-ohjelmaa. Ja siitä riippuu, millaista elämää olemme itsekukin eläneet, miten lähellä dokumentin aihe on, millä tavalla me reagoimme ohjelmaan ja millaiseksi meidän oma tulkintamme radiodokumentista muodostuu. Kuten dokumenttielokuva radiodokumenttikin on alku, ei loppu, mahdollisuus uusille tulkinnoille.
Missä radiodokumentteja tehdään? Vain Yleisradiossa. Ylen Dokumenttiryhmä on kahden tuottajan, äänisuunnittelijan ja suurehkon joukon freelancereita, toimittajia, ohjaajia muodostama porukka, joka tuottaa radiodokumentteja kolmelle radiokanavalle. YLE Radio 1:n Todellisia tarinoita (50’) on radiodokumentin päänäyttämö.
Ulkomaisia radiodokumentteja alkukielellä, kokeellisia radiodokumentteja, Ars Acusticaa lähetetään Ääniversumi-ohjelmasarjassa. YleX:llä pyörivät Reissuradio – ja Mun heimo –dokumenttisarjat ja ensi vuonna myös nostalgiasarja työnimeltään Nukkumatti on natsi. Radio Suomessa aloittaa lyhytdokumenttisarja Kirjeitä Suomesta. Sarjojen tuottaja on Hannu Karisto, apulaistuottaja Katri Puro. Ylen organisaatiossa Radion Dokumenttiryhmä sijaitsee Asiaohjelmien osaamiskeskuksessa samassa toimituksessa TV-dokumentaristien kanssa. Ja tähän pitää heti todeta, että radiodokumentti ei tietenkään ole asiaohjelma. Yhtä vähän kuin dokumenttielokuva
1 kommentti
Su 16.11.2008 @ 17:32
Kyllä, radiodokumentti on parhaimmillaan hyvin visuaalinen ja aistivoimainen kokonaisuus. Kauan sitten istuin yliopistolla Kirsti Beckerin radiodokumenttikurssilla ja tajusin, että juuri tässä dokumentin muodossa yhdistyvät rakkauteni, kuvat ja sanat, äänimaailmat, ja niistä syntyy jotain syvempää kuin mistään elementistä yksinään.
Mutta taas kerran olen seikkaillut viime viikot dokumentinteon prosesseissa ja kummastellut alitajunnan voimaa, unen logiikkaa, joka osuu olennaiseen usein syvemmin kuin tiukka analyysi. Mutta miten päästä siihen... se vaatii aikaa, kiireettömyyttä, materiaalin syvää tuntemusta. Silloin teen dokumenttia perheelle ruokaa tehdessä, illan kävelylenkillä, herätessä unen ja valveen rajalla. Tekijänä mietin, miten turvata tämä työprosessin rauha, edes kohtuullisiksi viikoiksi, kun kaikki maailmassa pitäisi tehdä nopeammin ja tehokkaammin.
Pitkästä aikaa olen - olosuhteiden pakosta eli muun työn vähäisyyden vuoksi - saanut keskittyä rauhassa käsikirjoitukseen. Prosessista tulee näin syvä ja hyvä (kun olen työntänyt taloudelliset huolet päättäväisesti sivuun ja päättänyt elää kaurapuurolla), ja vaikka tekemiseen liittyy kamppailua ja kipeääkin ongelmien ratkaisua, kaiken yllä on onnellinen tunne, joka väistämättä heijastuu lopputulokseen. Tajuan, että dokumentin tekeminen on ennen kaikkea ajattelua; ei auta vaikka materiaalia olisi tuhat tuntia, jos ei ole aikaa ajatella, mistä on kysymys, mitä materiaalista nousee esiin ja mitä sillä haluan sanoa.
Kuka on visuaalinen, kuka auditiivinen ihminen, mutta ainakin minulle kuvallisesta koulutuksesta huolimatta radio on kaikkein aistivoimaisin media. Usein tavoitan sen äärellä hämmentävän eideettisen kokemuksen. Äänikuva piirtyy mieleeni syvemmin kuin valokuva, elävä kuva. Kenties kirjallisuus on lähinnä tätä; hiljaisuudessa luettu teksti voi saada oman korvien välin ja jokaisen kehon solun sellaiseen turbulenssiin kuin hyvä radiodokumentti, joka jatkuu omassa mielessä vielä pitkään ohjelman loputtua.
Lämpimästi,
Aune Waronen
