Sympatiaa Tarmo Poussulle!

Maan johtava päivälehti paljasti lauantaina kriitkko Tarmo Poussun nukkuneen arvostelemansa elokuvan aikana. Tosin Poussu oli kertonut tämän ensin televisiossa ja asiantuntevana kriitikkona olisi varmaan pystynyt arvostelemaan elokuvan jo trailerista. (Poussu on epäilemättä katsonut elokuvan kahteen kertaan ja torkkunut vain toisessa. ) On aivan mahtavaa, että joku muukin nukkuu elokuvissa kuin minä. Ja vielä ammattimainen elokuvakatsoja. Itse olen festivaalinukkuja.

Iikka kirjoitti jokin aika sitten elokuvasta Familia 068, joka esitettiin Tampereella lyhytelokuvajuhlilla. Tiedän olleeni saman elokuvan näytöksessä ja ymmärsin mistä Iikka kirjoitti. Mutta tästä elokuvasta on paha mennä lausumaan todistusta, koska muistan alun, hajanaisia kuvia sieltä täältä sekä loppukuvan, kaikki unenomaisesti. Kyllä, pahalaatuinen festariväsymys iski. Edeltäneillä kokkareilla saattoi olla osuus asiaan, tai ehkä elokuva oli unettava, mutta kovin tavatontahan tämä festivaalinäytöksessä nukkuminen ei ole. Ainakaan minulle. Joskus se on hyvä tapa selvitä niistä kymmenestä minuutista, jotka tuntuvat ikuisuudelta sitä seuraavaa elokuvaa odotellessa, joskus taas ei ole riittävän lyhyttä elokuvaa että sen pystyisi katsomaan kokonaan nuokkumatta. Oma ennätykseni reilun kymmenen vuoden takana filkkareilla on ollut ranskalaisten AIDS-lyhärien sarja, näytöksessä oli pätkiä muistaakseni parikymmentä. Aina alkutekstien aikaan silmä painui vastustamattomasti umpeen ja lopputekstien aikana havahduin hetkeksi tarkkailemaan mitä tuleman piti ja seuraavilla alkuteksteillä kuola jo valuikin suupielestä. Yhtään kokonaista pariminuuttista en onnistunut näkemään. Ennen teatteriin menoa olin omasta mielestäni ihan pirteä ja pois tullessa varsin levännyt, mitään erityistä syytä ei tähän yhtäkkiseen narkolepsiaan ollut.

Nykyään nukun jo harvemmin festivaaleillakaan elokuvissa, johtuen varmaan paremmista majoitus- ja ruokailuolosuhteista. Etenkin Sodankylän alkuvuosina on monet unet otettu teatterissa korvauksena kylmän majoitustilan kovasta lattiasta. Lapinsuu tietysti lämpimänä ja pehmeillä penkeillään tuudittaa uneen, mutta kyllä se uni maittaa koulunkin kovilla tuoleilla tai teltan penkeillä, jos makuualustana edellisenä yönä oli pyyhe ja tyynynä reppu.

Televisiosta katsoessa pystyy usein kaikenlaista soopaa seuraamaan nukahtamatta, vaikka nukkumaanmenoaika on jo kauan sitten ohi, mutta on elokuvia, joissa en vain pysy hereillä. Paras ja kuuluisin on Tarkovskin Stalker, jota en ole koskaan katsonut kerralla kokonaan. Vaikutelmani elokuvasta koostuu useista katsomiskerroista, joissa olen nähnyt monta erilaista leikkausversiota, torkahtamishetkestä riippuen. Mielessäni on täysi elokuva, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä alkuperäisteoksen kanssa.
Tämän tunnustuksen jälkeen joku ehkä pohtii nukuinko edellisessä toimessani leikkausversioiden aikana. Myönnän. Nukahdin, kerran, ja kun säpsähdin hereille, ohjaaja oli unessa.

Kuulin Peter von Baghin sanoneen jo vuosia sitten elokuvaopiskelijalle, joka epäili kykyään pysyä hereillä valvotun yön jälkeen klassikkoelokuvan näytöksessä, että on elokuvia joiden kanssa riittää että on ollut samassa huoneessa. Lohduttava ja viisas ajatus. Elokuva voi olla elämys nukuttunakin.