Aiheita joita Suomi tarvitsee, Erkko Lyytinen, 14.9.08
Eräs DocPointin kotimaisen esityssarjan valintaraadin jäsen kysyi ivallisen ja osuvan kysymyksen: Miksi kaikki dokumentit kuvataan aina "Kainuussa". Tässä Kainuu sanan painotuksessa oli sävy, joka sai minutkin hymyilemään, ihan tahtomattani. Itse olen kuvannut ihan oikeassa Kainussa useita kertoja ja "kainuussa" käytännössä kaikki dokumenttielokuvani. Päätin olla vastaamatta kysyjälle hymyni lisäksi mitään. Mutta mielenkiintoista oli Iikan kokemat reaktiot Kemijärvi-dokumentin jälkimainingeista. Ehkä siinnäkin oli kyse "kainuu-reaktiosta". Monestiko te olette nähneet Niskasen 8 Surmanluotia. Tarina kertoo siitä kuinka kaikki menee päin helvettiä ja sen tietää ensimmäisestä kuvasta? Kun näkee Niskasen makaamassa sellin laverilla tietää koko tarinan, toivottavasti ivallinen kysyjä ei tarkoittanut tätä...
Samaan aikaan kuulen uutisista Voikkaalla menevän hyvin, kuulen ihmisten sijoittuvan uusiin ammatteihin hyvin, kuulen oikeassa Kainuussa olevan työvoimapulan. Käyn Sotkamossa ja ihmiset hyrräävät kylällä loistoautoillaan niin että sekaan ei mahdu. (edes tämä viimeinen ei ole liioittelua). Kuulen viestejä, jotka kertovat sen "toisen" Suomen pärjäävän itseasiassa monella mittarilla paremmin kuin "onnistujien Etelä-Suomen". Tässä tarkoitan vaikka elämänlaadun tasoa, asuntomenoja suhteessa palkkaan.
Meille multajalkaisille kaupunkilaisille tarjotaan Uhri-Suomen tarinoita, joissa todetaan että meidän pisnesmies-kaupunkipoikien takia aluepolitiikka ei toimi. Huono omatuntoni kolkutti 10 vuotta. Oma silmien aukeneminen tapahtui Vuolijoen Otanmäen tehtaan omistaja vaihdoksen yhteydessä. Siellä uusi omistaja sanoi, että he eivät teettää tehtaalla muuta kuin mitä maailmalla kysytään. Junavaunujen tekeminen loppui ja nyt tehtaan tilauskirjat ovat täynnä metallin alihankintatöitä. Tehdasta vaivaa työvoimapula. Ehkä metsäteollisuuden rakennemuutoksessa on kyse osittain samasta. Moni suomalainen ajattelee, että jo oli aikakin, saman myllyn jonka lähes koko muu yhteiskunta on käynyt läpi, joutuu nyt myös metsäteollisuuskin läpikäymään.
En tarkoita, että toivoisin americaanaa ja sitä onnellista loppua, vaan sitä että tarinat, joita Suomesta kerromme on ajoittan ennalta-arvattavia ja asetelmallisia, ne pohjautuvat 60-luvun autiotupa ja "laudat eessä ovien" -stereotypiaan. Olen nähnyt sen arkistomateriaalin Ylen arkistossa, jonka kuvasto on periytynyt jopa oman ikäluokani kuvamuistiin. Mutta syy miksi minä edelleenkin Kainuussa tai "kainuunssa" viihdyn ja miksi siellä haluan edelleen kuvata on: kainuussa ihmiset ovat läsnä.
