En ymmärrä II
Kirjoitin 17.10.2008 Dokblogiin En ymmärrä -projekti tiimoilta näin:
---
En ymmärrä
Minäkin suunnittelen elokuvan alkusysäykseksi Kauhajoen kauheita tapahtumia. Yritän selittää lapsenlapselleni, miten tämä on mahdollista. Miten tähän on tultu?
Miten niin En ymmärrä -elokuva lähtee liikkeelle Kauhajoesta? Senhän piti eri lehtitietojen mukaan lähteä Kemijärveltä. En ymmärrä. Tai ollakseni vanhanaikaisesti rehellinen, taidan kyllä vähän ymmärtää.
Uskon tietäväni, miltä koulukiusatusta tuntuu, kun kiusaamisesta ei saa edes puhua. Jos puhut, niin kärsit kahta kovemmin.
Kauhajoen kauhistuttavan tapauksen jälkeen kävi niin, että kansainvälinen talous vaipui kuilun partaalle eikä sille ampujaparalle todellakaan jäänyt kuin viidentoista minuutin julkisuus. Nyt on jo muut aiheet. Jokelan jälkeen ei nuorten tai koulujen mielenterveystyöhön lisätty euroakaan. Myyrmannin jälkeen sama juttu. Ei täällä kukaan kenestäkään välitä. Antaa paukkua vaan.
---
Näin siis edellisellä kerralla kirjoitin tähän samaan blogiin En ymmärrä -elokuvan vaiheista. Elokuvan tilanne on se, että olen keskeyttänyt demon leikkamisen, kun Kauhajoen tapahtumat ovat iskeneet päälle. Sylissäni on pieni tyttö, Hertta, jolle puhun. Muistelen oman lapsuuteni aikaa ja vertailen sitä tähän aikaan, jossa elämme nyt. Hertan iästä (7 kk) voi päätellä, että yritän keskittyä aiheisiin, jotka eivät ole ihan nykyhetkeen sidottuja.
Kansainvälisen talouden taantuma on tässä ja nyt, lama ehkä päällä jo, kun tämä teksti on luettavana. Samat päättäjät, jotka pitivät politiikan puuttumista talouselämään vielä vajaa vuosi sitten harhaoppisena, vaativat nyt politiikalle isompaa roolia talouselämässä. Aikaa on kulunut vajaa vuosi. En kuvittele, että päättäjien päänkääntymisen syynä olisi hätä ihmisten kohtalosta. Muutoksen sai aikaan puolueen kannatuksen notkahdus. Sen sai aikaan Kemijärven kansanliike. Sama puolue oli Kemijärven tehtaan perustamisen takana, tasa-arvon nimissä ja hyvinvointia rakentamassa. Samaan piikkiin menee lopettaminenkin.
Mikä tekee meistä tavallisista ihmisistä toisiamme tappavia petoja? Hinnalla millä hyvänsä menestystä eli rahaa tai julkisuutta narkomaanin tavoin janoavia saalistajia? Etsin edelleen syitä häpeän syntyyn. Kaivan edelleen talouden tilastoja. Toimeentuloerot kapenivat vuodesta 1966, jolloin laskeminen aloitettiin, vuoteen 1994 ja laskennallinen köyhyys supistui. Vuodesta 1994 tuloerot ovat kasvaneet ja tulojakautumaan pohjautuva köyhyysaste noussut. Tämä on tieto, ei mielipide. Olen tuon ensimmäisen ajanjakson lapsi. Synnyin vuonna 1960.
Kuvaan lapsenlastani Herttaa, kun hän opettelee kävelemään. Mitä ihminen voi valita? Ehkä tietoisena aikuisena sen, miten kohtelee heitä, jotka eivät voi valita? A Diary for Hertta. Esikuviakin elokuvalla on: A Diary for Timothy ja Kehto. Jenningsin ja Vertovin hienot dokumentaariset elokuvat, joihin tutustuin, kun kerroin En ymmärrä -elokuvan kerrontaratkaisuista Jouko Aaltoselle ja Peter von Baghille, jolta löytyivätkin ainoat kopiot Jenningsin klassikosta.
Mutta palataanpa asiaan. Elokuva ei siis käsittele Kemijärven tapausta. Siinä ei puhuta Kemijärven tehtaasta sinänsä, eikä se kerro kemijärveläisten päähänpotkimisesta eikä siitä, kuinka Kemijärvi-dokumentin alta vedettiin matto niin, että työjakkara heiluu vieläkin. Olen saanut kuulla monelta rahoittajalta, ettei Kemijärvi-sanaa saa käyttää dokumentistani puhuttaessa. Neuvojat ovat neuvoneet, ettei Kemijärven mainitseminen edistä tuotantoa. Kemijärvi!
Se on nyt sitten sanottu. IMF:n pääjohtaja sanoi läntisen maailman olevan nyt lamassa. Lama! Päivä oli 9.2.2009. Ja lama osuu kipeimmin taas kaikkein vähäosaisimpiin. Tämän laman sai aikaan ahneus. Voimme kotimaassa vähän hymyilläkin omalle pyramidihuijauksellemme, mutta NASDAG:n entisen puheenjohtajan oman ilmoituksen mukaan 50 miljardin dollarin pyramidihuijaus ei enää naurata. 50 miljardin dollarin huijarikin oli joskus lapsi.
Voidaan tietenkin naureskella, että Helsingin kaupunginkirjaston varastetuin teos on jo pitkään ollut oikeustiellisen pääsykoekirja ja tukevasti kakkostilaan on tarrannut kauppakorkeakoulun vastaava opus.
Onneksi elokuva on vieläkin valmisteluvaiheessa. On mahdollista, että pääsemme kuvaamaan jaksoa, jonka aikana Chicagon koulukunnan markkinaliberalismi taittuu uuskeynesiläisyydeksi. Muuta positiivista tästä tilanteesta on vaikea löytää. Vai uskoisiko taas naiivisti, että nyt se narkkari on kuivilla, että tästä alkaa finanssimaailman sääntely ja että taloutta tarkasteltaisiin hetkittäin samoin kuin muitakin elämässä tarvittavia välineitä.
Oululaisen omakotitalon perhesurman haulikot ladattiin jo edellisen laman aikana. Tällä kertaa raain taistelu on vasta alkamassa. Käymme keskenämme veristä taistelua menestyksestä. Olemme kahden talon loukussa jokainen: toista asuu raha ja toista julkisuus. Velan panttina on koko elämä.
Optimismille on kaksi reikää. Toinen on ilmastonmuutoksen niin raju tsunami, että yhteisiin sääntelyihin todellakin tartutaan, ja toinen on edessä oleva lama. Että päättäjät päättäisivät sopia ennemmin kuin sotia. Yhdessä näiden kahden tekijän vaikutus voisi olla uuden alku.
Outo optimismin laji. Mutta ainakaan nyt en toisenlaiseen pysty.
Eikä tämän ”ohjaajan sanan” kirjoittamiselle ole enempää aikaa, koska Hertta on tulossa viikonlopuksi kylään.
