Kertojanäänestä ja "Yritä ees" dokumentista.
Tanskalainen Vesterbrå-dokumentti on kiertänyt ympäri maailmaa, koska se kuvaa rohkeasti nuoren vaihtoehto-elämään elävän parin suhdetta. Elokuvan on toteuttanut naapuristossa asuva ohjaaja, jonka suhde suhteellisen seksuaaliseen materiaaliin, haiskahtaa puolipervolta. Mutta Vesterbrå välittää joka tapauksessa vapautta etsivän, uuden sukupolven asennetta elämään ja yhteiskuntaan.
Maiju Asikaisen leikkauspöydällä oleva dokumenttielokuva ( kts. Maijun oma blog 23.02) on myös poikkeuksellinen, koska myös siinä pääosissa ovat noin parikymppiset, elämäänsä etsivät ja ”tiilitalo-auto-koira-hyvä ura” elämäntapaan kriittiset suhtautuvat nuoret.
Eli Maiju lähti tekemään elokuvaa poikaystävästään, rock-muusikko, Kaarlosta ja hänen bändistään ja päätyi tilanteeseen, jossa elokuvan perustarina onkin Maijun ja Kaarlen välinen suhde ja elämänvalinnat yhden kesän aikana. Kaarle kaipaa vapautta, Maiju edustaa kaikessa rock-henkisyydessään porvarillista asettumista. Suhteessa heijastuvat elämänvalinnan kysymykset.
Tarinan kertoo jälkikäteen Maiju omalla äänellään.
Miten tällaisessa tilanteessa voi säilyttää rehellisyytensä? Miten on mahdollista kertoa tarina, jossa todellisuudessa on monta käännettä ja muutosta, jotka jäävät kuvaamatta (todellisuuden ollessa vahvempi kuin elokuvanteko).Miten rakentaa elokuvan timeline siten, että katsoja ei ainoastaan seuraa sitä, vaan kokee siirtymät todellisiksi?.
Mikä on elokuvan universaalinen, mahdollisimman montaa koskettava, taso. Onko kyse elokuvasta, joka kertoo Kaarlon pyrkimyksestä elää vapaana ilman konventionaalisen yhteiskunnan kahleita.? Vai onko elokuva tarina Maijun rakkaudesta Kaarloon? Vai onko elokuva ”vain”kuvaus yhdestä kesästä kahden nuoren elämässä: elämäntapakuvaus?
Paljon ratkaistavia asioita leikkauspöydässä, jossa vuonna 2007 kuvattu elokuva on ollut jo pitkään. Eräs keskeisistä ongelmista on ollut kertojanääni. Maiju kirjoitti tapahtumien aikana päiväkirjaa, mutta elokuvan koostaminen tapahtuu jälkikäteen.
Jos elokuvan ääni perustuu vain päiväkirjoihin, eikö se ole katsojan huijaamista, kun kuitenkin elokuvaa kootaan ajan antamalla ”jälkiviisaudella”? Eli kuitenkaan elokuvan aikajana ei ole preesens vaan imperfekti. Toisaalta, jos kertojan ääni kirjoitetaan uudestaan jälkikäteen, eikö silloin menetetä todellisissa menetetä tapahtuneiden tilanteiden aikainen tunnetila, virheet ja erehtymiset.
Ratkaisuna on ollut, että päiväkirjan tekstit Maiju lukee preesensissä ja jälkikäteen kirjoitetun tekstin imperfektissä. Päiväkirja on puhekieltä, kertojan ääni enemmän neutraali (aivan lakoninen ei vain Maijun suuhun sovi).
Dokumenttiprojektissa ”Yritä ees” esitetään elokuussa 2009. Uskon niin.
