Dokumenttiprojekti Goes Cinema
Elokuun lopusta lähtien olen toiminut Dokumenttiprojekti Goes
Cinema-hankkeen osa-aikaisena koordinaattorina. Toiminta polkaistiin käyntiin virallisesti 24. elokuuta, kun Yleisradion Vanhan Läksyn tiloissa perustettiin Dokumenttielokuvan Tuki ry. Yhdistyksen perustivat ryhmä tuottajia, ohjaajia, levittäjiä, ja elokuvafestivaalijärjestäjiä.
Ensimmäinen Dokumenttiprojekti Goes Cinema-leiman saanut elokuva sai
ensi-iltansa syyskuun 11. päivä.Kansakunnan olohuone (ohj. Jukka
Kärkkäinen) näytettiin elokuvateattereissa ympäri Suomen, muunmuassa
Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja
Kajaanissa. Katsojaluvut jäivät odotettua pienemmiksi. Mutta eipä
hätää. Tästä noustaan vielä. On ajateltava, että jokainen uusi hanke
ottaa aikansa, ennenkuin se löytää paikkansa.
Viime viikonloppuna teattereihin tuotiin toinen DPGC-leffa:
Arto Halosen ohjaama Magneettimies, elokuva Pekka Strengin lyhyeksi
jääneestä elämästä. Tai, Suen toimittajaa Markku Halmetta
lainatakseni: "Tämä on pikemminkin dokumentti kenen tahansa elämästä
ja sen mahdollisesta tarkoituksesta." (kts www.sue.fi/uutiset/rakkautta--anarkiaa--festivaalin-musiikkitarjonta,30). Magneettimies on kerännyt kiittäviä arvosteluja laajasti, ja ensimmäisen teatteriviikonlopun katsojamäärät näyttävät hyviltä.
Dokumenttiprojekti Goes Cinema jatkuu The Yes Men Fix the
Worldllä marraskuussa. Keväällä on luvassa useita mielenkiintoisia
dokumenttielokuvia, joista pyrimme tiedottamaan laajasti myöhemmin
tänä vuonna.
Dokumenttielokuvien katselukulttuurin saralla on Suomessa tapahtunut
viime aikoina muutakin mielenkiintoista. Pohjoismaisen verkoston
menestyksekkäästi luonut Doclounge-konsepti laajeni syyskuun lopussa
Suomeen. Ensimmäisen meikäläisen Doclounge-klubin avasi ruotsalaisen
Fredrik Gerttenin ohjaamaBananas. Gertten oli paikalla esittelemässä
elokuvansa ensimmäisessä Helsingin Docloungessa ravintola Bellyssä.
Keskustelin tilaisuudessa hänen kanssaan Doclounge-konseptista. Hän
tykkäsi, että ensimmäiseksi illaksi tapahtuma meni meillä oikein
hyvin. Hän kertoi, että Ruotsin Malmössä heillä on joka Doclounge-ilta
sali tupaten täynnä. Maanantai-iltana! Ja lisäsi, että "Ihmiset pitää
vain saada ymmärtämään, että dokkarit ja niiden katselu on coolia".
Suomen mittakaavassa tapahtuma onnistui erinomaisesti. Sali, jossa
elokuva näytettiin, oli tupaten täynnä, ja illan saldoksi laskettiin
80 vierasta.
Doclounge on jatkunut syys- ja lokakuussa Strengin Puutarhassa-
konserttitaltioinnilla (Arto Halonen) ja marokkolaissyntyisen Mohamed El Aboudin elokuvalla Vasen vartaloon. Seuraavan kerran dokkareista voi Bellyssä nauttia marraskuun 5.päivä. Docloungen järjestelyistä Suomessa vastaa Mouka Filmi Oy.
Dokumenttiprojekti Goes Cinema pyrkii luomaan laatubrändiä: takaamaan
yleisölle sen, että mennessään katsomaan DPGC-elokuvaa
kulttuurinkuluttaja tietää saavansa hyvää ja laadukasta. Pohdimme
kovasti myös uusia keinoja markkinoida suomalaista dokumenttielokuvaa.
Miten yleisö saadaan irti kotisohvasta nauttimaan dokumenttielokuvasta
teatterissa? Pääkaupunkiseudulla kulttuuritarjontaa pursuaa ovista ja
ikkunoista. Kilpailu on kova. Digitalisoituvassa ja muuttuvassa
maailmassa on pystyttävä tarjoamaan laadukasta sisältöä ja usealla
kanavalla. Missä järjestyksessä sisältö (tässä tapauksessa
dokumenttielokuva) yleisölle tarjoillaan? Ensin festareilla, sitten
teatterissa, heti sen perään televisiossa ja sitten netissä? Miten
nopealla aikavälillä tämä kaikki tapahtuu? Miten eri julkaisukanavat
vaikuttavat toisiinsa ja elokuvankatselukulttuuriin? Crossmedia-käsite
on vakiintumassa mediakentälle. Paljon on muuttunut ja paljon tulee
vielä muuttumaan. Ja dokumenttielokuvan on pysyttävä tahdissa muiden
mukana.
