Ensimmäiset minuutit.Iikka Vehkalahti 12.10.08
Suomalaisen dokumenttielokuvan eräs heikkouksista on heikko alku. Asia, jota esimerkiksi Erkko Lyytisen hienon Kainuun tähti dokumentin kanssa väännettiin useamman kerran.Samaan ongelmaan törmää edelleen.
Kysymys alusta on ollut jälleen esillä Timo Humalojan tuottaman ja Jukka Eggertin ohjaaman dokumentin Mennyt sukupolvi raakaleikkauksia läpi käytäessä.
Amerikkalaisissa dokumenttielokuvissa tehdään hyvin alussa usein selväksi kolmeperuskysymystä: miksi elokuva on tehty, mistä se kertoo ja mihin kysymykseentekijä etsii vastausta. Ja monesti katsoja viedään ympäristöön missä kaikki tapahtuu hyvin klassisilla tavoilla.
Eurooppalaiseen ja suomalaiseen dokumenttielokuvaan tällainen suoraan asioidenlaittaminen ei oikein istu. Sitä pidetään liian journalistisena (jota sen ei tarvitse suinkaanolla) ja liian helppona.
Elokuvaan halutaan rakentaa jännite, tunnelma, tekijän ja katsojan välinen sopimus,syvemmillä vesillä elokuvan aloittaen. Ja aivan oikein parhaimmillaan tämä jännitteenluominen onnistuu hyvin vähällä kertomisella.
Näytin vuosi sitten Sveitsissä luennoidessani maan televisioihmisille seitsemän elokuvankolme ensimmäistä minuuttia. Mukana oli menestyneitä dokumentteja ja hyvin erilaisiaelokuvia. Eniten kiinnostusta herätti kai Nordbergin Aikansa lapsia, jonka alku on rakennettu lähes klassisen draaman tapaan puhelimineen kaikkineen.
Henkilökohtaisesti pidän esimerkiksi nyt tiistaina( klo 22.05) Dokumenttiprojektissa esitettävän Durakovon alusta, vaikka se on hyvin erilainen kuin tyypillinen jenkkielokuva, mutta silti:se rakentaa jännitteen ja odotuksen.
Mutta kuten sanottu Kainuun tähti ei ole ainoa suomalainen dokumenttielokuva, jonka alkuei välttämättä iske heti tajuntaan. Ja alun merkitys on tullut entistä tärkeämmäksi kun ohjelmatarjonta televisiossa ja netissä on kasvanut rajusti ja kun esimerkiksi kansainväliset ostajat
tekevät ohjelmia katsellessaan päätöksensä jatkaa katselua tai ei helposti jo ensimmäisen viiden minuutin aikana.
Eikä kyse ole vain ensimmäisestä 1-3 minuutista. Vaikka ne olisi tehty kuinka hyvin katsoja on jo oppinut erottamaan koukun ja madon. Ahaa, minut yritetään saada katsomaan tämä elokuva.
Ja katsoja odottaa, koska itse tarina alkaa. Ja jos silloin ei ole imua, on peli menetetty.( Tietysti vielä varmemmin, jos ensimmäiset minuutitkin ovat huonoja).
Eggertin elokuvan päähenkilö on tivolin pelitelttaa pyörittävä, suomea kiertävä isä joka ei pidäkoulunkäyntiä tarpeellisena. Elokuvan jännite syntyy siitä, että ”isän pojan” on aika aloittaa koulu.
Elokuvan peruskysymys ei ole nopeasti katsottuna kovin dramaattinen, mutta kun se aukeaa asteittain ensimmäisen 7 minuutin koko elokuvan näkee suhteessa tähän jännitteeseen: erilaisten maailmojen olemassaoloon.
Kysymys on: miten aloittaa elokuva siten, että peruskysymystä ei lätkäistä kuin jenkkielokuvissaheti pöytään, koska pieneltä tuntuvalle asialle täytyy antaa aikaa syventyä dramaattiseksi ilman että alku tuntuu mielenkiinnottomalta.
No ratkaisu nähdään toivon mukaan Docpointin ensi-illassa tammikuussa.
