Mitä IDFAsta jäi käteen. Iikka Vehkalahti 27.11.08
Mitä IDFAsta jäi käteen? Kun niin moni suomalainen ( myös YLEstä) osallistuu IDFAan, niin onko se hyödyllistä ?
Oikeastaan aikaa IDFAssa on vaikea kuvata, koska päivät alkavat yleensä 07.30 ja päättyvät puolelta yöltä – yhdellä puolen tunnin/tunnin tauolla hotellihuoneen sängyssä.
Muiden puolesta ei voi kirjoittaa, mutta tuloksissa rahoitus foorum täytti suurin piirtein odotukset.
Pitchaus ja sen jälkeen tapaaminen indonesialaisen musiikkidokumentin Jalanan ohjaajan kanssa vahvisti aiemman näkemyksen: Jalananista voi tulla todellinen elokuva. Keskustelu Nino Kirdtzazen ( Durakovan tekijä) kanssa hävitti suurimman osan epäilyistä hänen Gruusia elokuvansa suhteen. Rodrigo Vasquezin materiaali dokumentista Angels in Rio ei puolestaan vakuuttanut, joten tippui listalta. Hollantilaisen Farewell dokumentin 90 minuuttisen rough cutin katson Suomessa mahdollista ennakko-ostopäätöstä varten.
Dokumenttiprojektin ja Paul Anders Simman pitchaus ( Frozen Dreams) isossa salissa menisuhteellisen hyvin, vaikka puhuin alussa liian pitkään ja Simma puolestaan trailerin jälkeen eksyi kertomaan historiasta sen sijaan että olisi rautalangasta vääntänyt elokuvan tarinan.
Venäjän saamelaisalueella kuvattavan dokumentin tarina on hyvin yksinkertainen. Arktisilla alueilla on mielettömät luonnonvarat, joita kansainväliset yhtiöt pyrkivät hyöty käyttämään. Alkuperäiskansa, saamelaiset jää jalkoihin ( keski-ikä on nyt 44 vuotta). Perinteinen elinkeino, poronhoito ja porotalous on selviytymiselle elintärkeä. Dokumentin toinen päähenkilö Simman ystävä Valerij, joka 30 vuotta sitten oli työn sankari, haluaa paluun vanhaan ja porolaidunten poisottamista komeilta. Hänen vastavoimansa, tulevaisuutta edustava radiotoimittaja Kirill kertooTv-raportissa Valerijn varastavan poroja komeilta. Rikos jota voi verrata Villin Lännen hevosvarkauteen. Tuleva talvi tulee olemaan alueella kova, koska Valerijn porukka on julistanut porojen teurastuslakon alkavaksi tammikuun puolessavälissä.
Ja kun commissioning editorit, joille täytyy puhua mahdollisimman selvästi ja yksinkertaisesti( kuten jo Lenin opetti), eivät nähneet tarinaa, moni kommentti keskittyi kysymään sitä.
Mutta toisaalta, lähes kaikki pääpelurit (ITVS, NHK, ARTE,ZDF jne..) halusivat tavata Simman jälkeenpäin kahden kesken. Amerikkalainen ITVS ja Japanin NHK tulevat vielä erikseen sanomaan minulle, että he ovat hyvin kiinnostuneita projektista.
Ja nyt on tietysti niin, että Simmalla olisi pitänyt olla kokenut ja taitava tuottaja mukana näissä keskusteluissa viemään prosessi loppuun. Yksinäisen ohjaaja-tuottajan on vaikea saada toisella puolella pöytää olevat ammattilaiset vakuuttuneiksi, kun nämä ovat tottuneet työskentelemään
Oscar-voittaja tason tuotantoyhtiöiden kanssa. Ja Dokumenttiprojektin tuottajan tehtävä tämä vakuuttaminen ei viime kädessä saisi olla.
Tapaamisten alustaminen kyllä. Niinpä Joonas Bärghell Octoberista tapasi vanhat tuttunsa Ruotsista ja Norjasta ja näyttää saavan Norjan mukaan Ravioli-dokumenttiin, jolloin myös Nordisk Tv and Film Fondin hanat aukeavat.
Normaalityö ( istua Foorumin julkisten pitchausten aikana pöydän ympärillä ja kommentoida projekteja) jaettiin yleläisten kesken, koska kukaan ei jaksaisi kolmea päivää lyhyesti, terävästi ja
myös yleisöä viihdyttäen kommentoida tätä ehdotusvirtaa.
Niinpä pääosa ajasta menee kahdenkeskisissä tapaamisissa. Laskin keskiviikkopäivän ensimmäisen 3,5 tunnin aikana viisi pitempää tapaamista (Sundance: monta asiaa, Tanskan Elokuvasäätiö: tuotannossa olevan dokumentin rough cut prosessi, Final Cut: pitkään odotetun elokuvan etenemisprosessi, Arte France: mahdollinen suurprojekti Venäjällä ja sen ohjausryhmän muodostaminen, Washingtonin Yliopisto: mahdollinen luentovierailu, SABC: kolme tuotantoa liittyen vuoteen 2010, SABC:n osallistuminen Tel Avivin rahoitusfoorumiin ja mahdollisen comm editor kurssin vetäminen SABC:ssa kesällä 2009, DR: Dokumania sekä Stepsin tulevaisuus)
sekä 11 lyhyempää ( tuottaja esitellen projektinsa ja antaen dvd:n )
Näiden lisäksi 22 lähetettyä sms viestiä
(koskien jonkun dokumentin ostamista Ylelle tai ohjaajan saamista Docpointtiin tammikuussa tai tapaamisen järjestämistä).
Ja näiden lisäksi lyhyitä muutaman lauseen informaation kohtaamisia: ( kuten kyllä Dokumenttiprojektissa esitettävä ”Umistaken Child on hyväksytty Berlinareen”,”Sundancen kilpailusarjaan on valittu ainakin nämä elokuvat, tässä dvd:t, mutta valinta on julkinen vasta ensi viikolla”, ” tsekkaa ihmeessä Afgan Star”, ” Obamasta on tulossa suurdokkari ja pian, 600 tuntia kuvattua materiaalia, tässä puhelinnumero” jne jne..
Ja tätä ennen olin aamulla katsonut 90 minuuttisen elokuvan rough cuttia puoleenväliin kirjoittaen 4 liuskaa kommentteja ja edessä oli Steps Internationalin kokous BBC:n , Arten, DR:n etc.. kanssa sekä IDFAn Boardin kokous ja illallinen.
Niiden välissä palaveri Vitalij Manskin kanssa, Facing The Enemy elokuvan raaka leikatun version ensimmäisen kymmenen minuutin katselu, Halosen Arto uuden elokuvan esittely Arte/ZDF:lle, Pirjo Honkasalon uudesta elokuvasta kertominen kahdelle festivaalijohtajalle, palaveri ITVS:n kanssa, päivän sähköpostien lukeminen ja kiireellisimpiin vastaaminen ja….
Miksihän tämän kaiken kirjoitti ylös. Ehkä siksi, että on ulkopuolisen on vaikea ymmärtää minkälaisia mahdollisuuksia tällaiset kansainväliset tapahtumat parhaimmillaan tarjoavat - ja kuinka paljon niissä myös tehdään työtä.
