KUMARRUS LEIKKAAJILLE
Elokuvafestivaaleilla kiertävät ohjaajat pokkaamassa palkintoja tai nieleskelemässä pettymystään, jos palkintoja ei tule. Elokuvien leikkaajia kutsutaan paikalle harvoin. Ja kuitenki n juuri dokumenttielokuvissa leikkaaja on äärimmäisen tärkeä: toinen luoja.
Muistan, kuinka aikoinaan opiskeluaikanani tehdessäni ensimmäistä dokumenttiani ( tai tv-ohjelmaa) leikkaajamme Lena Hemming kiperässä kohdassa meni naapurileikkaamoon ja otti roskakorista muutaman metrin kääntöfilmiä – jolle olimme tuotoksemme kuvanneet – ja tyynesti palasi leikkauspöydälle leikaten hienon kohtauksen valmiiksi – naapurileikkaamon roskakorimateriaalista.
Epidemin Elina Kataisella oli tapana sanoa, että hyvä leikkaaja luo elokuvan vaikka mistä materiaalista: ”leikkaaja on elokuvan toinen luoja, Jumala joka voi järjestää todellisuuden uudestaan”. Eli hyvin eri asia kuin mitä on fiktioelokuvassa, jossa käsikirjoitettu tarina on kuitenkin leikkaajan vankila.
Dokumenttiprojektin vuosien aikana olen tullut yhä uudestaan ja uudestaan vakuuttuneksi juuri leikkaajan valinnan tärkeydestä lopulliselle elokuvan muodostumiselle. Olen useamman kerran ihaillut Oscaar-voittaja
Erez Laufertin kykyä rakentaa materiaalista tarina ( vaikka jättämällä mustia aukkoja myöhemmin täytettäväksi) tai monen tanskalaisen leikkaajan taitoa uudestaan ja uudestaan määritellä tasapainoa eri osatekijöiden välillä ( kuten Armadillossa, jossa liikuttiin rough cuteissa aika paljon laidasta toiseen).
Thomas Balmesin Babies elokuvassa oli potentiaalia lähes mestariteokseksi, kunnes maineikas Focus osti oikeudet ja elokuva leikattiin uudelleen suurelle yleisölle. Elokuva on edelleen hyvä, mutta too sweet and nice...
Meillä on Suomessa monta hyvää leikkaajaa, jotka ovat taikoneet materiaalista esille elokuvan ja toisaalta liian monia elokuvia, jotka ovat ajan tai rahan tai ammattitaidon puutteen takia jääneet kesken.
Timo Peltola uurasti ja laittoi suurelta osin kasaan Jarmo Jääsekeläisen Voittajat ja voitetut, joka tulee ulos Dokumenttiprojektissa maaliskuussa. Reindeerspottingin kohtaukset on leikattu hyvin, mutta itse tarinan muodostumiselle Jukka Nykäsen konsultoivan leikkaajan panos oli mitä merkittävin. ( Ensimmäiset versiot leffasta olivat suoraan sanottuna boring...). Riot On! on leikkaajan juhlaa, muistanko oikein 2700 skarvia 75 minuutissa ja toimii.
Nyt leikkauspöydällä oin kaksikin elokuvaa, joiden potentiaali on korkea. Jukka Eggertin Jahdista voi tulla ironinen, hauska ja omalla tavallaan filosofinen elokuva meistä ihmisistä kanijahdissa Helsingissä, jos elokuvan materiaali osataan leikata oikein. Kimmo Koskelan elokuvan Kimmo Pohjosesta on kuvattu todella vahvasti, niin vahvasti, että katsoja haluaa nykyisessä versiossa puolen tunnin jälkeen päästä ulos hengittämään raikasta ilmaa. Jälleen kysymys on leikkauksesta. Elokuvasta voi tulla jättihieno, jos...
Kaipaan masterclasseja, jossa leikkaat kertoisivat työstään ja esittelisivät elokuvan eri leikkausversioita. Olen varma, että niistä oppisi enemmän kuin monen ohjaajan kertomuksista.
