TV-dokumentin tulevaisuus
Juttelin tänään aamukuudelta ( ok puoli seitsemältä) Tornion koneessa tuottaja Kaarle Ahon kanssa tv-dokumentista ja päätin kirjoittaa tämän blogin.
Vaikka joskus minuun iskee uutisia tai A-alkuisia ohjelmia katsoessa myötähäpeän tunne, mutta samanaikaisesti. Yleisradiossa on jumalattoman hyvää journalistista osaamista, paljon kovan luokan toimittajia ( omakohtainen kokemus siitä, miten viikko sitten Salla Paajanen veti kasaan Armadillo-jutun A2:een,).
Toisaalta meillä yhteistuotetaan independent-yhtiöiden kanssa ( Elokuvasäätiön, AVEK:n ja kv-tv-yhtiöiden tukemana) kanssa kansainvälistä huippua olevia dokumenttielokuvia, jotka toimivat hyvin myös televisiossa. ( esim, tältä vuodelta Miesten vuoro, Vesku, Reindeerspotting, Freetime Machos, Magneettimies, Epäilyksen varjossa, Miehen kuva, ITO, Maan muisti). Vielä paremmin ne toimisivat televisiossa, mikäli ne olisivat myös 58 minuuttisina versioina myös prime timessa. Ajatus, jota on varmasti ryhdyttävä realisoimaan. Näille elokuville ominaista on yleensä pitkä tuotantoaika ( 2-5 vuotta) ja pyrkimys päästä julkisuuteen myös muilla alustoilla ( festivaalit, elokuvateatterit)
Mutta monesta syystä johtuen nopeasti reagoiva, journalistiseen osaamiseen perustuva, kohtuullisella budjetilla tehtävä tv-dokumentti ( jollaisia ovat tehneet mm. Tapani Itäranta, Kati Juurus, Vesa Toijonen, Timo-Erkki Heino) ei ole mennyt eteenpäin sellaisella vauhdilla kuin olisi toivottavaa.
Ja kuitenkin Yleisradio – ja pateettisesti sanottuna Suomen kansa – tarvitsisi niitä. Nyt yhteiskunnallisen tilanteeseen tarttuvia, vahvoja, pirun hyvin tehtyjä ja keskustelua herättäviä dokumentteja ( tarvitsematta olla itsetarkoituksellisesti HIV-toisinajattelija ), jotka lähtevät asiasta. Joissa ei seurata päähenkilöä 100 kuvauspäivää, jotia ei kuvata 35 mm elokuvakameralla ja joihin ei sävelletä hienoa musiikkia kuukausikaupalla.
Ja joille ominaista ehkä on, että ne on tehty juuri tähän aikaan ja ne tulevat jäämään tämän ajan ja sen hetkisen yhteiskunnallisen tilanteen heijastajina historiaan.
Niin hyviä tv-dokumentteja, että ne matkustavat kansainvälisesti ja että kotimaassa ne hyväksytään myös laadukasta audiovisuaalista tuotantoa tukevien organisaatioiden ( SES,AVEK) taholta.
Independent tutoantoyhtiöt suhtautuvat ajatukseen myönteisesti ( aikoinaan Lasse Saarisen kanssa palaverisoitiin useammankin kerran), mikäli tuotantobudjetit ovat suhteellisen kohtuullisia ja Yle investoi niihin saman summan, mitä puhtaaseen in-house tuotantoon. Tuotantoyhtiödien tehtävä olisi sitten hankkia loppu raha mistä tahansa, jos sellaista tarvitaan.
Asiaa on jauhettu vuosia, mutta paljon ei ole tapahtunut.Sillä: meillä on hyvin vähän journalistista osaamista omaavia tv-dokumentin tekijöitä ja heidän määränsä on independent puolella hyvin pieni.
Suuri kysymys onkin, miten yhdistää independent-tuottamisosaaminen journalistiseen osaamiseen, jota on kyllä Ylen sisällä. Mitään kerätä yhteen valitut toimittajat ja tuottajat siten, että voidaan odottaa tuloksia syntyvän.
Taikatempuilla se ei onnistu, sen sijaan prosessilla, jossa kehitetään ( käyttäen hyväksi mm. hollantilaisten osaamista ja esimerkkejä) tv-dokumenttia. Prosessia, joka vaatii vähintään pari vuotta ja jota olisi vedettävä sekä intohimolla että näkemyksellä niin tulevaisuuden sisällöistä kuin muodoista.
Voi olla,että tämä prosessi johtaisi ns. dokumenttielokuvien määrän vähenemiseen , mutta joka tapauksessa todelliseen kilpailuun siitä, mitä Suomi, ihmiset, Yleisradio, elokuvataidetta tukevat organisaatiot jne.. pitävät parhaana ja tärkeimpänä tukea ja tuottaa.
8 kommenttia
To 30.09.2010 @ 11:47
Voi olla järkeä, jos lopputuloksena on todella hyvin tehtyjä
juttuja eikä keskinkertaisuuksia. Ja johtaako tällainen aajattelu millaisiin seurauksiin varsinaisten dokumenttielokuvien osalta? Ettei nyt television tarpeiden seurauksena suomalainen kärkituote tulisi kärsimään. Suomen brandia rakennetaan kyllä huipputuotteilla eikä ssatuotannolla.
To 30.09.2010 @ 14:37
Jos pitää mielessä piäjohtajan tavoitteet menojen karsimisesta ja yhdistää sen blogikirjoituksen ajatuksiin, niin lopputulos on independent-puolelle pelottava. Kovin helppoa on siirtää rahaa paperilla momentilta toiselle, vaikutukset näkyvät sitten oikeiden ihmisten elämässä.
To 30.09.2010 @ 16:23
Aloite on hyvä avaamaan keskustelua television tulevaisuudesta laajemminkin.
Kyse on myös ohjelmapaikkojen profiloinnista. Jo nyt Yle tuottaa ja teettää Tosi Tarinoita, jotka ovat olleet perinteisesti henkilövetoisia ajankuvia Suomesta. A-ohjelmat ja Ulkolinja asiaohjelmaa. Ykkösdokumentti, D-Projekti FST ja Teema esittävät sitten sekä ajankohtaisdokkareita, kv-laatuisia huippudokkareita, että inhousea. Täällä voisi olla tarkemman profiloinnin paikka.
Katsojan on vaikea ymmärtää dokkareiden eri lähtökohtia ja pyrkimyksiä (reportaasi, ajankuva, taideteos, jne.) jos niitä esitetään sekaisin ja useilla eri ohjelmapaikoilla.
Ajatus ajankohtaisesta tuntisesta TV-dokkarista kaipaisi tuekseen selkeästi sille varatun slotin. Vastaavasti, ns. taide- ja kv-tasoiset huippudokkarit ansaitsevat oman foorumin (sekä open endin, että tuntisen – ohjelmavirtaa maailmalta ja Suomestakin kuitenkin riittää).
Pe 01.10.2010 @ 20:53
Ikka, kysyt miten yhdistää independent-tuottamisosaaminen journalistiseen osaamiseen, jota on kyllä Ylen sisällä.
Nyt indiepuolella paras tuottajaosaaminen liittyy author-ohjaajien kanssa työskentelyyn. Yhtiöihin kasvanut "hiljainen tieto" liittyy nimenomaan tuottajan ja ohjaajan parityöskentelyyn ja molempien yhteiseen taiteelliseen kunnianhimoon.
Tuottaja-toimittaja -yhteistyöstä ei juuri kenelläkän ole indiepuoella kokemusta. Ei sen hankkiminen varmasti vie kuin arvioimasi pari vuotta, jos halua sellaiseen on. Ja jos siitä on odotettavissa sellaistakaan tuotannollsia vakautta kuin author-tuotannoista.
Luulen, että parhaiten se toimii sellaiseen erikoistuneelta yhtiöltä. Ja sellaisen yhtiön vetäminen taitaisi parhaiten onnistua YLE-taustaiselta tuottajalta. Tarinatalohan alkuun teki juri tuollaista, kun sen vetäjillä oli YLE-tausta. Mutta sitten ilmeisesti huomasivat toiminnan taloudelliseti liian epäluotettavaksi ja päätyivät viihteeelisempiin tv-sarjatuotantoihin.
Timo Korhonen
La 02.10.2010 @ 06:26
Onko ajankohaisdokumenttia olemassa lainkaan? Ykkösellä joku talousjuttu kerran vuodessa? Ja Ylen sisällä ei kai tekijöitä montaa ole muuta kuin ykkösellä. Eli eikö luonnollista ole, että Teemalla olisi kulttuuridokkarit,dprojektilla dokumenttielokuvat ja ykkösdokumentissa juuri noi tv-dokumentit. Maailman huippudokumenteista ei kai moni jää tällä hetkellä Suomessa näyttämättä.
La 02.10.2010 @ 15:02
Aloite on hyvä avaamaan keskustelua television tulevaisuudesta laajemminkin.
Kyse on myös ohjelmapaikkojen profiloinnista. Jo nyt Yle tuottaa ja teettää Tosi Tarinoita, jotka ovat olleet perinteisesti henkilövetoisia ajankuvia Suomesta. A-ohjelmat ja Ulkolinja asiaohjelmaa. Ykkösdokumentti, D-Projekti FST ja Teema esittävät sitten sekä ajankohtaisdokkareita, kv-laatuisia huippudokkareita, että inhousea. Täällä voisi olla tarkemman profiloinnin paikka.
Katsojan on vaikea ymmärtää dokkareiden eri lähtökohtia ja pyrkimyksiä (reportaasi, ajankuva, taideteos, jne.) jos niitä esitetään sekaisin ja useilla eri ohjelmapaikoilla.
Ajatus ajankohtaisesta tuntisesta TV-dokkarista kaipaisi tuekseen selkeästi sille varatun slotin. Vastaavasti, ns. taide- ja kv-tasoiset huippudokkarit ansaitsevat oman foorumin (sekä open endin, että tuntisen – ohjelmavirtaa maailmalta ja Suomestakin kuitenkin riittää).
Moi Sami.
Kyllä Ulkolinja on selkeästi journalistisen dokumentin ei asiaohjelmien paikka. Inhouse dokkareita
ei enää Ylessä paljon tehdä. Dprojektissa ei lainkaan, enkä ihan muista, että FST:lläkään olisi ollut, eikä Teemallakaan tule mieleen. Asialähtöisiä ajankohtaisdokkareita ei Dprojektissa ole ollut aikoihin eikä niitä montaa ole Ykkösdokumentissakaan.Niitä ei ylipäätänsä ole: vaalirahoitus, Nokian kriisi, maahanmuuttokritiikki, mielenterveyden ongelmat, kuntaliitokset, avioerolapset, ulkopoliittinen osaaminen,
Sumen suhde Venäjään, turvepolitiikka, opettajan työ, päiväkotien taistelu jne.. jne..OK varmasti aihetia, joita käsitellään ajankohtaisohjelmissa, mutta eloon jäävissä, kesksutelua herättävissä dokumenteissa, jotka syntyvät ajasta , juuri nyt. Dprojektille on jo pitkään tilaavan kanavan toimesta asetettu tavoite myös suurta yleisöä tavoittavan dokumenttielokuvan tuottamsiesta ja levittämisestä.Suurin ongelma tässä on, että dokumentttielokvuat ovat poikkeuksetta yli 60 min eli open end ja nidien sijoittaminen ohjelmistoon säälliseen aikaan. Kuen sanottu 58 minuuttisten tv-versiodien tekeminen tulee entistä enemmän mieleen, vaikka myöhäisillassa ja Areenassa olisikin täysimittaiset elokuvat . iikka vehkalahti
iikka vehkalahti
To 20.01.2011 @ 11:22
Hyviä dokumentin aiheita löytyy kyllä Suomesta ja myös tekijöitä.
Eri asia on miten ne saataisiin kansan nähtäville. YLE ei halua ostaa valmiita tai ei ainakaan maksa niistä mitään. Omaa väkeä on liikaa ja heitä pitää yrittää työllistää.
Oman porukan keskinäinen kehuminen ei takaa laadukasta ohjelmaa, tarkoitan laadulla nimenomaan sisältöä. Teknisen toteutuksen laadukkuus ei ole niin tärkeä kuin mielenkiintoinen sisältö.
Antaa vain kameran heilua, mitä siitä. Eikä haittaa yhtään jos on 4:3.
