Ärtymys Hesariin
Olen jo pitkään ollut ärtynyt Hesarin uudistuksen jälkeen lähes joka sivulle ilmestyneistä toimittajien näkökulma, uutisanalyysi, uutisen tausta jne... kolumneista. Tänään vasta tajusin miksi ja huomasin myös kuinka paljon kyse on samasta ongelmasta kuin dokumenttielokuvien tekemisessä.
Eli Helsingin Sanomien sivuilla olevilla toimittajien kolumnikirjoituksilla on minulle viesti: miten minun pitäisi tulkita, lukea tai ymmärtää lukemaani uutista.Minä koen, että nNe pyrkivät tulkitsemaan maailmaa minun puolestani, kertomaan mikä on uutisen tai tapahtuman takana tai mikä on sen opetus.Ne vähentävät kysymysten, arvailujen ja ihmettelyn määrää mielessäni.
Dokumenttielokuvien tekijöiillähän on perinteisesti ollut missio, kertoa kuinka maailma on ja sen lisäksi myös, kuinka maailman pitäisi olla. Dokumentti päättyy ratkaisuun, toiveeseen, esitykseen, positiivisuuteen jne... koska dokumentilla on missio.
Monessa suhteessa tässä on tapahtunut muutosta, mutta silti liian usein elokuvan propagandaluonne paistaa lävitse tai katsoja haistaa tai on haistavinaan sen ja tällöin useimmiten karttaa. ( Tätä keskustelua on käyty mm. John Websterin Katastrofin aineksi elokuvan ympärillä).
Toinen, samaan kysymyksen liittyvä tekijä on, kuinka paljon elokuva selittää, kuinka yksinkertaiseksi, selkeäksi ja ratualangasta väännetyksi ohjaaja tekee elokuvan. Pahimmillaanhan tähän törmää mm. saksalaisissa tv-dokumenteissa ( ja Artessakin).
Hyväkin dokumenttielokuva puolestaan jättää joskus niin paljon tilaa ja arvailemista katsojalle, että osa katsojista on niin sanotusti pihalla.
Pekka Lehdon Epäilyksen varjossa on minusta erinomaisen mielenkiintoinen, monitasoinen ja keskustelua herättävä elokuva erityisesti, kun on itse elänyt 1960- ja 70-lukujen poliittisessa maailmssa, kun tietää kaikkien toimittajien aseman ja roolin suomalaisessa mediakentässä ja kun asettaa eri poliittisia henkilöitä eri yhteyksiinsä. Nuoremmalta polvelta moni näistä asoiosita on mennyt ohitse, vaikka elokuva muuten onkin kafkamaisuudellaan vanginnut. Mutta toisaalta jos Lehto olisi tehnyt elokuvastaan selkeän , rautalangasta väännetyn jutun, väitän että elokuvan kafkamaisuus, traagisuus, paljastavuus ja emotionaalinen ymmärrettävyys olisi vaurioitunut.
Pia Andellinen Göringin sauva on äärimmäisen mielenkiintoinen, hienosti toteutettu dokumentti marskalla Mannerheimin vierailusta kesällä 42 Saksaan. Elokuva perustuu mukana olleen TK kuvaaja Felix Forsmanin haastatteluun, Pian hänelle kirjoittamaan voice overiin sekä Forsmanin kuvaamaan materiaaliin, joka tuli julkiseksi vasta viime vuonna.
Elokuvan jälkeen jotkut kaipasivat elokuvan sitomista suurempiin yhteyksiin. Minä koin, että juuriless is more luonteellaan dokumentista tuli niin paljon ajatuksia herättävä ja merkittävä. Minulle Andellin elokuva näytti Mannerheimin, jota en ole koskaan nähnyt. Marsalkan sauvojen ( Mannerheim ja Göring) kohotukset piirtyivät lähtemättömästi silmien verkkokalvolle.
