Mahdottomia elokuvia

Jotain on muuttunut, mutta mitä ? Mutta tuntuu siltä kuin vielä muutama vuosi sitten mahdottomiksi –liian vaikeiksi – luokitellut dokumentit menstyisivätkin yllättävän hyvin. Mistä tämä johtuu?

Eli viimeisen vuoden aikana on ollut useampikin tapaus, jossa etukäteen ” tuo ei kyllä kerää katsojia televisiossa” dokumentti onkin menstynyt yllättävän hyvin. Alexander Gutmanin August 17, joka on kuvattu suurelta osin vankilan oven tirkistysreiän läpi oli jo rough cuttia katseltaessa selkeä ”festivaalielokuva”. Ja aivan oikein, se on kerännyt palkintoja eri puolilta maailmaa. Mutta kas kummaa, se menestyi hyvin myös Dokumenttiprojektissa.

Aivan samoin kävi elokuvalle ” Sounds Of Insects” ( Hyönteisten ääni), joka ainakin minulle olui kaikesta kiehtovuudesta huolimatta pitkä kuin nälkävuosi ( hmm.. ehkä ei paras metafora ottaen huomioon elokuvan tarinan nälkään näännyttämällä itsemurhan tekevästä miehestä).

Mutta kuinka ollakaan, jälleen säädyllinen määrä katsojia itse televisiolähetyksen aikana ja reippaat 10 000 katsojaa Areenassa ( joka hakkaa mennen tulleen suurimman osan muista televisio-ohjelmista).
 

Esimerkkejä on muitakin. Mistä siis on kysymys? Katsojalukuihin otetaan mukaan nykyisin myös digiboxeihin tallentaminen. Ja Dokumenttiprojektin yleisö on juuri aktiivikansalaisia, jotka tekevät aktiivivalintoja juuri tallentamalla tai menemällä Areenaan. Varmasti osaselitys.
 

Entä toinen: onko niin että televisio-ohjelmien määrän vain kasvaessa ja ohjelmiston liudentuessa samanaikaisesti entistä samankaltaisemmaksi ja helposti sulavemmaksi. Onko niin, että tässä kehityksessä erilaiset vahvat ja kestävät tuotannot tulevat paremmin näkyviin ja jopa niden arvo tajutaan selvemmin.
 

Vai onko niin, että koko yhteiskunnassa etsitään nyt jotain, joka olisi vähemmän ja samalla enemmän.