EI FORMULOIDEN ISTANBUL
Tunnustan ennakkoluuloisuuteni. Huomatessani, että Documentarist- dokumenttielokuvafestivaali on Istanbulissa samana viikonloppuna kuin F1-ajot ja että matkustan Finnairilla, mietin että millaisessahan porukassa sitä joutuu lentämään. No, kone oli täynnä siistejä suomalaisia, monia lapsiperheitä mukana.
Ehkä todelliset formula-fanit olivat lähteneet jo ennen lauantaita.
Ensimmäinen kokemus Turkin dokumentaristeista oli perusviestiltään sama kuin monessa muussa Euroopan ja USA:n ulkopuolisessa maassa. On tarve puuttua yhteiskuntaan, on halu kertoa oma tarina, oma näkemys.
Imre oli menestynyt hyvin yhdeksän vuoden aikana New Yorkissa suunnitellessaan ja tehdessään huonekaluja, ollessaan käytännön designer. Hänelle oli kertynyt pieni omaisuus. Mihin hän päätti käyttää rahansa.
Viimeiset puolitoista vuotta hän on kuvannut Istanbulia. Hän palasi takaisin Turkkiin puuttuakseen kaupungin kehitykseen. Tähän mennessä hän on käyttänyt 60 000 US:n dollaria omia rahojaan. Elokuvalle ei ole olemassa levitystä eikä sitä hänen mukaansa tulla näkemään Turkin televisiossa. ” Se on liian kriittinen
nykyiselle johdolle”.
Istanbul on kasvanut 15 miljoonan ihmisen jättikaupungiksi, kun viisitoista vuotta sitten kaupungin ekologiseksi kestokyvyksi laskettiin viisi miljoonaa ihmistä. ”Istanbul on samanlainen kuin monet muut jättikaupungit kolmannessa maailmassa. On pieni hyvinvoiva väestö ja suuri enemmistö, joka kamppailee toimeentulosta. Mitä suuremmaksi kuilu kasvaa, sitä enemmän rikkaat suojautuvat suljettujen porttien ja piikkilankojen taakse.”
Eri yhteiskuntaluokat elävät entistä enemmän omaa elämäänsä. Kaupungin liikekeskusta on energinen ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia niille, jotka pystyvät kuluttamaan. Kansainvälinen vieras voi vain ihailla Turkin länsimaisuutta. ”Mutta keskustassa kahden huoneen ja keittiön asunnon vuokra on tuhat euroa. Opettajan kuukausipalkka on viisisataa euroa. Kaukaisissa lähiöissä kahden huoneen asunnon vuokra on kaksisataa euroa.”
Imer katsoo elokuvassaan kaupunkia kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin ja ekologisuuden näkökulmasta, unohtamatta sosiaalisuutta.
”On mielenkiintoista havaita, että oikeastaan kaupungin elämästä nauttivat eivät välttämättä rikkaat, jotka suojautuvat ilmastoituihin toimistoihinsa ja liikekeskusten kaduille, illalla koteihinsa. Pelkonsa takia he eivät pysty liikkumaan vapaasti kaupungin kaduilla, kuten köyhät joilla ei ole mitään menetettävää.”
Formula-ajoille Imre vain hymähtää.
