DOKKAREIDEN ELÄKELÄISHIPAT

Kaikkialla dokumenttielokuvien katsojakunta televisiossa on iäkästä. Nuorten ( kylläkin aktiivisten ja paljon aikaansaavien) katsojien määrä on pieni. Onko tämä yleisön vai dokumenttien vika?

Hyvin usein me dokumenttielokuvia televisioyhtiöihin tuottavat puhumme kansainvälisissä tapaamisissa katoavista dinosauruksista ( Arten legendaarinen Hans Robert Eisenhauer jää eläkkeelle huhtikuussa, Thierry Garrel vetäytyi Arte Francesta Vancouveriin jo pari vuotta sitten, Storyvillen Nick Fraser osoittaa ikääntymisen merkkejä, minä iältäni 61 koen tietysti kuuluvani henkisesti nuroempaan polveen).

Samaan aikaan: oikeastaan luvut eivät ole julkisia, mutta tuskin kukaan minua hirttää, vaikka kerronkin: aivan kuten muuallakin myös Suomessa alle 29 vuotiaiden suosikkidokumenttien listalta ei todellakaan löydy Yleisradion esittämiä dokkareita, muutamia poikkeuksia ( kuten Yes Men Fix The World ja Pakkolasku Hudson jokeen tai Pakomatka anoreksiaan) lukuunottamatta.

Ok. Jotkut Dokumenttiprojektin tuotannot ovat keränneet katsojia juuri nuorten aikuisten keskuudessa ( The Cove, The Sound Of Insects) ja juuri aktiivisten ja keskustelua luovien porukoissa (jota heijastaa myös Dprojektin FB sivu tai Docpointin katsojakunta: suurimmaksi osaksi nuoria aktiiviaikuisia), mutta tällöin puhutaan ns. aktiivinuorisosta tai yhteiskunnallisesti valveutuneesta nuorisosta tai ( positiivisesti ajatellen  tulevaisuuden muokkaajista). Mutta muuten: kyllä helposti ollaan eläkeläishipoissa mukana.

Kahdeksankymmentä eniten katsojia kerännyttä dokkaria vudoelta 2010 on nuoremman katsojakunnan( alle 29 vuotta) keskuudessa sellaisia kuin Himohamstraajat, Petän petissä, Liian lihava teiniksi, Seksiturismin palveluksessa,Kuurosokeat kolmoset, Totuus kauneushoidoista tai Maailman pienimmät lapset, Lapseni pelkää ruokaa,Maailmanlopun ennustukset jne.. jne...jne.. jne..

Aivan oikein.
1) voidaan sanoa, että sellaisiahan nuo television suurkuluttajat ( Big Brotherit, Salatut elämät jne...) katsovat: roskaa
2) tai voidaan sanoa, että televisio on muuttunut todellakin viihdytyslaitokseksi ( shitbox), josta katsotaan ja odotetaankin juuri sitä

3) tai voidaan sanoa, että näin on maailma ja yhteiskunta on muuttunut: ennen ajateltiin yhteiskunnallisesti ja välitettiin toisista nyt ajatellaan vain itseään: omaa ulkonäköä, ruokaa, lapsia,seksiä
tai

4) voidaan sanoa,että juuri nuorena ihminen on utelias: haluaa tietää ,kurkistella, ihmetellä asioita jotka ovat hänelle silloin tärkeitä ulkonäöstä, seksuaalisuudesta, maailmasta

5) voidaan sanoa, että juuri seksi,lapset,ulkonäkö, ruoka ovat tällä hetkellä ihmisille kaikkein tärkeimpiä asioita ( aivan kuten perus-luolaihmisille, jos ei ulkonäköä otetan huomioon)

ja että

6) perinteiset dokumentit ovat tylsiä, etukäteen ennakoitavia ja sisältöään saarnaavia, ne yrittävät muuttaa maailmaa kertomalla uudestaan ja uudestaan samaa tarinaa epäoikeudenmukaisuudesta, köyhyydestä, sodista jne..jne...

Kaikki vastaukset kelpaavat ja niitä voisi listata enemmänkin, mutta mikä on vastaus, mitä tehdä:

a) ryhtyä tuottamaan dokumentteja viisiraajaisesta suomalaislapsesta, insestin uhrien yhteisistä seksijuhlista, poliitikkojen synnillisestä elämästä, kulkea piirokameran kanssa Thaimaa-turistien keskuudessa ???

vai
b) tehdä aiheista, joita pidetään tärkeinä elokuvia, jotka koskettavat, ovat yllätyksellisiä,tuoreita, antavat katsojille tilaa vetää omat johtopäätöksensä

c) valita aiheita, jotka ovat ihmisille tärkeitä ja tehdä niistä hyviä elokuvia: en halua syödä enää, suomalaisten seksifantasiat, pikkukaupungin homo, yöelämän tuska, vegaanin vakaumus,

vai

Saan Dokumenttiprojektiin kasvavan määrän ehdotuksia, jotka ovat uuden sukupolven ehdotuksia, erilaisia, haastavia ( kuten Reindeerspotting), pitkään ilman rahaa kuvattuja ( Finnblood), uteliaisuudesta lähteviä ( kuten omasta tuhkasta timanttien teko) koskettavia ja omaa minuutta etsiviä ( kuten Miesten vuoro), tuoreesti kulutuskriittisiä ( kuten Vuosi ilman tavaraa)

ja monia, jotka istuvat vaikeasti Dokumenttiprojektiin: surffausta ympäri maailmaa, moottoripyörillä Himalajalle, hiihtopummina Sveitsissä, elämä jalkapallofanina, vapaaehtoisena slummissa Monessa niissä on ajatusta tekemisen taustalla, mutta silti: harvasta niistä saa Dprojektin juttua.

Tietoisesti ja vaivalla pitäisikin ryhtyä luomaan uutta strandia ja brandia: suunnattuna juuri alle 30 vuotiaille naisille ja miehille. Hyvin tehtyjä juttuja, jotka reflektoisi tämän päivän elämään. Tällaisia dokkareita löytyy maailmalta ja tekijöitä saa heitä tukemalla Suomesta.

Mitähän, jos professorivuoden jälkeen ryhtyisikin – nuori kun vielä olen – luomaan tällaista tuotantoa. Pääsisi ainakin pois keski-ikäsiten kitinästä, huomaan että se on tarttunut pahasti minuunkin.

PS I
Näen paljon elokuvia lentokoneessa ( joko DVD playerilta työdokkareita tai VOD systeemistä romattisia komedioita, kiinalaisia tai intialaisia elokuvia ja toimintaakin) ja lentokone pitääkin minut jollain tavalla ns. mainstreamhittien seurannassa mukana.

Katsoin palatessa lentokoneessa Napapiirin sankarit edes kovin paljon ff nappulaan turvautumatta. Ei huikea elokuva,( pidin Soul Kithenistä enemmän) mutta juuri oikea lentokoneeseen ja jotakin hyvin oleellista juttu oli nuorten miesten romantiikan kaipuusta tavoaittanut.. Sukua Lyytisen Erkon Rajaseudun poikamiehille, joka on ollut Dokumenttiprojektissa melkoinen hitti - mutta todellisuus ei kyllä ollut yhtä romanttinen kuin fiktio.

PS II
Moni lentoyhtiö on sijoittanut listalleen myös dokumenttielokuvia. Mikä on, ettei esim. Dokumenttikilta tai
tuottajat saa suomalaisia dokkareita Finnairille.