Kuvitteellinen dokumentti

Olen viime vuosina erikoistunut harmaalle alueelle, rikoksen ja kadonneitten maailmaan. Ei vanhene koskaan aloitti polun (Rauha Åke Lindmanin muistolle!) jota Kadonneet jatkoivat. Nyt on työn alla Rikoksen maailma, ehkäpä oudoin dokumenttisarja jonka koskaan olen suunnitellut ja käsikirjoittanut.

Mutta palataan alkuun, työtapojen erilaisuuteen. Tosi tarinat ovat oleellinen osa suomalaista dokumenttielokuvaa. Loistava kasvualusta varsinkin nuorille tekijöille, sillä arjen ja pienten asioiden kuvaaminen on mielestäni vaikeampaa kuin suurten vääryyksien paljastaminen. Kukapa meistä ei olisi halunnut tehdä Darwinin painajaista? (Vaan ovatko paljastusdokumentit meidän aikamme ”oopiumia kansalle”? Tärkeä aihe nostetaan esiin jotta se voidaan kuopata?)

Dokumenteissa on aina kysymys todellisuuksista, pienistä tai suurista. Siinä suhteessa dokumentaristit ovat aitoja taiteilijoita, aitoja ääniä kuorossa, että heidän on yleensä valittava äänilajinsa eivätkä he näin pysty tavoittamaan kaikkia vaikka kuinka haluaisivat. Toinen hallitsee eeppisen maailmanparantamisen ja viihtyy julkisuudessa, toinen uskoo elämän pieniin ilmiöihin, intiimiyteen.

Itselläni on ollut ilo muutaman kerran yrittää tuota intiimiyttä Tosi tarinan raameissa. Prosessi on aina ollut hyvin mielenkiintoinen ja erilainen suuriin hankkeisiin verrattuna: ei valmiita käsikirjoituksia, paremminkin visioita ja toiveita. Ratkaisevaksi on muodostunut se kohtaako ihmisen vai ei, löytääkö aidon tarinan vai näytellyn. Toden vai valheen, tai lievemmin: illuusion?

Kun dokumentin keskushenkilönä on yksi ihminen on oleellista löytää hänen aito persoonallisuutensa. Se ei aina ole se mitä hän itse itsestään kuvittelee. Se näytelty minä saattaa jopa olla kiinnostavampi, mutta silti se on hylättävä! Työtapana tämä merkitsee seikkailua jossa on pantava peliinitsensä. Ihmissuhdetta siis? Kyllä, mutta jo kapaloihinsa päättymään määrättyä.

Väitän: tapa tehdä rehellisesti pientä on vaikeampaa kuin suurten linjojen veteleminen. Kun kaikki on tehty ja suunniteltu valmiiksi viimeistä kuvaa myöden ei yllätyksiä sisällön suhteen tule. Kun liikutaan intuitiolla kaikki tiivistyy hetkessä ja on ohi samassa ajassa ja (toivottavasti) kamera silloin kävi.

Rikoksen maailma on kuusiosainen TV2:n tilaama harmaan alueen dokumenttisarja, joka jatkaa siitä mihin rikosaiheiset elokuvat, romaanit ja monet dokumentit yleensä lopettavat: henkirikoksen motiivi ja syyllinen on selvitetty, elämä jatkuu.

Me kysymme jatkuuko se. Ja millaisena. Kaikki mitä sarjassa kerrotaan on totta. Kaikki on keksittyä. Olen hämmästynyt paradoksi tuottamasta lopputuloksesta sellaisena kun sen nyt näen kun kaikki on vielä kesken. Voiko dokumentti olla täysin fiktiivinen? Tätä kysyn itseltäni nyt ja vastauksen saan ensi kesänä kun sarja esitetään TV2:ssa