Dokumentit ja yritystoiminta
Perinteisesti dokumentaristeja pidetään jonkin sortin vasemmistolaisina. Niinpä yllättävää voi joillekin olla, että yritysmaailma on kääntänyt katseensa juuri dokumentaristeihin.
Aikoinaan perinteinen yrityselokuva oli yrityksen mainoselokuva sanan parhaassa tai pahimmassa merkityksessä. Eli yritys oli hyvä, toimitusjohtajan lausunto oli mukana elokuvassa, kuvat olivat näyttäviä - ja usein konkurssi piileskeli leikkauspöydän takana.
Aika pitkälle on edetty näistä päivistä. Nykyisin tarvitaan videoita ja elokuvia oman henkilöstön motivoimiseen ja hengen nostattamiseen, tiiviin asian välittämiseen asiakkaille tai ytimekkään kuvallisen viestin kertomiseen kansainvälisille kumppaneille.
Kysymys totuudellisuudesta ja uskottavuudesta on tullut kiilotkuvamaisuutta tärkeämmäksi. Niinpä esim. Michael Franck tuottaa ansiokkaasti perheyrityksistä kertovia dokumentteja, joiden luonne on dokumentaarinen vaikka päärahoittaja löytyy itse yrityksestä.
Minulle Dokumenttiprojektin tuottajana on tullut jo pariltakin mainostoimistolta soitto, jossa on tiedusteltu löytyykö Suomesta dokumentaristeja, jotka olisivat valmiita isollakin rhalla tekemään vaikka vain nettiin kunnollista dokumenttia yrityksen toiminnasta. Dokumenttia, joka erottuu luonteeltaan selvästi yrityksen normaalista mainonnasta, dokumenttia, joka rakentaisi uskottavuutta yrityksestä.
No, on turha kuvitella, että yritys rahoittaisi dokumenttia, joka paljastaisi yrityksen pimeää puolta tai liikesalaisuuksia, mutta rajankäynti totuudellisuduen, dokumenttielokuvan ja lopputuloksen välillä voi olla hiuksenhieno.
Katselin juuri amerikkalaismeastari Pennebakerin viimeisen elokuvan ranskalaisista keittiömestareista ( The Collar) ja sitä voisi ehdottomasti pitää yhtä hyvin ao ammatin esittelyelokuvana kuin hienoana dokumenttielokuvana.
Ja aikoinaanhan Timo Korhosen dokumenttielokuvaa huippukiintiestövälittäjästä pidettiin kiinteistövälittäjien liitossa erinomaisena ammattiesittelynä, kun taas jotkut muut lukivat elokuvaa hyytävänä kuvauksena espoolaisuudesta.
Eli: oikeastaan tapahtumien seuraaminen, kirjaaminen- dokumentoiminen sanan perinteisessä merkityksessä - voi johtaa lopputulokseen, jonka totuudellisuus on suurempi kuin hyvin näkemyksellisen ohjaajan näkemyksellinen elokuva?
Välttämättä en ihmettelisikään, jos Nokian brandihistoriaa kuvaavan yritysvideon, joka esiteltiin laajalle kansainväliselle yleisölle, takana olisi sama porukka,joka teki Riot On!:n, jossa melkeipä pilkattiin Nokiaa. Käsialoissa on ainakin jotain samanlaisuutta.
