Kongon Akseleitako haluamme olla?
Nuori kaveri kävi haastattelemassa dokumenttielokuvan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Haastattelu sinänsä ilahdutti, koska omalla tavallaan se kertoi, että dokumenttielokuva koetaan luonteeltaan yhteiskunnallisena.
Mutta oikeastaan koko kysymys kolahti katsellessani vanhaa klassikkoa "It Happended One Night" ( 1934 tehty screwball -klassikko pääosissa Glark Gable ja Claudette Golbert). Elokuvassa on kohtaus, jossa Miamista New Yorkiin kulkevassa bussissa kuluneen ikäinen nainen pyörtyy ja hänen poikansa kertoo elokuvan sankarillemme, että he eivät ole syöneet kahteen päivään. " Liput maksoivat enemmänkuin äiti ajatteli,mutta meidän on pakko päästä New Yorkiin, koska siellä on äidille luvattu työtä".
Kohtauksen aitous, pojan realistisuus epätodellisessa elokuvassa on Capran mestarillisuutta. Katson elokuvaa, joka eskapistisessa näennäisluonteessaan asettaa minut ajattelemaan 1930-luvun lamaa ja köyhyyttä ja miljoonia ihmisiä ja lapsia,jotka tänä päivänä kaikesta edistyksestämme huolimatta ovat samassa tilanteessa. : lapsi joutuu itkemään lohduttomasti ruuan puutetta.
On se helvetti, että tässä rikkauden maailmassamme eletään niin ahneesti ja itsekkääästi kuin me elämme. Ei, kysymys ei ole poliittisista mielipide-eroista. Kysymys on sairaudesta, syövästä, joka tuohoaa ihmisen mielen. Pahuudesta, joka ottaa voiton hyvvyydestä. Se luo miljonäärejä, jotka eivät välitä tippaakaan muusta kuin omasta edustaan. Poliitikkoja joita kiinnostaa enemmän valta kuin mitä vallalla voi tehdä. Tai elokuvantekijöitä, joille tärkeintä on maine tai raha tai televisiotuottajia, jotka sopeutuvat kaikkeen tähän.
Jouko Aaltosen valmitumassa oleva dokumenttielokuva Kongon Akseli kertoo suomalaisesta, tavallisesta ikaalislaisesta pohjasta, joka onnettoman rakkauden seurauksena lähtee viime vuosisadan lopulla jokilaivan konemestariksi Belgian Kongoon, jossa Leopold tappoi miljoonia mustia kumin ja norsunluun takia. Alussa Aleksimme ihmettelee neekerien ruoskintaa ja kyselee "sopeutuuko tähän". Lopussa hän itse tarttuu ruoskaan.
Mihin me olemme sopeutuneet?
