Maailma avara ja Suomi pieni.

Elokuvaaja Pekka Uotila soitti aamulla, kun olin pyöräilemässä töihin kohti Pasilaa. Oikeastaan ilman mitään asiaa, paitsi että oli jutellut Facebookissa edellisenä iltana yhteisen ystävämme intialaisen Piuysh Shahin kanssa. Ja nosti jälleen kerran esille ajatuksia oikean elokuvan luonteesta.

Myös Piuysh on elokuvaaja, opiskellut Punen elokuvakoulussa ja kuvannut nuorempana legendaarisen Mani Kaulin ehkä hienoimman elokuvan.

Piusyhin kanssa kuvasimme vuoroon esse-elokuvaani Tehri Himalajalla. Kannoimme vuoroon Sachtlerin jalustaa ja Atonin kuvauskalustoa. Mutta jo samaan aikaan Piysh kuvasi Kurosawan Seitsemän samurain intialaisversiota Chinagatea, jossa hänellä oli 70 miestä avustajanaan. ( Aivan oikein 70 miestä kuvaajaa varten).

Myöhemmin Piysh kävi Suomessakin (opettamassa kuvaamaan keskivartalolla ei silmillä) ja järjesti John Websterille kuvaajaksi Valon ja varjon huoneita dokumenttiin Mohananin, joka on kuvannut mm. Shakh Rukh Khanin tähdittämän kansainvälisen hitin Donin. Ja asui Hakaniemessä puolitoista kuukautta kuvaamassa hautausmaalle päättynyttä etelä-afrikkalaisen Lawrence Dworkinin dokumenttia suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta

Paljolti perheensä takia Piuysh valitsi tien, jossa hän – edelleen nuoren polven ihailemana- on kuvannut suuria Bollywood-tuotantoja ja mainoksia päiväpalkalla, johon suomalaistuotannoilla ei olisi varaa.

Nyt Pekka kertoi, kuinka Piuysh oli kuvannut viimeisen elokuvansa 35mm superilla ja miten siitä tehdään 700 filmiprinttiä ja 400 digikopiota ( K4) ja miten K8 tulee olemaan jo lähellä 35 mm:n jälkeä ja kuinka elokuvan tulos on tehtävä yhtenä viikonloppua, koska viikkoa aikaisemmin jenkkeihin lähetetyt filmikopiot poikivat viikossa laittoman dvd-myynnin Intiassa.

Pekan kanssa keskustellessa tuli väistämättä mieleen, että Maailma on suuri ja Suomi pieni.
Mutta tämä ajatus ei ollut syynä tämän blogin kirjoittamiseen.

Vaan sen –hyvin tuorekin – muistikuva niistä lukuisista kerroista, kun puhelin soi yöllä. Soittaja on Piuysh, Joka on halunnut puhua todellisen – ei kulutustuotantoon tarkoitettujen -elokuvien tekemisestä yhdessä.

Pekan puhelinsoitto palautti paljon mieleeni ajasta, jolloin olin elokuvantekijä ja tavoitteena oli oppia tekemään todellisia elokuvia (sellaisia kuin Chris Markerin Sans du Soleilin ensimmäiset 23minuuttia). Ja nyt Dokumenttiprojektin tuottajana, kuinka paljon erityisesti maailmalla, mutta myös Suomessa ajastani kuluu johonkin muuhun kuin elokuvallisen ajattelun kehittämiseen.Kuinka kaus on etäänyt elokuvantekijästä televisio-ohjelmien tuottajaksi

Ja kuinka paljon me pienet rahoittajat pystymme tukemaan ja kannustamaan elokuvantekijöitä ajattelemaan ja tuntemaan, tekemään elokuvia, ei tuotantoja.