Tulisiko politiikka takaisin?
Sain juuri eilen kuulla , että dokumentaristit ovat ”vasemmalle kallellaan olevia liberaaleja, humanisti vihreitä tai vihertäviä vasemmistolaisia kenokauloja”. Jos näin on, niin miksi sitten meillä ei tehdä poliittisia dokumentteja, vaikka kirveellä vaatisi? Vai tehdäänkö?
Keskustellessani Lens Politican tuottajan Nina Toppilan kanssa mukaan vilahti sana ”aktivisti-elokuvat” ja mieleeni ei tullut silloin ketään muuta kuin Hyvösen Hannu, joka jaksaa tapella eri tasoilla, myös elokuvalla, pohjoisten aarnimetsien puolesta metsäyhtiöitä vastaan.
Ja ryhdyin jälleen kerran miettimään, että onko meillä poliittisia elokuvia? (Aiheesta keskustellaan sunnuntaina otsikolla Estetiikka ja politiikka: voiko dokumentti parantaa maailmaa? Tampereen elokuvajuhlilla.)
Tai toisin sanoen, onko meillä dokumentteja, jotka synnyttävät poliittisia reaktioita.?
No, paljon hyviä dokumentteja Suomessa on ainakin tuotettu poliittisista aiheista. Niitä on helppo listata Dokumenttiprojektista ja sen ulkopuolelta.
Rustaniuksen Seppo saa aina muutaman valkoisen perinteen kantajan liikkeelle kansalaissotaa käsittelevillä ”punaisilla” elokuvillaan. Ja olihan Halosen Arton Pyhän kirjan varjon kärki selvästi suunnattuna kohti suuryhtiöitä. Ja asettaahan Websterin John Katastrofin aineksissaan koko meidän kulutuselämäntapamme kyseenalaisiksi.
Ja käsitteleehän Liikkumavara poliitikkojen toimintaa läpivalaisten eduskuntaa. Ja työttömyydestä tai työttömäksi joutumisesta on dokumentteja paljonkin: 
<Tupakkatytöt, Kone 17, Jos meillä ois valta, Kainuun tähti jne.. Sairaanhoitajien lakosta tehtiin Ykkösdokumentissa esitetty yhteistuotanto, Timo- Erkki Heino on Koura-palkintoa myöten kerännyt kiitosta pankki- ja lamadokumenteistaan. Jne.. jne..
Eli onhan niitä tehty ja tehdään. Mutta, mutta :harva herättää poliittisia aaltoja. Onko niin, että liian monet ovat yllätyksettömiä, niiden ”poliittinen ” sisältö on ennakoitavissa. Ne eivät horjuta näkemyksiämme, eivätkä ne herätä meille uusia kysymyksiä.
Vai onko niin, että kun yhteiskunnassamme vasemmisto ja vihreätkin ovat aika hampaattomia, ei synny terävähampaisia dokumenttejakaan, kun tekijät ovat jne….Vai onko niin, että kun pääpiirteissään olemme tyytyväisiä suomalaiseen yhteiskuntaan, ei ole syytäkään suuriin ravisteleviin dokumenttielokuviin ?
Vai onko niin, että näe, mitä Suomessa ja maailmassa todella tapahtuu? Kuinka eläkevakuutuksilla ”huijataan” ihmisiä, kuinka päiväkodit ovat ahdingossa, kuinka valta katoaa kansalta?
Dokumentaristille – ja journalisteille – pitäisi olla silloin töitä ainakin varoitustorvena, kun maan pääministeri ilmoittaa, että ei eläkeiän nostoa (joka sinänsä ei ole huono idea) voi ratkaista millään kättennostoäänestyksellä ( toisin sanoen: että demokratiassa ei kansa saa päättää) tai valtiovarainministeri ilmoittaa pitävänsä lakiehdotusta (Lex Nokia) hyvänä, vaikkei siitä oikeastaan mitä tiedäkään.
Toisikohan lama poliittisen elokuvan ja muun kaiken hyvän Suomeen takaisin? Liian paljonhan meillä kaikkea on ollut.
