Irstasta, saastaista, vai mitä se olikaan.
Parhaimmillaan dokumenttielokuva on epätodellinen matka toiseen todellisuuteen. Amerikkalainen Connie Field on kymmenen vuotta kerännyt arkistomateriaaleja ja uusia haastatteluja kuusiosaista dokumenttisarjaa varten.
Dokumenttisarjaa, jossa roistot ovat todellisia roistoja ja sankarit oikeita sankareita. Jossa idealismi ottaa mittaa ahneudesta ja kansanjoukot liikkuvat kaikkialla. Tarina liikkuu YK:n turvallisuusneuvostosta kaduilla palaviin autonrenkaisiin ja Tukholman valtiopäivätalosta Shellin pääkonttoriin.
Viisikymmentä vuotta anti-apartheidin vastaista liikehdintää kerrottuna ennen kaikkea Etelä-Afrikan ulkopuolelta katsottuna.Miten askel askeleelta Kodak, Barcalay, General Motors ja sadat muut yritykset joutuivat taipumaan tavallisten kansalaisten toiminnan tuloksena. Miten suuri rooli kirkolla oli kaikessa tässä ja miten merkittävä oli Olof Palmen ja kaikkien Pohjoismaiden toiminta.
Ja kymmeniä pieniä tarinoita, joita ei ole ymmärtänyt, mutta saavatasiat loksahtavat paikoilleen. ( Miten Etelä-Afrikan hallitus aikoinaan puhui koko ajan tilanteen kompleksisuudesta – aivan kuin Israel tänään – ja miten asevientikiellon tullessa voimaan vanhat natsisympatisoijat ja Israel löysivät toisensa asekaupoissa. Tai Miten merkittävä Steve Bikon ajatus siitä, kuinka vapautumisen keskeinen kysymys on päästä eroon alemmuudentunteesta ja kuinka….)
Kun kolme päivää käy lävitse neljän osan raaka-leikattuja versioita yhdessä Kapkaupungista Suomeen lentäneen Don Edkinsin kanssa yrittäen saada konkreettista esitystä ohjaajalle ja leikkaajalle, miten jokaista osaa lyhennetään 10 -40 % ja miten yhdestä osasta pitää tehdä kaksi ja miten palasia eri osista voi vaihdella keskenään, niin…Kun kolme päivää elää todellisuduessa " Have You Heard Form Johannesburg".
Niin: silloin Pasilan aseman Sub TV:n mainos irstaudesta ja mitä ne muut sanat olivatkaan, tuntui vastenmieliseltä.
Ja ajatteli, että kuinkahan moni tv-asema maailmassa tulee Ford Foundation rahoittaman kuusiosasisen sarjan anti-apartheidista esittämään. Olkoon se sitten kuinka mielenkiintoinen tahansa. Vanhanaikaiseksihan minäkin sen koin, kun sarjasta ensimmäisen kerran minulle kerrottiin.
2 kommenttia
Ti 17.03.2009 @ 00:18
Ei tarvitse lähteä Etelä-Amerikkaan, Kapkaupunkiin, Intiaan tai ylipäätänsä toiselle puolelle maapalloa kohdatakseen toista todellisuutta.
Me suomalaiset emme useinkaan edes tiedä sitä miten naapuri seinän takana elää, saati sitten millaista on todellisuus jossain maan toisessa kolkassa. Lapin lomakeskuksiin matkaava lomalainen ei tiedä paljoakaan siitä todellisuudesta, joka avautuu tarkkailijalle hiihtohissien tuolla puolen. Olemme vieraantuneet omasta maastamme. Se on hämmästyttävää, kun elämme kuitenkin netin aikakautta, jolloin koko maailma on sormenpäiden päässä.
Tänä päivänä todellisuuden luonne on hurja. Onko ennen ollut aikakautta, jolloin päällekkäin on ollut niin paljon erilaisia todellisuuksia ja eri aikakausia? Se on hurjaa! Aiheista ei todellakaan ole pulaa. Niitä ei tarvitse erityisesti edes etsiä. Ne tulevat luokse, jos on silmiä nähdä ja korvia kuulla ja mieltä hahmottaa kohtaamaansa.
Median luonne on muuttunut yhtä hurjasti kuin todellisuus sen ympärillä. Tänä päivänä media tekee juttuja mediasta. Viihdytämme itsemme turraksi. Kehä on ahdas. Sen ulkopuolelle jää kaikki se, mikä on todellista arjen todellisuutta. Nykyinen mediakulttuuri vieraannuttaa poliittiset päättäjätkin niiden ihmisten arjesta ja elämästä, joiden asioita heidän pitäisi edustaa ja edistää.
Tällaisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa, jossa mediat seuraavat vain toisiaan ja ovat symbioottisessa suhteessa toisiinsa, elokuvan tekijän tehtävä on selkeä ja kirkas. Katsoa lähelle ja nähdä se, mitä muu media ei näe.
Näkisin Dokumenttiprojektissa enemmän elokuvia, jotka persoonallisella tavalla kertovat koto maamme koko kuvasta. Koko maamme, ei kultainen, vaan tänä päivänä hyvinkin ristiriitainen kuva. Dokumenttiprojektin suuri tehtävä on mielestäni täyttää sitä ammottavaa aukkoa, joka viihteellistyneessä ”media tekee mediasta” mediassa on jäänyt täyttämättä.
Hyvistä aiheista ei ole pulaa. Niitä tulee vastaan kaikkialla. Eikä kukaan toinen tee elokuva niistä aiheista, jotka ovat meille läheisiä, merkityksellisiä ja tärkeitä. Ne ovat myös kansainvälisiä aiheita, sillä kulttuurien eroista huolimatta ihmisiä koskettavat asiat ovat kaikkialla samankaltaisia.
Toinen todellisuus on täällä, nurkan takana, kadulla, metrossa, junassa, seinän takana naapurin asunnossa, Herttoniemen Hitsaajankadun autotallissa, Myllypuron metsässä teloitettujen desanttien muistomerkillä tai vaikkapa peräpohjalaisen jokivarren torpassa. Se pitää vain nähdä, ymmärtää, hahmottaa ja tehdä tarinaksi.
