Slumdog ja nuoramies.
Intialaiseen, kekseliääseen mutta keskinkertaiseen kirjaan, perustuva Danny Boylen ohjaama Slumdog Millionaire on erinomaisesti kuvattu ja leikattu elokuva, jossa Hollywood ja Bollywood lyövät kättä toisilleen. Toteutuksessa on monta asiaa, josta myös dokumenttielokuvan tekijä voisi ottaa oppia.
Mutta kyseessä ei ole suuri elokuva, vaan hyvin koottu pakkaus tarkoitettuna mainstream-kulutukseen. Kirjan perustarina (slummipojan voitto elämän-kokemuksellaan Haluatko miljonääriksi kisassa) ei ole riittänyt elokuvan peruskanteeksi, vaan päälle on liimattu rakkaustarina, joka puolestaan kerrotaan Bollywoodin perinteitä länsimaisiksi muokaten, läpi koko elokuvan.
Ongelma on, että vaikka kuvaus on erinomaista, leikkaus samoin ja A R Rahmanin musiikki jälleen mukaansatempaavaa ja Anil Kapoor häikäisevä tv-pelin isäntänä, elokuva jättää kylmäksi pinnallisuudessaan. Nähdessäni elokuvan vain muutaman kilometrin päässä Aasian suurimmasta slummista, helposti kyynelehtivä mieleni liikahti vain silloin, kun kaikki Intian köyhät katsoivat elokuvassa televisiosta sankarinsa viimeistä ottelua inhottavaa tv-hostia vastaan.
Mutta samanaikaisesti, miksi dokumenttielokuvan tekijät eivät käytä yhtä vapaasti mielikuvitustaan kuvauksissa ( kohtaukset Taj Mahalissa on kuvattu Canonin still-kameralla, sellaisella joita jokainen voi kaupasta ostaa). Suuri osa toimintakohtauksista puolestaan kynänpään kokoisella kameralla, jonka liikkuvuus on melkoinen.
Irrottelemista, musiikin rohkeaa käyttöä, energiaa, rakenteellista monitasoisuutta, kaikkea sitä mitä dokumenttielokuvassakin usein kaipaa on Slumdogissa, jospa vain henkilöhahmot ja rakkaustarina olisivat todellisia eikä tuotantolaskelmointia.
Man on the Wire – dokumenttisarjan Oscar-voittaja – antaa puolestaan toisenlaisen opetuksen. Festivaaliyleisöjen suosikki ja mm.Tanskassa elokuvateattereissa katsojia kerännyt dokumentti ei ole välttämättä elokuvataiteen merkkiteos, mutta erittäin hyvin tehty ja hyvin televisioon sopiva.
Syksyllä 2007 valmisteilla olevasta elokuvasta lähetettiin minulle viestiä, mutta kun en lähtenyt Sheffieldin dokumenttielokuvafestivaaleille enkä Sundance- festivaalille tammikuussa 2008 jäi ennakko-osto tai osto dokumentista tekemättä.
Ja niinpä kävi, kuten on käynyt eräiden muidenkin tuotantojen osalta, eli olemme yrittäneet turhaan jo pitkään ostaa elokuvaa ohjelmistoomme. Turhaan, koska:
dokumentti siirtyi tuottajalta levittäjälle, jota kiinnosti ennen kaikkea kaikkien oikeuksien (myös elokuva- ja dvd-oikeuksien ) myyminen eteenpäin ja kun Pohjoismaiden oikeudet oli myyty uudelle levittäjälle, oli elokuvan maine kasvanut jo niin paljon, että tämä ei puolestaan halunnutkaan myydä elokuvaa ennen Oscar-palkintojen jakoa ( koska hinta nousee ja Dokumenttiprojektin lisäksi muutkin ovat kiinnostuneita).
Eli muutamalla tuhannen euron mahdollinen ennakko-osto on vaihtunut pitkäksi ja turhauttavaksi ostoprosessiksi, jossa huonoimmassa tapauksessa elokuvan hinta on kasvanut niin suureksi, että jää ehkä Dokumenttiprojektilta ostamatta.
Eli opetus- josta minä ja perhe ei pidä – pitäisi matkustaa riittävästi ja löytää verkostojen kautta tulevat suurtuotannot mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja hankkia ne Ylelle ennakko-ostoilla ( kuten Why We Fight, Taxi To The Dark Side, Darwins Nightmare, Stranded, .. etc..) vaikka sitten joskus ennakko-osto ei mestariteokseksi osoittautuisikaan.
Muuten Joe Davidow ja Epidem olivat Man on the Wire leffan päähenkilön
Philippe Petitin kimpussa jo parikymmentä vuotta sitten. Joen ohjaamassa
ja Epidemin tuottamassa dokumentissa ” Kadulla” Philippe kertoo saman tarinan kuin Oscar-voittajassa.Joen dokumentissa Philippe on yksi New Yorkin monista katutaiteilijoista.
