DIALOGIA JA DIALOGIA
Enpä tiedä muista, mutta minulle Tampereella pidetty seminaari journalistisesta tv-dokumentista ja perussuomalaisuudesta oli aivan pirullisen mielenkiintoinen. Ei välttämättä siksi, että siellä olisi auennut joku aivan uusi tie dokumenttien tekemiseen, vaan koska se sai ajattelemaan.
Ajattelun synnyttämisen prosessissa merkityksellistä oli, että keskenään kävivät dialogia hyvin erilaisista lähtökohdista pidetyt puheenvuorot. Suomen Akatemian tutkijan Mikko Lehtosen analyyttinen esitys identiteetistä, perussuomalaisista ja ”meistä ja heistä” oli minusta pirun mielenkiintoinen ja tärkeä.
Mutta kun sen perään paukahti Kotkasta tulleen Hennu Oksasen lyhtyelokuva valimotyöläisistä sekä tarinat duunareista ( esimerkiksi Karhulan Lasissa) päälle, niin silmäkulmia pyyhki muutkin kuin minä.
Älylliseen ja emotionaalisyyden, yleisen ja yksityisen dialogi.
Zoom In ja Zoom Out, siitä oli kyse. Miten yksityinen voi valaista yleistä ( ja voiko se tehdä sitä aina riittävästi) ja miten siirtyä yleisestä yksityiseen ( niin että yksityinen elää).Kun Erkki Astala ja Pasi Toivonen lähestyivät kysymystä hyvin erilaisten tuotantoprosessien kokemusten kantta, niin samoja perusvaatimuksia kaikelle kerronnalle asettivat myös belgialaiset Manu Richi ja Jean Libon sekä James Rogan: tarina, casting, organizing principle.
Ja kun siinä välissä Salla Paajanen kertoi kokemuksistaan perussuomalaisista ja kuinka eduskunnan poliittiset toimittajat eivät ole ehtineet tavata muita persu-kansanedustajia kuin Soinin, Halla-ahon ja Hakkaraisen ja Oskari Pastila näytti vuosi sitten kuvaamansa materiaalia Timo Soinista, niin......
Eli aika paljon mietti päivien aikana kulttuurieliitin laiskuutta ja omahyväisyyttä.
Tulevisuutta ajatellen: on rakennettava dialogia eri tarinankerronnan muotojen osaajien välillä. Se elähdyttää kaikkia.
Mikä jäi parhaiten mieleen: jos kamera on kuuma ja tilanne kylmä, tulos ei toimi. Tilanteen on oltava kuuma ja kameran kylmä. (Jean Libon).
Ja toinen Jeanin viisaus cinema verite elokuvaakin tehtäessä: ” Ei ole mitään syytä kuvata koko ajan, koska kaikki toistuu, muodossa tai toisessa ja kun tämän toistuvuuden on löytänyt on helppo saada se kuvattua niin hyvin kuin se on mahdollista.” Tulee mieleen Pirjo Honkasalo, vaikka Jean Libon on tuottanut ennekaikkea seuranta/cinema verite/ millä tahansa nimellä kutsutaankin- dokumentteja.
