Oma häntä II. Iikka Vehkalahti 19.01.09
Itsensä kehuminen ja oman tekemisensä markkinoiminen ei istu suomalaisille ja äärimmäisen huonosti se tuntuu istuvan dokumenttielokuvan tekijöille. Vaatimukset tuotannon pitchaamisesta rahoituksen saamiseksi ulkomailta, markkinointisuunnitelman tekemiseksi ja ylipäätänsä elokuvan tunnetuksi tekemiseksi kohtaavat hyvin usein reaktion: ”Minä keskityn luomaan enkä myymään itseäni.”.
Ymmärrän täysin reaktion. Aikoinani, pelätessäni julkisuuden vaikutusta periaatteisiin ja ajatteluuni kieltäydyin usean vuoden ajan osallistumasta palkintojenjakotilaisuuksiin tai kuvien ottamisesta lehtiin.
Mutta Siperia opettaa. Tai oikeastaan se on opettanut hyvin yksinkertaisen asian. Luovat tekijät tarvitsevat tuottajan, joka tekee kaiken sen työn, joka tuottajalle kuuluu ja antaa ohjaajalle maksimaalisen mahdollisuuden tehdä sitä, mitä ohjaaja haluaa. Näin yksinkertaisesti sanottuna.
Koska lähes poikkeuksetta yrityksen pyörittäminen, rahoittajien vakuuttaminen, markkinointi, myyminen ja tunnetuksi tekeminen ei ole kovin terveellistä ohjaajalle, mutta se on ehdottomasti osa tuottajan työtä.
Ja me suomalaiset tuottajat- luen mukaan myös Dokumenttiprojektin – emme ole vielä omaksuneet sitä, että nykyisessä televisiomaailmassa, mediamaailmassa ja dokumenttielokuvamaailmassakin
vaaditaan paljon työtä, jolla ei ole paljonkaan tekemistä itse elokuvan valmistumisen kanssa.
Hyvin harva dokumenttielokuvan tuottaja laatii esimerkiksi tiedotusstrategiaa: missä vaiheessaja millä koukulla lähestytään mitä meedioita tai keitä toimittajia. Miten murtaudutaan kärkitietoisuuteen, miten saadaan laaja kenttä mukaan. Miten eri tiedotusvälineitä lähestytään, millaista materiaalia toimitetaan, millaisia sidosryhmiä tuotantoon sidotaan.
John Websterin Katastrofin aineksia sai erinomaisen, todella suuren julkisuuden. Arto Halonen on osannut tiedottaa aina – ei vain paljon julkisuutta saaneen Pyhän kirjan varjon kanssa – mutta yleisesti - ja tämä koskee myös Dokumenttiprojektia - dokumenttielokuvien tuottajat lähtevät periaatteesta: tuotanto ja laatu puhukoon sinänsä.
Useamman kerran olen saanut pyyhkeitä TV 2:n johdolta siitä, että paljon julkisuutta saavat tuotannot eivät yleisön mielessä kytkeydy Dokumenttiprojektiin, vaikka Dokumenttiprojekti on ollut joissakin tapauksissa merkittäväkin rahoituksen kokoaja tai sisältöön vaikuttaja.
Muualla toimitaan toisin. Esimerkiksi Thirller in Manila dokumentin rahoitti kokonaan Channel Four, mutta amerikkalaisen HBOn ostettua sen ohjelmistoonsa elokuva esitettiin Sundance festivaalilla vain ja ainoastaan HBO alku- ja loppucrediteillä varustettuna.
