Krakovan ihmettä ihailemassa, Erkko Lyytinen, 1.6.2009
Tämän vuotinen Krakova elokuvafestivaali on minun ensimmäinen, mutta festivaalin 49. kerta, kun puolalaiset järjestävät yhden Euroopan parhaimmista festivaaleista. Näin tulee festivaalit rakentaa: tinkimätön ohjelmisto, erinomaisia kotimaisia dokumentteja kolmessa kilpasarjassa. Matala kynnys elokuviin, näytökset alkavat jo aamulla, 8 jälkeen! Lähes kaikki elokuvat ovat VOD-palvelimella ja laitteet toimivat hyvin. Lisäksi tänne lentää alle kahdessa tunnissa, ei säätöä kentällä, ei ruuhkaa moottoritiellä.
Täällä Krakovassa elokuvat ovat erinomaisia, Tirbecan (NY) tyhjänpäiväisiltä festivaaleilta tulleena on ilo huomata miten korkea taso Atlantin tällä puolen on. Itäisen Euroopan ja Venäjän elokuvatietämys on olematonta jopa HotDocsissa saati New Yorkissa. Ikäänkuin tämä maailmankolkka ja sen elokuvat eivät olisi valtameren takaisessa tietoisuudessa.
Mutta HotDocsissa "asiaohjelmia" katselleena huomasin myös, että suomalaiset elokuvat loistavat poissaolollaan. Krakovassa Sergei Verenseisauttaja löytää yleisönsä ja ymmärtäjänsä. Muita suomalaisia elokuvia ei näilläkään festivaaleilla kilpasarjoista löydy.Olisi muuten aika lopettaa se kohkaaminen suomalaisen dokumenttielokuvan leviämisestä ja tunnettavuudesta maailmalla. Minne tahansa festivaaleille menen, sieltä puuttuvat suomalaiset elokuvat, eivät ne leviä niin kuin luulemme. Suomalaisia elokuvia, saati ohjaajia ei tunneta. Suurilla, merkittävillä festivaaleilla on kyllä puolalaisia ja tanskalaisia elokuvia, mutta ei suomalaisia. Tästä poikkeuksena on Arto Halonen, joka myös promoaa elokuviaan, siksi ne leviävät hyvin.
Syy elokuviemme näkymättömyyteen löytyy kyllä meistä itsestä. Tunnustan ihailevani pohjoisamerikkalaista ”promoamisen” kulttuuria. Siellä ohjaaja, saati tuottajaa ei estänyt mikään tulemasta kertomaan minulle omasta elokuvastaan. Leppoisan jutustelun jälkeen minulla on hyvä press-kit ja elokuvan screeneri kädessäni. Katson varmasti elokuvan, kun nimi ja tekijän naama jäi mieleen. Kuinka moni meidän tuottajasta voi tunnustaa aktiivisesti promoavansa elokuvia festivaaleilla. Minusta tuntuu että työ jää siihen kun loppuselvitys on Säätiöön tehty?
Meillä promoamiseen ei ole tarvetta eikä perinnettä, mutta eivät puolalaisetkaan promoa, hauskinta on että puolalaiset hymyilevät vieläkin vähemmän kuin suomalaiset. Ihanan asiallisen tylyä palvelua, se jää mieleen omallla persoonallisella tavalla.
