Dokumentteja Intiasta.Iikka Vehkalahti 6.10.08
Miksi yksi kuva, jossa Kali istuu Shivan päällä voi olla dokumenttielokuvassa provokaatio. Tai miksi Intia lopetti 1960-luvulla tietokoneidensa kehittämisen tilanteessa, jossa he olivat IBM:n tasolla. Tai miksi..? Työskentely intialaisten dokumentaristien kanssa on mitä mielenkiintoisinta ja usein törmää omaan tietämättömyytensä.
Suhteellisen äkkiarvaamatta tuli lähtö Intiaan. Useampi dokumenttielokuva, joiden kanssa olen työskennellyt oli saavuttanut pisteen, jolloin kuva oli lukittava. Niinpä viikonloppu merkitsi 14 tunnin työpäiviä neljän elokuvan kanssa, jotka kaikki olivat menossa joko IDFAan tai pyrkimässä Berliinin Elokuvajuhlille.
Intiassa tehdään lähes 1000 fiktioelokuvaa vuodessa (vain kolmannes niistä Bollywoodissa) ja lukematon määrä erilaisia dokumentteja, tiedotusvideoita, kansalaisjärjestöelokuvia jne…Mutta sadalla televisiokanavalla on vain kaksi ohjelmapaikkaa dokumenteille, nekin vain puolituntisille.
Television rahoitus on minimaalista kuten myös muu julkinen rahoitus dokumenteille. Niinpä kunnianhimoiset tekijät joutuvat työskentelemään hyvin pienellä rahoituksella ja useimmiten ilmana mmattitaitoista tuottajaa. Siksi ulkopuolisen, eurooppalaisen ammattilaisen näkemys myös aivan
loppuvaiheessa voi olla hyvinkin tärkeätä. Eikä sähköpostikommunikointi riitä.
Näin minä ja tekijät ainakin kokivat. Kolmen päivän aikana tehtiin paljon.
Anirban Dattan .In For Motion on erinomaisesti kuvattu, tyylikäs, esseistinen elokuva Intian IT-tiestä tänään ja miten Intia 1960-luvulla hylkäsi tietokoneiden kehittämisen vaikka oli silloin IBM:n kanssa samalla tasolla. Tänään intialaiset tekevät ohjelmia kansainvälisille yhtiöille.
Kaikessa ammattimaisuudessaan elokuva on kuitenkin viileä ja hieman etäinen fragmentoituneen luonteensa takia. Niinpä työskentely keskittyi vahvistamaan tietokonekehittelyssä keskeisesti mukana olleen ohjaajan isän roolia dokumentissa.
Elokuva on jo valittu IDFAan, maailman suurimmalle dokumenttielokuva-festivaalille Amsterdamiin ja nähdään ensi keväänä Ylen Teemalla Kolmas ulottuvuus-ohjelmapaikalla.
Ylen Teema (Leena Pasanen) on ollut tukijana myös Arvind Sinhan eeppisessä, kuusi vuotta kuvatussa tarinassa katuesiintyjäperheestä Kalkutassa. Keskeinen kysymys Arvidin elokuvan osalta on, kuinka paljon elokuva seuraa perheen dramaattista ja useita käänteitä sisältävää tarinaa ja kuinka paljon se etenee kuvaamaan yhteiskuntaa tai säilyttää etnografisesti arvokasta materiaalia tarinan kerronnassa.
Monia palkintoja keränneen Arvindin näkemys eurooppalaisista tekijöistä ja erityisesti televisiossa työskentelevistä tuottajista ei ole kovin korkea. Ilman vuosien tuntemusta ei olisikaan ollut mahdollista yhteisymmärryksessä ja yhteiseen tavoitteeseen pyrkien leikata 134 minuuttisesta elokuvasta pois viimeisen viikon aikana yli 40 minuuttia.
Arvind Sinhan elokuva on yksi parhaita tänä vuonna Intiassa tehtyjä ja tullaan varmasti näkemään jollei IDFAssa niin jollain muulla keskeisellä festivaalilla.
Viikonlopun kolmas elokuva oli Quasiqin Love In India –käsittelee rakkautta ja seksuaalisuutta maassa, joka ”keksi rakkauden, mutta jossa julkinen suudelma voi viedä tänä päivänä vankilaan.” Todella pitkällisen prosessin tuloksena syntyvä dokumentti tähtää Berliinin elokuvajuhlille ja tullaan aikoinaan näkemään myös Teeman lauantai-illassa. Tämän elokuvan osalta kulttuurien erot olivat ehkä kaikkien selvimmät. Kun jokainen intialainen tietää Krishnan ja Radhan tarinan on länsimaisille intialaiseen seksuaalisuuteen liittyvä kertomus täyttä hepreaa. Suoralta kädeltä tuskin kukaan Suomessakaan voisi päätellä että yksi kuva, jossa Kali istuu (ei seiso) Shivan päällävoi johtaa elokuvan sensurointiin, kuten myös 2 sekunnin kuva rakastelusta.
Elokuvan perusjuonne on ohjaajan ja hänen rakastettunsa rakkaustarina ( he asuvat naimattomina yhdessä, joka on hyvin harvinaista intialaisessa keskiluokassa) ja elokuva lähtee liikkeelle Intian kaksinaismoraalisuudesta ( joka seksuaalisuuden suhteen muistuttaa apartheid-Etelä-Afrikkaa) mutta etenee askel askeleelta syvempään tietoisuuteen jättäen katsojalle hyvin feministisen viestin.” toivon että jos Krishna syntyisi uudestaan hän syntyisi naisena”.
Neljäs ja vaikein. DeebaBhattin Nero´s Guests. Sen kanssa työskentely alkaa juuri nyt, tämän blogin kirjoittamisen jälkeen.
