Kaksi näkemystä

Dokumenttiprojekti esitti sunnuntaina ukrainalaisen ohjaaja Lodzinskin elokuvan Leningradin piirityksestä. Dokumentti herätti kaksi hyvin erilaista reaktiota, jotka ovat oikestaan hyvin kuvaavia.

Lodzinskin dokumentissa ei ole selostustekstiä eikä haastatteluja. Se vain näyttää arkistomateriaalin avulla Leningradin piirityksen julman tarinan : piirityksessä kuoli 500 000 ihmistä. Eri jaksojen välillä on mustga himmennys ja arkistomateriaaliin on rakennettu aika pienieleinen äänimaailma.

Sain seuraavana päivänä kaksi palautetta. Toinen oli ärtynyt ja sisällöltään seuraava:

" Miten voidaan ajaa tuollainen dokumentti ilman selittämistä. Kyllä minä vanhempana ihmisenä tiedän historian, mutta nuoremmat eivät kyllä ymmärrä koko jutusta mitään."

Toinen palaute tuli 17-vuotiaalta. " Kiitoksia että ette pilannut dokumenttia selostusäänellä, pääsin sisään siihen maailmaan missä ihmiset elivät Leningradissa. Hurja juttu ja pysäytti rajusti. Googlasin jälkeenpäin paljon tietoa koko jutusta."

Väitteeni on: ero näiden kahden reaktion välillä on melkoinen.

Oma kantani? En ole varaukseton Lodzinskin ihailija, mutta aivan toisessa avaruudessa se liikkuu kuin esimerkiksi sattumalta vähän aikaa televisiossa näkemäni ns. dokumentti Eichmanin pidätyksestä. Siinä puhuttiin ja selitettiin kaikki niin puhki, että 5 minuuttia riitti tätä tavallista televisioskeidaa.