Lönnrot hanke, askel eteenpäin.Iikka Vehkalahti 24.10.08
Lönnrot-hanketta on nyt laitettu liikkeelle kohta vuosi. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa digitaaliajan Suomenja tarinoiden tallentaminen tarinan kerronnan eri muodoissa. Lapissa on lähetty jo liikkeelle, remmiin on astunut myös VIKESn toiminnanjohtaja Marjut Helminen.
Lapissa on lähdetty liikkelle jo aiemmin., Tornioon kokoontui parisen viikkoa sitten lähes 100 elokvuantekijää ja - opiskelijaa pohjoisesta,. Kymenlaaksossa etsitään läänintaiteilijaa, joka työskentelisi projektin parissa.
Keskeinen kysymys on ollut rahoituskokonaisuuden rakentaminen. Sitä käytännössä toteuttamaan mm. Seppo Seppälän ( idean alkuperäisen isän), Joonas Bärghellin ja muiden rinnalel on tullut Marjut Helminen, joka valmistelee juuri parinsadantuhannen euron anomusta Suomen Kulttuurirahastolle.
Niinpä ohessa anomuksen johdannosta katkelma:
"Koko Lönnrot-hankkeen tavoitteena on tuhat teosta, tuhat koskettavaa tarinaa Suomesta, suomalaisista ja Suomeen tulleista, sekä ilmiöistä, paikoista ja tapahtumista. Suomessa asuvat ihmiset kertovat tarinansa kouluissa ja oppilaitoksissa sekä kodeissa, kirjastoissa, siellä missä ihmiset liikkuvat, kohtaavat toisiaan ja kertovat tarinansa.
Projektin keskeinen idea on tarinan perusluonteen löytäminen ja kehittäminen ja sen jälkeen sen potentiaalin työstäminen eri julkaisualustoilla sekä tarinan eri muotojen/versioiden/modifikaatioiden toteuttaminen käytännössä.
Tarinoista tuotetaan 1-9 minuutin pituisia ja pidempiä elokuvia, radio-ohjelmia, musiikki- ja teatteriesityksiä. Sama tarina esitetään verkossa, lehdistössä, taidemuseoissa, kouluissa, järjestöissä ja Yleisradiossa . Ne toteutetaan monin eri tavoin ja välinein kuten pitkänä elokuvana, valokuvasarjana, lehtijuttuna, teatteri- tai tanssiesityksenä tai taidemuseon näyttelynä.
Projektin kautta tallentuu kulttuurihistoriallinen arkistomateriaali, joka auttaa ymmärtämään nykyhetkeä ja hahmottamaan tulevaisuutta.
Projektin kokonaisbudjetti on valtakunnallisesti noin 2,8 miljoonaa euroa. Rahoitusvaraus on jo saatu YLE:ltä ja AVEK:ilta, ja lisäksi rahoitusta haetaan mm. ESR:ltä, EAKR:ltä, lääninhallituksilta ja TE-keskuksilta.
Kulttuurirahastolta haetaan avustusta seuraaviin Lönnrot-hankkeen osiin:
1. Alueellisiin pilotteihin neljällä alueella, Lapissa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Hankkeen käynnistämiseksi palkataan koordinoiva tuottaja, joka vastaa alueellisen toimintaverkoston rakentamisesta ja järjestetään kolme seminaaria, joissa tekijöitä koulutetaan uusiin tarinan lähestymis- ja kerrontatapoihin ja pohditaan tuotekehitysmoduuleita.
2. Internet-sivusto rakentamiseen niin, että kuka tahansa voi osallistua hankkeeseen lähettämällä tarinansa tai pyrkimällä mukaan toteuttamaan omaa tarinaansa. sivujen kautta hankkeen tulokset ovat tarvitsevien ja kiinnostuneiden käytössä, mm. opetuksessa ja viihteenä.
3. Valtakunnallisen koordinaation käynnistämiseen, joka edellyttää asiantuntijaverkostojen , hallintorakenteen ja oppilaitosyhteistyön rakentamista, saatujen tarinoiden läpikäyntiä ja seulontaa, alueellisten seminaarien ja kuvausprosessien valtakunnallista koordinointia sek äkoko hankkeen taloudellisen perustan järjestämistä."
1 kommentti
Ma 27.10.2008 @ 20:43
Videot ja multimediateokset ovat tämän ajan käsitöitä, jotka voisi digitaalisesti raamittaa hymypatsaiden viereen. Ovathan ne sentään omaperäisempiä, kantaa ottavampia ja usein moniulotteisempia kuin kirjontatyöt kaavojen mukaan ommeltuina. Onko teidänkin pirtin seinällä sukupolvien takaa raanunpätkä, mutta VHS-kasetit katovat? Kaikki kunnia perinnekäsitöille, ne ovat aika hyvin tallennetut ja esillä kotiseutumuseoissa, jopa internetin kuvatietopankeissa. Kaitafilmeille on tallentunut puolestaan enimmäkseen perheen juhlahetket ja monumentit; missä arki ajan tapoineen? S-VHS:n aikakaudella tekninen laite oli niin kunnioitusta herättävä, että kotona kuvaajan näkökulma oli miehinen. Hurraa siis kevyelle digitaalisuudelle ja uusille tekijöille.
Ison pajan mediakasvatusseminaarissa tuli yleisökysymyksen kautta esille <b>huoli harrastajien ja nuorten töiden tallentumisesta digimuistiin</b>. Esimerkiksi Minun elokuvani -tapahtumaan vuosien saatossa lähetettyjä lukemattomia lasten ja nuorten töitä ei ole koottu järjestelmällisesti arkistokelpoiseen formaattiin. Jakelun estävät tekijänoikeudet, sillä taustamusiikkina on usein tekijänoikeuksien piiriin kuuluva kallis "hittibiisi". Toivottavasti innokkaat tekijät palautteen perusteella tuunaavat elokuvat kuosiin ja julkaisevat niitä esimerkiksi Pixoffissa.
Mitä sitten tallentaa, mikä kiinnostaa ajassamme tulevaisuuden ihmisiä. Tietotulva on niin valtaisa, että miten tutkija tarttuu mihinkään kahvaan videogallerioissa? Nykyisten palveluiden ylläpito ei taida juurikaan määritellä metatietoja vapailla julkaisualustoilla. Miten kauan ja miten paljon säilytetään?
Myös nuorten ryöstökalastusta voisi hieman rajoittaa: "Lähetä meille kännykkävideo kesän kuumimmasta virvoitusjuomahetkestäsi ehdoitta, voit voittaa leffaliput (product placement -teosta katsomaan)." Pätkien perusteella yritys saa maksutta ideoita, haistelee trendejä ja tietää, mitä nuoret tuotteesta ajattelevat.
Todellisuutta tallentavat ainakin dokumentaristit; ammattilaiset poimivat suurempaa yleisöä kiinnostavia ihmisiä ja heidän tarinoitaan. Sellaisella tavalla, jota jaksaa katsoa. Jos emme arvosta nyt omaa aikaamme, kuka arvostaisi sitä myöhemminkään. Kamera, käy! Lönnrot-hanke olisi arvokas ajan purkittaja. Yle-tuotantoina tarinat jopa arkistoituvat. Se lähentelee jo kuolemattomuutta; kukapa luovan työn tekijä ei tavoittelisi pysyvää jälkeä. Arvostetuin muoto taitaa edelleen olla kustannettu kirja, arvomaalauksetkin tallennetaan hyvin tai sitten voi tehdä klassikkoelokuvan. Kiinnostavia aiempia tallennushankkeita on esimerkiksi 100 äänimaisemaa.
PS. Erityisen hyvältä Lönnrot-hankkeessa kuullostaa monimediainen julkaisu ja näin laajempi näkyvyys ja kuuluvuus teoksille.
Soile Mottisenkangas
