Yhteistä
Olen tämän syksyn aikana käynyt useassa seminaarissa ja tilaisuudessa, joissa kaikissa on käsitelty yhteisöllisyyttä eri näkökulmista.
Syyskuussa Tampereella sosiaalinen media kulttuurimarkkinoinnissa-seminaarissa käsiteltiin sosiaalisia medioita ja mm. yleisötyötä, lähinnä teatterin näkövinkkelistä. Arttu Haapalainen YLÖS-hankkeesta (ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen) kertoi pilottihankkeista, joita valmistellaan kolmessa suomalaisessa kaupunginteatterissa.
"Teatterit tarkastelevat omaa työtään uudesta näkökulmasta ja innostavat katsojia mukaan teatterin tekemiseen ja kokemiseen mahdollisista esteistä huolimatta".
Ylen Ison Pajan auditorissa "Kuka pelastaisi journalismin?"-seminaarissa puhujista Charlie Beckett puhui journalismista, jossa sisältöjä luodaan yhdessä ja kysyi: tarvitseeko meidän säästää journalismia sellaisena, kuin olemme sen tottuneet käsittämään?
Journalismin murroksesta puhutaan laajasti ainakin alan lehdistössä. Puhutaan murroksesta tai kriisistä. On niitä, jotka pelkäävät laatujournalismin puolesta ja niitä, jotka näkevät muutoksessa mahdollisuuden ja arvostavat yhdessä tekemisen meininkiä ja moniäänisyyttä.
Mitä pelkääjät sitten pelkäävät? Oman ammattikunnan katoamista ja rappiota?
On kiistaton fakta, että viestinnässä toimivien on tehtävä nykyään töitä nopeammin ja yhä useammalla välineellä. Puhutaan moniosaamisesta. Yksi ihminen tekee kolmen työt: kuvaa, leikkaa ja kirjoittaa. Laatu on koetuksella. Mutta pelkääjät näyttäisivät pelkäävän myös sitä mahdollisuutta, mitä alati laajenevat kommunikointimahdollisuudet ja kehittyvät välineet tarjoavat kaikille.
Samasta murroksesta puhuttiin paljon Taikin täydennyskoulutusosaston Cinedu-koulutuksessa. Välineet ovat nykyään kaikkien saatavilla, kuka tahansa voi tuottaa videokuvaa ja ladata sitä kaikkien nähtäville erilaisten sivustojen kautta.
Eikö alan ammattilaisten olisi vastustuksen sijaan parempi pyrkiä näkemään muutoksen mahdollisuudet? Kasvamaan itsekin muutoksen mukana ja ammattitaitoaan hyödyntäen viemään kehitystä vielä asteen tai kaksi eteenpäin?
Interaktiivinen media, sosiaalinen media. Kokeiluja on tehty, ja useita.
Royal opera house Englannissa järjesti twitter oopperan. Oopperan koko käsikirjoitus tuotettiin yhteis ja yleisövoimin Twitterissa. http://twitter.com/youropera, royaloperahouse.wordpress.com
Projektin alullepanijat määrittivät vain tarinan alun: The story starts like this: One morning a woman and a man were standing...
YLE2:lla pyörii tänä syksynä Tarinateltta-tv-sarja. Tarinateltta-projekti on antanut mahdollisuuden yleisölle kertoa oman tarinansa niinkuin he itse tarinansa näkevät ja miten sen haluavat kertoa.
Miten dokumentti voitaisiin viedä seuraavalle asteelle?
Tarinateltassakin tarinankertojaa vastapäätä istui aina joku meistä ja kysymykset jotka esitimme saattoivat viedä tarinaa tietyyn suuntaan. Olisi mielenkiintoista kokeilla, minkälaisia tarinoita saisimme tallennettua, jos tarinankertoja jätettäisiin telttaan yksin kameran kanssa. Tarinankertoja saisi ohjata tilannetta täysin.
Yhdessä tekeminen on hieno ajatus. Tai toive. Onko se toistaiseksi vielä toive?
Keinot ja muodot ovat vasta hahmottumassa. Monien kokeilujen jälkeen hahmottuu uusia tapoja toteuttaa tätä yhdessä tekemisen utopiaa. Kaikki nämä kokeilut ovat mielenkiintoisia, vaikka eivät toimisikaan täydellisesti.
http://yle.fi/sydan/index.html
Ja vielä,
Huomasin tänään tällaisen kyselyn tulevaisuuden televisiosta:
http://digiumenterprise.com/answer/?inv=18223991&chk=QDKTFGSA
