Pala nousi kurkkuun
Katsoin historiadokumentin Toivonväre. Se keskittyy Robert F. Kennedyn yhteen puheeseen Martin Luther Kingin salamurhaa seuraavana päivänä huhtikuussa 1968. Pala nousi kurkkuun sitä katsoessa.
Kyse ei ole dokumentin korkeasta laadusta, vaan sen pohjana olevan puheen syvästä viisaudesta ja siitä, että elokuva pystyi sijoittamaan puheen historialliseen tilanteeseensa. Muodoltaan elokuva on tyypillinen amerikkalainen televisiodokumentti, puhuvien päiden ja arkistomateriaalin yhdistelmä. Katsojan tunteita ohjaa lähes koko ajan soiva jousisto.
Mutta elokuva kosketti hyvin syvästi. Klassinen päähenkilön tilanteeseen asettaminen ja valinnan välttämättömyys tuossa tilanteessa toimii elokuvassa kuin häkä.
Kennedy sai tiedon Kingin kuolemasta vaalikiertueellaan. Hänen piti pitää puhetilaisuus mustien ghetossa Indianapolisissa. Poliisit kielsivät menemästä sinne, koska oli odotettavissa, että Kingin murhan jälkeen syntyisi koston ja väkivallan kierre. Kennedy päätti kuitenkin mennä ja piti improvisoidun puheen. Ei puheenkirjoittajia, ei mitään paperilla.
”Martin Luther King omisti elämänsä lähimmäisenrakkaudelle ja oikeudenmukaisuudelle. Tänä vaikeana päivänä on syytä kysyä, millainen maa tämä on. Voimme edetä kohti suurempaa rotujen välistä polarisaatiota. Tai voimme toimia kuten Martin Luther King, kohti ymmärrystä, myötätuntoa ja rakkautta.”
Puheessa Kennedy avoimesti tunnisti ihmisten katkeruuden, kostonhalun ja vihan, mutta rohkeasti käänsi sen myötätunnoksi ja ymmärrykseksi yli roturajojen. Lainasi Aiskhylosta ja lopetti puheensa muihin antiikin kreikkalaisiin: ”Taltuttakaamme raakuus ihmisistä ja tehkäämme maailmasta lempeä. Omistautukaamme sille.”
Kennedy näki, että valkoisten ja mustien enemmistö halusi elää yhdessä ja tahtoi oikeutta kaikille. Pyysi ihmisiä palaamaan kotiinsa ja he tekivät niin. Hartaana katolisena pyysi rukoilemaan Kingin perheen puolesta.
Puhe kesti vain muutaman minuutin. Häkellyttävä sivistyksen ja puhetaidon osoitus. Ja jälleen kerran osoitus, miten voimakkaasti keinoiltaan yksinkertainenkin dokumenttielokuva voi koskettaa.
Onneksi on Ylen Areena. Katsokaa sieltä, jos että nähneet. Ja vaikka pitäisitte minua pateetikkona, sanon: katsokaa. Ohjelma on siellä vielä vajaan kuukauden.
”Taltuttakaamme raakuus ihmisistä ja tehkäämme maailmasta lempeä.”
