Kuvan kesto Iikka Vehkalahti 20.01.09
Moni tekijä yrittää pitää elokuvansa mielenkiinnon yllä lyhyillä kuvilla ja nopeilla leikkauksilla. Lopputulos voi olla yhtä säälittävä kuin murhaavan pitkillä kuvilla, jotka tappavat katsojan mielenkiinnon käsittämättömän nopeasti.
Monia vuosia sitten hollantilainen leikkaaja Menno Boreama sanoi sen hyvin. Jokainen ammattilainen tietää melko tarkkaan, missä kohtaa kuvaa skarvi pitää olla elokuvan normaalirytmiä seurattaessa.
Kysymys on siitä, osaako valita ne tilanteet, kohtaukset ja kuvat, joissa keston jatkaminen tuo kuvalle uuden, katsojan luoman merkityksen. Näin, koska usein ns. normaalimittaisessa kuvassa katsoja näkee vain sen, mitä siinä näytetään tai mitä siinä tapahtuu. Mutta kun kuva jatkuu, katsoja
etsii ja löytää kuvalle toisen, syvemmän, erilaisen tai henkilökohtaisen merkityksen.
Tietysti, jos valinta on väärä tällainen ns. ylipitkä kuva on tappoase, joka latistaa elokuvan mitäänsanomattomaksi, vaikka ratkaisu olisi tehty minkälaisen taiteen nimissä.
Jukka Kärkkäisen Kansakunnan olohuone dokumentin leikkauksessa Jukka ja Timo Peltola painiskelivat uudestaan ja uudestaan tämän kysymyksen kanssa. Liika leikkaaminen, erityisesti kohausten ristiin leikkaaminen, hävitti tilanteiden merkityksen. Liian kauan pitkittyvä kohtaus puolestaan puudutti.
Kuinka löytää tasapaino, sitä testataan tänään illalal DocPointin ensi-illassa.
Ja toisaalta kuten Aleksander Gutmanin uudessa elokuvan osalta, katselutilanne voi vaikuttaa paljon. Elokuva, joka toimii latautuneessa elokuvanäytöksessä ei toimikaan olohuoneiden nurkan viihdelaatikossa.
