Ihanat naiset elokuvissa
Helsinkiläisyleisö on ihanan vastaanottavainen erilaisille elokuvatapahtumille. Viikonloppuna järjestetty naisia kameran edessä ja takana esittelevä Artisokka-festivaali veti taas yli 1600 kävijää Bio Rexiin.
Yhtä aikaa järjestäjän ja kävijän näkökulmasta mennyttä Artisokkaa kerratessani festarin tarjonnasta tärkeimmäksi nousivat keskustelutilaisuudet, perjantaina Suomi post mortem -näytöksen jälkeen käyty lyhyt jälkipuinti ja lauantain hieno Erottamattomat? -seminaari. Hyvät vieraat ja keskustelut tarjoavat monesti elokuvatapahtumissa jopa itse elokuvia tärkeämpiä oivalluksia. Jatkossa kun laiskuus iskee eikä millään jaksaisi raahautua festariteatteriin aikaisin lauantaipäivällä, voin potkia itseäni takalistoon muistelemalla näiden tilaisuuksien ainutlaatuista antia.
Perjantaina Artisokka esitti Suomi post mortem -projektissa syntyneitä lyhytelokuvia. Suomi post mortem on kahden dokumentaristin, Katja Lautamatin ja Miia Jonkan alkuun panema projekti, joka tarkastelee Suomea koulusurmien jälkeen. Oman näkökulmansa Artisokka toi tematiikkaan esittämällä projektin naistekijöiden elokuvia. Näytöksen jälkeen salissa käytiin lyhyt jälkipuinti aiheesta Jonkan ja muiden tekijöiden seurassa, joista paikalla olivat Vilja Roihu, Soile Mottisenkangas, Elina Oikari ja Anna Veltheim.
Olen ollut mukana Suomi post mortem -projektissa tiedottajana ja nähnyt projektin elokuvat nyt kolmeen kertaan. Olimme tekijöiden kanssa yhtä mieltä siitä, että tämä sukupuolen mukaan rajattu kokonaisuus oli todella erilainen kuin DocPointissa nähty setti: näytöksestä jäivät pois raflaavimmat, väkivaltaisimmat ja ehkä samalla myös voimakkaimmin kantaaottavat työt. Artisokan Suomi post mortem -paketista tuli samalla selkeästi harmonisempi kokonaisuus kuin DocPointissa nähty.
Lyhytelokuvia jälleen katsoessa tulin taas todenneeksi, miten tuhottoman upeita osa projektin töistä on. Arkistomateriaaleista koostetut Ykkösluokka ja Anna Nykyrin Huuto - Kosketus - Hiljaisuus saavat aikaan kylmiä väreitä selkäpiissä. Maija Hirvosen Lastenohjelma kiteyttää koko Suomi post mortem -teeman yhteen lyhyeen hetkeen – ja murtaa samalla uskaliaasti elokuvakerronnan konventioita. Yllätyin myös Heli Sorjosen Arvoperustasta, jota ei DocPointissa nähty. Teatterissa tämä hyvin staattinen työ muuttui suorastaan läpitunkevaksi, kun äänityöt tulivat kunnolla esiin. Artisokkamaisen lempeän sukupuolidiskriminaation tähden ulos jääneistä miestekijöiden töistä jäin eniten kaipaamaan Sampsa Virkajärven työtä 10–15 min keskustelua, jossa kuvataidekoulun opiskelija kertoo, miten hänestä leivottiin lyhyen opintoneuvontatapaamisen perusteella koulusurmaajakandidaatti. Suomi post mortem -lyhäreitä tullaan jatkossa näkemään myös YLEn kanavilla, esitysmuoto-, -paikka ja -aika ovat vielä auki. Pitäkää silmät auki!
Lauantaina järjestetty Erottamattomat? -seminaari irtaantui sukupuolinäkökulmasta lähes kokonaan: aiheena oli ohjaajan ja tuottajan yhteistyö, ja vaikka järjestäjien kutsu kävi lähinnä naisohjaajille, Jarkko Hentulan ei tarvinnut pukeutua peruukkiin päästäkseen edustamaan omaa elokuvaansa.
Seminaari käynnistivät kolme ohjajaa-tuottaja-paria, jotka esittelivät tulevia töitään. Zaida Bergroth ja Hentula kertoivat Skavabölen pojista Hentulan muistellessa lämmöllä, kuinka esikoisohjaaja saapui hänen pakeilleen esittelemään kahden elokuvan mittaista saagaa – ja kuinka se sitten tiivistyi yhdeksi. Saara Saarela ja tuottaja Liisa Penttilä puhuivat Väärät juuret -elokuvasta ja totesivat, että yhteistyön 
tietää toimivan hyvin silloin, kun tiimin jäsenet eivät enää keskustele siitä, kenen idea mikäkin oli. Auli Mantila sekä Dokblogin oma Ulla Simonen valottivat tulevaa yhteistä fiktioelokuvaansa, jonka työnimeksi paljastui seminaarissa Kullankaivajat. Ulla ja Auli kertoivat hioneensa yhteistä kieltään muun muassa taikinakulhon ääressä.
Väärät juuret
Skavabölestä ja Vääristä juurista nähtiin seminaarissa näytteinä tuoreet traileri. Kullankaivajistakin saatiin näyte, vaikka elokuvasta ei ole kuvattu vielä otostakaan: Auli Mantila hemmotteli Artisokka-yleisöä lukemalla ääneen kohtauksen omasta käsikirjoituksestaan. Seminaarijärjestäjät eivät olleet pysyä housuissaan tällaisen uniikin elämyksen edessä, esityshän tuli meille pyytämättä ja yllätyksenä.
Napakoiden pohjustusten jälkeen Kati Sinisalo luotsasi vieraat keskusteluun, jossa juttua riitti keskeytyksessä vajaan tunnin ajan. Keskustelussa pohdittiin mm. sitä, kuinka paljon ohjaajan kuuluu olla mukana projektin tuotannossa. Mantilan mielestä ohjaajan on hyvä hallita tuotannon perusteita ainakin sen verran, että raha lakkaa olemassa pelottava asia ja muuttuu työn välineeksi. Simosen mukaan tuottajan rooliin kuuluu toisaalta myös suojata ohjaajaa tuotantoon liittyviltä paineilta. Hentula kertoi tarjoavansa kaikille ohjaajilleen pääsyn tuotannon yksityiskohtiin, mutta totesi joidenkin ohjaajien kieltytyvän tästä todeten, ettei se kuulu heidän rooliinsa. Zaida Bergroth pohti ohjaajan työn raskautta ja tuottajan roolia ohjaajan kannattelijana, kun voimat uhkaavat loppua. Kaikki keskustelijat korostivat sitä, miten tärkeää työparin on löytää yhteinen sävel. Sinisalo johdatteli keskustelijat pohtimaan myös sitä, mitä seurauksia tärkeään suhteeseen tulevilla säröillä voi olla. Keskustelijat ansaitsevat tunnustusta siitä, että asian vaikeampaakin puolta pystyttiin upeasti käsittelemään yleisön edessä.
Erottamattomat? -seminaari jatkoi viime vuonna aloitettua Artisokka-keskustelujen perinnettä hyvällä menestyksellä. Viimevuotinen seminaari oli tiukemmin kiinni naisasia-näkökulmassa: Naisten tarinat -otsikolla -käyty keskustelu pohti mm. naistekijöiden asemaa kotimaisessa elokuvatuotannossa. Olen sekä kuulijana että järjestäjänä tyytyväinen siihen, että näin toisena järjestämiskertana astuttiin ulos naistekijyyden kehyksestä. Oman kokemukseni mukaan naistekijät itse eivät itseasiassa edes halua pohtia omaa sukupuoltaan loputtomiin, koska asian ydin on kuitenkin jossain ihan muualla. Ensi vuodeksi on jo kehitteillä parikin hyvää ideaa semman aiheeksi. Olisi mukavaa, jos elokuva-alan naiset, miehet, tekijät, katsojat, kriitikot, akateemikot ja fanit löytäisivät Artsiokka-lauantaista hyvän ajan ja paikan kohtaamiselle ja ajatusten jakamiselle, sukupuoleen katsomatta tai katsoen – miten vaan kukin haluaa.
Kirjoittaja on mukana Artisokka-festivaalin työryhmässä. Skavabölen pojat saa ensi-iltansa 4.9.2009, Väärät juuret 18.9.2009.
