Dokumentteja Intiasta II. Iikka Vehkalahti 8.10.08
Intiassa tehdään paljon dokumentteja. Niiden löytäminen ei ole välttämättä helppoa maassa, jossa ei ole mitään varsinaista keskusta, josta dokumentteja voisi etsiä.
Intialaisella dokumentilla on pitkät perinteet tuotantojen jakautuessa muuamaan pääkategoriaan. Tunnetuimpia kansainvälisesti ovat selkeän poliittiset dokumentit (ennen kaikkea Anand Pathardwanin Bombay Our City ja War and Peace) jotka puuttuvat Intian niin selkeästi näkyvissä oleviin epäkohtiin ( 800 miljoonaa intialaista elää noin 30 sentillä/päivä). Nämä dokumentit ovat ja ovat olleet muodoltaan suhteellisen konventionaalisia, sisältö on tärkein. Osittain niiden luonne johtuu myös rahoituksesta, jota on saatu mm. kansainvälisiltä ”hyvää tekeviltä” järjestöiltä.
Toinen laaja kategoria ovatkin lyhytdokumentit, tiedotusvideot ja kansalaisjärjestövideot, joita tehdään uskomaton määrä hallituksen, eri ministeriöiden, eri osavaltioiden viranomaisten, kansalaisjärjestöjen, kansainvälisten järjestöjen jne.. rahoituksella. Aiheet ovat usein todella tärkeitä, sisäänpääsy tapahtumiin ainutlaatuista mutta lopputulos todella ikävystyttävää propagandatyötä.
Kolmanteen kategoriaan kuuluvat elokuvat, jotka seuraavat tai tallentavat Intian äärettömän rikasta kulttuuria: uskonnollisia rituaaleja, vanhoja temppeleitä, eri musiikkiperinteiden kantajia jne…
Neljänteen kategoriaan kuuluvat dokumentit, joiden tekijät ovat useimmiten elokuvakouluista ja ihailevat Tarkovskia, Mani Kaulia ja muita suuria mestareita. Nämä tekijät pyrkivät filosofisiin ulottuvuuksiin elokuvissaan (Listener´s Tales ja jopa . In ForMotion kuuluvat näihin elokuviin)
Viides kategoria ”intialaisia ” elokuvia ovat sitten länsimaisten tekijöiden Intiassa kuvaamat dokumentit, jotka ovat parhaimmillaan hienoja ja rikkaita ulkopuolisen silmän näkemiä ja huonoimmillaan sensaatiomaisia, helppoja ja yksinkertaistavia. ( Näitä viimeksi mainittuja on tehty kyllä niin paljon, että eräällä tapaa ymmärrän Intian hallituksen hyvin kielteistä ja varovaista suhtautumista länsimaisiin dokumenttitekijöihin)
Ja sitten Intiassa on kehittymässä uuden sukupolven tekijäkaarti, jota on vaikea sijoittaa mihinkään kategoriaan. Q joka tekee Love In India dokumenttia on taustaltaan mainosmies, Deepa Bhattia joka ohjaa Neron vieraita on fiktiontekijä, jonka osuus Intian Oscar-ehdokkaassa Every Child is Special” oli tuotannon alusta lähtien hyvin ratkaiseva. Jne..
Olosuhteisiin nähden Intiassa onkin ihailtava määrä tekijöitä, jotka intohimolla ja kertomisen halulla tuottavat dokumentteja, jotka parhaimmillaan ovat hyvin mielenkiintoisia.
Niiden löytäminen tai näkeminen ei vain ole välttämättä helppoa, koska maassa ei ole oikeastaan mitään keskusta, jossa olisi tieto parhaista dokumenteista eikä yksikään lukuisista festivaaleista ole noussut sellaiseen asemaan, että siellä olisivat Docpointin tapaan kaikki parhaat.
Niinpä Delhi on oma maailmansa, Kolkatan tekijät tuntevat lähinnä toisensa, Mumbaissa tekijät ovat hyvin hajallaan ja tämän kolmen suuren muodostaman kolmion ulkopuolisista tekijöistä Ahmedabadissa, Chennaissa jne.. tiedetään pääkaupungissa hyvin vähän.
Intialainen dokumentti on myös elänyt yllättävän eristyneenä kansainvälisestä yhteisöstä tänä internetin ja globalisaation aikana. Tunnetuimmat tekijät lähettävät elokuviaan festivaaleille, jotka perinteisesti ovat tunnettuja Intiassa ( IDFA,Leibzig, Cinema Du Reel), mutta usein ne jäävät valitsematta, koska ne ovat hiukan liian intialaisia ( esim. kolme tuntia pitkiä tai liian paljon
asioita itsestään selvinä ottavia).
Muutama vuosi sitten lähinnä Benglain alueeseen keskittävä rahoitusfoorumi DocEdge on tuonnut useita commissioning editoreita kansainvälisistä tv-yhtiöistä Kalkuttaan. Steps-perheeseen kuuluva voittoa tuottamaton Steps India on paitsi tuottanut puolenkymmentä kansainvälisesti edennytä dokumenttia järjestänyt myös ”Tell It Better” seminaareja kansalaisjärjestöjen elokuvatekijöilleOscar-tasoisten kv-tekijöiden kanssa.
Hollantilainen Binger Instituutti sekä saksalainen Goethe instituutti ovat olleet hyvin aktiivisia järjestäessään tapahtumia ja elokuvaestiyksiä suurimmissa kaupungeissa. Ja parin viime vuoden aikana myös Suomen suurlähetystö Delhissä on tukenut intailaisia dokumentaristeja ja DocEdgea.
Perinteinen Mumbai International Film Festival MIFF on valtiollinen ja vanhakantainen, byrokraattinen, poliittisia kompromisseja tekevä ja valinnoiltaan hyvin epätasainen. Sen rinnnalle onkin eri osavaltioissa syntynyt melkoinen määrä muita festivaaleja, joista parhaana pidetään Keralaa.
Nyt myös Indian Internationl Film Festival, joka muutti Delhistä Goaan järjestää tänä syksynä ensimmäisen kerran rahoitustapahtuman myös dokumenttielokuville, jotka astuvat silloin aika kaukana takaviistossa ollen samalle lavalle Shakh Rukh Khanin ja muiden suuren Bollywood nimien kanssa.
Lisää tietoja mm. http://www.freedomfilmsindia.org/
