Tuoretta, virkistävää, ajatteluttavaa
Kekkonen antoi kerran uudelle hallituksen jäsenille neuvon kävellä joka päivä luonnossa ainakin puoli tuntia. Miksi; jotta edes joskus hallituksen jäsenillä olisi mahdollisuus ajatella. Suosittelen dokumentaristeille kerran vuodessa käyntiä Joensuussa, Viscultissa. Ihan ajattelemisen takia.
Viscult on Pekka Silvennoisen luotsaama antropologisten elokuvien festivaali. Olen aiempina vuosina kiireeisenä katsellut joitakin elokuvia dvd:ltä ja todennut useimmista nopeasti, ” että eivät nämä elokuvina televisioon kyllä istu”.
Ja näinhän oli tänäkin vuonna,(vaikka mukana olikin mm. Kolmannessa ulottuvuudessa esitetty Brides of Desert Israelista ja Dokumenttiprojektissa kiitosta saaneet Jukka Eggertin Mennyt sukupolvi ja Kirsi Mattilan Niki ja Nikin veli sekä Kiti Luostarisen Plevnan lapset)
Mutta useimmat elokuvat, jotka itse Joensuussa elokuvateatteissa tänä vuonna näin, eivät olleet hienoja elokuvina eivätkä istu televisioon, MUTTA: niiden katseleminen oli poikkeuksellisen mielenkiintoista, virkistävää ja puhdistavaa.
Miksi ? Koska ne pyrkivät kuvaamaan ihmisten elämää sellaisena kuin se todellisuudessa on ( normaalielämässä ei ole kovin usein lineaarisia, selkeitä dramaattisia kaaria, suurin osa elämästämme koostuu näennäisen pienistä ja merkityksettömistä tapahtumista, asioista ja esineistä).
Väistämättä mileeeni tuli, että tätä olemme Toinen Suomi projektissa ja Lönnrotissa ajamassa takaa.
Dokumenoida elämää tulevia vuosikymmeniä varten, Jotta viidenkymenen vuoden kuluttua olisi nähtävissä, miten suomalaiset elivät ja mitä suomalaiset ajattelivat ja tunsivat nyt. Valtamedia eivätkä narratiiviset dokumentit, eivät ne sitä monessa suhteessa tee.
Kuvata meidän elämäämme ja todellisuuttamme tavalla, joka antaa elämällemme sen
arvon, jota meistä jokainen tarvitsee.
Palata dokumentaarisen kerronnan peruskysymykseen: kuvata todellisuutta ja kertoa
meille kaikkein tärkeimpiä tarinoita.
Tiedän, että kukaan ei viitsi lukea pitkiä blogitekstejä ja näkemättömistä elokuvista lukeminen on puuduttavaa. Silti kirjoitan parista Viscultissa näkemästäni ( eivät suinkaan ollet parhaat).
Vanhan hollantilaisen pariskunnan ( ja heidän aikamiespoikansa) elämä koostuu päivittäin toistuvista perusasioista ( joista ruoka-aineiden tilaaminen ja hankinta on keskeinen), jotka elokuvaa seuratessa tulevatkin merkitykselliseksi. Vanhan miehen sulkiessa autonsa ovet avainkaukosäädöllä, hänen ylpeytensä
tapahtumasta saa historiallisen merkityksen: minkä matkan hän ja me olemmekaan kulkeneet teknisessä edistyksessä viimeisten 89 vuoden aikana.Miten merkittävää on hallita tätä muutosta olematta sen objekti tai uhri.
Elokuvan tekijä oli ”valmistellut elokuvan tekoa ”siivoamalla lähes päivittäin pariskunnan taloa kolmen vuoden ajan ennen kameraan tarttumista.
Entä elokuva, jossa Skotlantiin muuttaneen saksalaisen työläisperheen poika kuvaa neljän päivän aikana äitisnä opastuksella vanhan kotinsa kerrostalossa, vanhat valokuvat, pienet kodin yksityiskohdat, jäljet seinissä ja täydentää kaiken omilla muistikuvillaan. Hieno tallennus tehtaan varjossa eläneestä perheestä, joka vietti kaikki kesälomat ( yhtä lukuunottamatta) kerrostalohuoneiston parvekkeella. josta näki sekä tehtaalle että jalkapallokentälle.
Luulen, että tulen muistamaan kuvat parvekkeesta ja sen edessä olevasta pihanurmikosta leikkivine lapsineen paljon kauemmin kuin monta European Academy Award ehdokkaiksi samaan aikaan valittua elokuvaa .
Ja luulenpa, että ensi vuonna jos EU suo Lönnrot-projektilaisten kannattaa porukalla suunnata kohti Joensuuta Visculttiin etsimään ajatuksia eri kerrontatavoille Lönnrot2017.fi projektin puitteissa.
PS. Viscultin elokuvia on mahdollisuus katsella streemattuna verkossa vielä tämän viikonlopun aikana:
www.viscult.net
