Paloheinän hangilla.
Paloheinän hangella, = jäätä alla ja irtolumihituloita päällä, luistellessani ajattelin sitä latua jota ei siis ollut. Sää ei ollut mitenkään erityisen hieno eikä seurakaan, yksin kun hiihtelin.
Ajattelin vastaantulijoitten yhteiskunnallista asemaa ja titteleitä. Ja omaani. Että hiihtääkö tässä nyt joku, jolla on taiteellisesti vastuullinen työ, vai joku joka on toteuttavan työn tekijä. Verottajalla on asiasta oma mielipiteensä, mutta pitäköön sen omana tietonaan.
Tittelinsähän voi määritellä itse. Jos asiat eivät suju omalla naamalla, voi nootin lähettää allekirjoituksella dokumenttielokuvaohjaaja, ja jo toimii. Täytyy tunnustaa että olen tätä joskus, mutta hyvin harvoin!, käyttänyt. Lähinnä silloin kun on tuntunut, että ”äiti”-status on ollut yhtä tyhjän kanssa. Dokumenttielokuvaohjaaja on yhtä pelottava kuin haastemies ovella?
Jokapäiväisessä työssäni hämmennystä aiheuttaa se, että käyntikortista pitää löytyä eri vaihtoehtoja eri yhteyksiin. Ihmisen pitää olla jotakin selkeästi. Ei voi sekoittaa fiktiota ja faktaa, taidetta ja toimintaa. Ja kuitenkin kun on toisen asiaa hoitamassa, tuntuu petokselta, ellei kerro myös sitä toista puolta toiminnastaan. Jekyll ja Hyde. Että saatan palata luoksesi ihan toisen asian takia, toisessa roolissa.
Se mitä usein mietin on, voiko jossakin tehtävässä ohimennen saatua tietoa käyttää hyväkseen seuraavassa omassa työssään. Enkä tarkoita nyt liikesalaisuuksia, vaan sitä kulloisenkin kanssakäymisen suomaa tietoa, joka muuttuu vastaanottajan aseman, arvon ym. mukaan.
Tulomatkalla mietin eroja. Sitä miten aina pitäisi pysähtyä pohtimaan, että miten tässä näin kävi. Ja sitten ajattelin että sama asia on silloinkin kun elokuva on valmistunut ja siitä on erottava. Vaikka sitä ei aluksi sietäisikään silmissään, niin sitä olisi hyvä käydä läpi. Että mitkä ratkaisut toimivat ja mitkä eivät. Ihan sen yksinkertaisen syyn takia, ettei tarvitsisi tehdä samoja virheitä uudelleen. Että seuraava teos olisi hiukan enemmän sitä mitä on haettu.
Tämä olisi myös tällaista ennakoivaa murskakritiikintorjuntaa. Työ on itsenäinen teoksensa, ja tekijä on joko onnistunut tai epäonnistunut työssään, ei olemassaolossaan.
Järjestetäänkö tällaisia palaute/pohdintatilaisuuksia kenenkään kokoonkutsumana missään muodossa? Ohjaajien? Tuottajien? Rahoittajien? Vai onko hyvä leffa hyvä leffa ja huonosta ei niin väliä?
Taiteilijuudesta sen verran, että jos kerran taiteen luominen on rohkeutta nähdä ja välittää tämä näkemänsä, niin sopisiko Harry Potterilta lainattu, suomalaiseen konstailemattomuuteen hyvin sopiva rohkelikko-sana taiteilijan, ellei nyt ihan määritteeksi, niin ainakin synonyymiksi?
Katariina Järvi
Dokumenttikillan väistyvä pj.
www.dokumenttikilta.fi
