Gradut ja dokumentit.Iikka Vehkalahti 02.11.08
Luin viime viikolla junassa jo toisen kerran Hanna Eskosen gradun dokumentin elokuvallistumisesta. Hän käy siinä lävitse Pirjo Honkasalon elokuvaa Melancholian 3 huonetta.
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu01437.pdf
Lähes sattumanvaraisesti valittu katkelma: (Lähes sattumanvaraisesti siksi, että katkelmassa on kirjoitettu ulos aika hyvin elokuvan aivan ensimmäinen ajatus. Pirjo Honkasalo lähti tekemään elokuvaa surusta sodan kokeneiden lasten silmissä.)
Staattisuuden ohella Melancholian kuvakerronnan leimallisin ominaisuus on lähikuvien runsas käyttö. Lähikuva on rajauksena äärimmäisen valikoiva, intiimin tunnelman luova ja efektiivinen keino. Rajauksessa vaikuttaa paitsi kuvan sisäinen kompositio myös se, mitä jätetään kuvan ulkopuolelle. Melancholia rajaa lähikuviin lapset, mutta kuvat jättävät useimmiten näyttämättä aikuiset.
Kamera seuraa lapsia tiiviisti jättäen lähes huomiotta sen, mitä heidän ympärillään tapahtuu.Kun pienet sotilasalokkaat ovat ensimmäisessä osassa asettuneet riviin johtajansa tarkastusta varten, kamera rajaa lähikuvaan vuorollaan rivin kunkin alokkaan kasvot, kun tämä joutuu johtajan syyniin. Johtaja sen sijaan saa kuvatilaa olkapään verran. Toisessa kohauksessa pojat makaavat maassa ampumaharjoituksissa. Puolilähikuvassa on oppilas, joka ei saa asettaan laukeamaan. Ensin vieressä oleva oppilas yrittää auttaa, sitten kuvassa vilahtavat opettajan kädet tämän tullessa korjaamaan asetta. Kuvarajaus ei silti liikahda kummankaan toiminnan tai äänen suuntaan, vaan pysyy valitsemisaan kasvoissa. Näkökulma on valittu ja pysyy: miten poika selviää tilanteesta, mitä juuri hänen kasvoiltaan näkyy? Kamera ei etsi todisteita vaan odottaa ja antaa tunnetilan tulla näkyväksi.
Lähikuvakompositiot ovat niin tiiviitä, etteivät tilalliset suhteet paljastu kuvarajauksen puitteissa. Useimmiten tilaa myös vaihdetaan ilman laajaa esittelykuvaa, joka eksplisoisi minkä näköisessä paikassa kulloinkin ollaan....
.. vaikka Melancholia näyttäytyy toisinaan myös laajoina, runollisina maisemakuvina, elokuva puhuu erityisesti juuri lähikuvien kautta. Lapset kulkevat elokuvan läpi kasvokuvissa, jotka kuiskaavat ja huutavat, vaikka itse kuvauksen kohteet avaavat suunsa vain harvoin. Melancholia on ennen kaikkea mielentilan kuvaus, elokuva, jossa vain kasvoilla ja silmillä tapahtuu. Näin lähikuvallisuus myös rakentaa näkökulman;Kenen silmissä elokuvan maailma – sota – katsojille heijastuu? Vastaus on ilmeinen mutta tärkein kaikista; lapset ovat peili, sotaa käyvän maailman pitkä muisti.
Kivaa on, että Hanna Eskosen gradun voi lukea verkossa ja tallentaa itselle pdf-tiedostona.
Eikä gradu ole ainoa, oikeastaan niitä on paljon ja jokainen omalla tavallaan mielenkiitnoinen dokumenttielokuvasta kiinnostuneille. Jälleen sattumanvaraisesti valittuna muutama:
Eskimokulttuurin representaatio dokumenttielokuvassa, Kallio Sini
Todellisuuden representaation problematiikka, Heli Grönblom
http://www.tritonia.fi/fi/kokoelmat/gradu_nayta.php?id=1886
-
Dokumenttielokuvan monimutoisuus televisiossa. Helena Yli-Kyyny www.uta.fi/laitokset/tiedotus/tiedotustutkimus/TOY/opinnaytteet_2005.rtf
Dokumenttielokuva , todellisuuden dramatisointia ja tulkintaa, Susanne Päivärinta http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.phtml?id=14675
Opinnäytetyö:EVAKKOLAPSI, Ennakkosuunnittelun tuotannollisten ratkaisujen vaikutus dokumentin sisältöön, Heini Salomaa https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/4267/stadia_1150118986_0.pdf?sequence=1
Koskahan Elokuvattaiteen gradut ilmestyvät verkkoon luettavaksi ?
