Köyhyys Suomessa. Iikka Vehkalahti 02.11.08
Enemmistö tuntemistani dokumentaristeista painiskelee peruskysymyksen kanssa: miten tehdä elokuvia, joilla on merkitystä? Miten tehdä asioista, jotka ovat tärkeitä, elokuvia ?
Tästä puhuimme tänä aamuna Timo Humalojan kanssa palatessamme Porvoosta katsomasta Petteri Saarion erittäin hyvin kuvaamaa materiaalia Kinvikasta ( joka on taas toinen juttu). Autossa istuessamme kävimme läpi kysymystä siitä, millaisia dokumenttielokuvia Suomi tarvitsee.
Keskustelu oli samanlaista kuin Toisen Suomen aikana ja molemmat tunsimme nyt, että Toinen Suomi loi elokuvia, joilla oli merkitystä.
Mutta entä nyt, tänään?
Aikoinaan Thomas Balmes kamppaili pari vuotta Nokia-elokuvansa ( Säädyllinen tehdas ) kanssa yrittäessään sovittaa yhteen toisaalta kysymyksen ettisen toiminnan merkityksestä kv-yhtiölle ja toisaalta elokuvallisen muodon: suuren kokonaiskuvan ja pienen elokuvallisen tarinan.
Samaa ongelmaa ovat tässä blogissa käsitelleet pari viikkoa sitten Mikael Ostrup ja tanskalainen elokuva-alan professori. Onko elokuva luonteeltaan narratiivinen ja miten narratiivinen muoto pystyy kertomaan temaattisista/asiakokonaisuuksista.
Michel Moore ratkaisi kysymyksen esim. Bowling For Columbinessa tekemällä itsestään narratiivisen tarinan protogonistin. John Webster lisäsi omaan elämäänsä yleisiä reseptejä ihmisen käyttäytymisestä.
Monesti suuri kuvio pyritään ratkaisemaan sijoittamalla elokuvan alkuun ison kuvion informaatio.Nishta Jain ei sijoittanut elokuvansa Lakshmi ja Minä alkuun tekstiä 40 miljoonasta kotiapulaisesta, joita kohdellaan hyvin huonosti Intiassa. Hänen ratkaisunsa oli ironis-filosofinen lainaus Andre Gidelta emännmän ja apulasien välisestä suhteesta.
Humalojan kanssa keskustellessamme hän- esiteltyään parikin ideaa, jotka eivät minua niin sytyttäneet,- otti esille Demokratia projektin. Siinä oli yksi teema, joka oli yleinen ja tärkeä,mutta elokuvat olivat konkreettisia ja elokuvallisia, totesi Timo ja jatkoi: Ihan kuin köyhyys. Aivan, kuten köyhyys. Kulunut aihe.Millainen olisi elokuva köyhyydestä ?
Vastasin: seurataan yhtä tai kahta tai kolmea henkilöä/perhettä narratiivisessa rakenteessa, heidän kohdatessaan konfliktin/konflikteja. Entä sitten? Dokumentteja köyhien ihmisten elämästä on tehty vaikka miten paljon. Mitä yhden köyhän ihmisen elämä kertoisi suomalaisesta köyhyydestä?
Mutta entä, jos hylätään yksinkertainen narratiivinen rakenne ja ajatellaan elokuvaa, joka kerta kaikkiaan näyttäisi meille, millaista on olla köyhä Suomessa tänään. Kuinka moni , helvetti soikoon, todella tietää ja tuntee ja ymmärtää,mitä on olla köyhä tässä yltäkylläisyyden Suomessa?.
Köyhyys Suomessa. Se on elokuvan nimi, ja sen on oltava elokuva, mutta ei kiitos, ei seurataan yhtä/kahta/kolmea henkilöä vuoden ajan. Jotain muuta enemmän, elokuvallista, rohkeaa, rajoja rikkovaa, muotoja yhdistelevää.
Automatkan päätyttyä: jos Humaloja pystyy esitelemään miten sellainen elokuva voidaan tehdä, Suomeen tehdään dokumenttielokuva köyhyydestä.
