Elokuvien lukemisesta. Iikka Vehkalahti 11.02.09

Mitä enemmän dokumenttielokuva jää auki, ei julista sanomaansa, sitä useammanlaisia tulkintoja elokuvasta vedetään. Näin on tapahtunut  niin Liikkumavaran, Matkan, Täynnä Tarmoa kuin Kansakunnan olohuoneenkin kanssa.

 
Aikoinaan dokumenttielokuvan tekijät halusivat elokuvan sisältävän selkeän loppuratkaisun, viestin, jossa katsojalle näytetään suuntaviittaa paremmasta tulevaisuudesta. 
 
Mutta koko ajan on vahvistunut ajattelu, jossa totuuden sijasta painotetaan totuudellisuutta ja vastausten esittämisen sijasta kysymysten herättämistä. Cinema verité dokumentti pyrkii välittämään totuudellisesti ohjaajan näkemät tapahtumat ilman karttakeppiopastusta.
 
Seurauksena on että dokumentteja luetaan myös eri tavalla. Täynnä Tarmoa dokumenttia tai oikeastaan sen katsojareaktioita on syytetty rasistisiksi, kun minä olen nähnyt elokuvan aivan päinvastaisena, suomalaisten värikäyttäytymisen paljastavana. Viime vuonna IDFAn valintaraatiin kuulunut piti Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapskuin hienoa Matka-dokumenttia kolonialistisena, kunnes kuuli tekijöiden taustoista.
 
Tänä vuonna parikin henkilöä kommentoi Jukka Kärkkäisen Kansakunnan olohuonetta nuoren älykön eksplotoivana vierailuna tavallisten ihmisten koteihin, kunnes kerroin että ohjaaja on viime vuodet viettänyt lähinnä rakennustyömailla intellektuellikuppiloiden sijasta.
 
Myös Annika Grofin Liikkumavaraa on luettu eri tavalla. Joidenkin mielestä se näyttää kuinka kansasta välinpitämättömiä kansanedustajat ovat – minusta elokuva kertoo kuinka suuri osa rivikansanedustajista suhtautuu todella vakavasti työhönsä.Kun joku toinen on kiinnittänyt huomionsa julkkiskansanedustajiin minusta dokumentti paljastaa , kuinka julkkiskansanedustajat kuuluvat kakkosrivin vaikuttajiin.
 

 
Kun kolmas näkee, että kansanedustajat eivät kuuntele huippuasiantuntijoiden mielipiteitä minä olen – nähtyäni riittävästi raakamateriaalia – ihmetellyt, miten pitkäpiimäisesti, epäselvästi ja huonosti perustellen huippuasiantuntijat tulevat antamaan lausuntonsa lakiasäätävälle elimelle.
 
Kun neljäs harmittelee, että ei kuule mitä Anni Sinnemäki puhuu Jukka Rehulalle, niin minusta supattelu kertoo aivan riittävästi, kuinka ns.  hallituksessa olevans edistyksellinen kansanedustaja kärvistelee ja yrittää eri keinoin saada edes pikkuriikkistä muutosta hallitussopimuksessa sovittuun linjaan.
 
Ja tästähän suuressa määrin Liikkumavarassa  on kyse. Kuinka paljon edes asialleen antautuneet kansanedustajat voivat kahden kuukauden työskentelyn aikana vaikuttaa asioihin, joita on lyöty lukkoon muutamassa tunnissa hallitusneuvotteluissa.
 
Ps. Jo parikin kansanedstajaystävääni on laittanut viestiä, että miksi pirussa dokumentti tulee niin myöhään. Heitä kuten muitakin olen rauhoitellut tiedolla, että Dokumenttiprojekti tulee sunnuntaina uusintana ja on Areenassa nähtävänä.