Pitäisikö kaikki tehdä toisin? 18.9.08 Erkko Lyytinen

Itämeren toisella rannalla, Latviassa, kohtasin Kanadalaisen elokuvantekijän, joka kertoi olevansa hieman ahdingossa. Hän on ottanut lainaa pankista tehdäkseen elokuvan ja nyt on takaisinmaksun aika. Ehkä tämä Arsenalsin matka on hänen viimeinen elokuvansa kanssa. Päätin olla elvistelemättä Suomalaisesta rahoituskuviosta ja kyselin kohteliaasti, mitä Kanadaan kuuluu...
Hän kertoi mielenkiintoisesta projektista, jota rahoittaa National Film Board. Projektissa kustannetaan ohjaajan eläminen kuvauskohteessa 5-6 kk ajan. Projektissa pidetään tärkeänä adaptoitumista kuvattavaan maailmaan, tutustumista perinpohjin ja keskittymistä aiheeseen. Dokumentaristeja on asunut trailerikylissä, sairaaloissa ja ties missä. Lopputuloksia en ole nähnyt ja haluankin tutustua aiheeseen NFB sivuilla mahdollisimman pian. Tietääkö kukaan tämän blokin kirjoittajista aiheesta?
On eurooppalaisena paperin ja raportin kirjoittajana lohdullista kuulla, että jossain tätä kaikkea ajatellaan taas vähän eri kulmasta. Ei kukaan olen koskaan minulta yhtään narratiivista käsikirjoitusta pyytänyt, mutta jossain vaiheessa tarinan suoltaminen paperille, ajoi tarinoita myös paperin suuntaan. Se mitä oletat tapahtuvan myös tapahtuu ja usein omat päätökset kuvata ja suunnitella kuvauksia ajavat asioita oman tahdon suuntaan. Ehkä tahtomattaan käsikirjottaminen ajaa myös kuvattavien henkilöiden ratkaisuja tekijän tahdon suuntaan.
Näin eilen latvialaisen elokuvan Tree man and the Fishpound. Elokuva seuraa kolmen erakoituneen miehen temmellystä kalanviljelyaltaan reunalla. Pirtua kuluu ja porukkaa kuolee. Elokuvan kuvasto on hienoa, linnut pesivät ja vuoden ajat vaihtuvat, välillä miehet puuhastelevat kalojen kanssa. Koko ajan kuuluu haulikon laukauksia taustalla, lukuisat vesilinnut linnut eivät reagoi ammuntaan pesällä. Jossakin vaiheessa ammunta alkaa ahdistaa myös erästä katsojaa. Miten elokuvan tekijä voi väittää, että Latviassa ammutaan lintuja pesimäaikaan. Olen yrittänyt perustella tätä pientä yksityiskohtaa ja rauhoitella itseäni aiheesta ja soimannut itseäni pikkumaiseksi doku-virkamieheksi. Mutta, jos äänellä luodaan draamallinen elementti, joka väittää kuvattavien ihmisten arvomaailmaa toiseksi, ollaan minusta astuttu jonnekin, josta ei ole paluuta. Koko elokuvan autenttinen tarkkaileva tunnelma muuttuu Pro-Tools pohjaiseksi tunnelmoinniksi. Näen jo äänisuunnittelijan virnistelemässä pimeässä kopissaan ja liimailemassa haulikon ääntä mitä omituisimpiin kohtauksiin. Saisko elokuvasta uuden "suomi-version"? Puritaanisen dokumentin kolmesta miehestä kalanviljelylaitoksella!