Ennustettavuuden vahingollisuus
Maailmassa jossa elämme, me tiedämme – luulemme tietävämme – paljon enemmän kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Liian monet dokumenttielokuvat seuraavat tämän tietämisen ennustettavuutta, ollen tällöin yksinkertaisesti tylsiä.
Lähes koko viikko on mennyt viettämällä 12 tuntia päivässä editointihuoneessa yhdessä ohjaajan ja leikkaajan kanssa etsimällä elokuvalle lopullista sisältöä, rakennetta ja muotoa. Ja jälleen kerran on todennut, kuinka tärkeää elokuvalle on, että siinä on tarina, vaikka elokuva ei perustuisikaan tapahtumien lineaariseen seurantaan.
Ja kuinka tärkeää tällöin on, että elokuva ja sen sisältö ei ole ennustettavaa. Että katsoja ei muutaman minuutin jälkeen jo tiedä elokuvan sisältöä ja tavoitetta vaikka tietäisikin, miten tarina tulee päättymään.
No, tämähän ymmärretään usein ja mikä on ensimmäinen: usein leikkaaminen elokuva tavalla, jonka uskotaan vangitsevan yleisö, tarkoittaen useimmiten nopeita, vauhdikkaita leikkauksia tavalla, joka parhaimmillaan antaa elokuvalle energiaa ja pitää sen jatkuvassa liikkeessä. Muta useimmin tuloksena on vanhana sisällöllisen ajattelun säilyminen, pelkkä muodollinen eteneminen,
Leikkauksellinen kikkailu, jossa leikkaus asettuu elokuvan ja katsojan väliin. Ja kas, lopputulose on vauhdikkaan matkan jälkeen tyhjä, elokuva ei ole jättänyt katsojaan jälkeään.
Koska elokuvan vangitsevuus ja yllätyksellisyys pitäisi syntyä ennen kaikkea tavasta, jolla asioita, ajatuksia, tilanteita ja kuvia yhdistetään toiseensa tavalla, joka synnyttää katsojan mielessä jotain muuta ( hmm. Olikohan se joku Sergei Eisenstein , joka puhui jostain samasta asiasta), katsoja luo silloin omaa elokuvaansa ja omaa maailmaansa.
Esteenä tämän tavoittamiseksi on usein juuri oma tietämyksemme, rationaalinen ajattelumme ja olemassa olevien mallien seuraaminen. Miten päästä niistä eroon. Ajattelemalla, ajattelemalla, yrittäen löytää ratkaisuja elokuvan ongelmiin liikkuen tarinan ja sen sisätarinoiden eri abstraktiotasoilla.
Ja käytännössä vaikka niin yksinkertaisesti, että seuraamalla omaan vaistoaan kokeilee sijoittaa vierekkäin kuvia luottamalla vaistoonsa ja sijoittamalla vierekkäin kuvia, joiden ei ”pitäisi” kuulua vierekkäin.
