Porissa ja Heinävedellä ajatellaan. Iikka Vehkalahti 13.09.08
Kaksi tapaamista peräkkäin muutama päivä sitten. Tekijät muualta kuin pääkaupunkiseudulta. Ja molemmissa käsiteltiin kysymyksiä, jotka koskettavat hyvin suurta osaa suomalaisia. Miksi meillä ei ole aikaa? Mitä lapsillemme tapahtuu?
Noora (Männistö) oli tullut Porista Tampereelle mukanaan elokuvan synosis, treatmentti sekä vajaan 10 minuutin dvd elokuvan päähenkilöistä, jotka edustivat saman perheen neljää sukupolvea. Ja jokainen heistä on ollut hoidossa päiväkodissa. No, se ei riitä sinänsä elokuvaksi, ovatpa 5- vuotias Aleksi, hänen äitinsä, isoäitinsä ja iso-isoisänsä kuinka kiinnostavia tahansa.
Mutta näkökulma, väite, elokuvan pääkysymys: ajattelemmeko enää lapsen parasta preesensissä,siinä on jotain. Kuinka paljon kasvatuksessa ajatellaan lapsen parasta mielessä se, mitä lapsi tulee tarvitsemaan aikuisena. ?
Aikuisena olisi hyvä, että lapsi osaisi vierasta kieltä, soittaisi pianoa, osaisi esiintyä hyvin, kasvaisi mahdollisimman hyvin yhteiskunnan vaatimuksista suoriutuvaksi. Että lapsi olisi mahdollisimman hyvässä päiväkodissa, oikeastaan erikoispäiväkodissa. Oikeastaan hyvien
lasten seurassa, oikeastaan…mihin me olemme menossa ?
Entä, jos lapsi haluaakin nyt olla lapsi?
Yhden päiväkotivuoden Aleksin elämää (fokusoituna Aleksin käyttäytymiseen hänen persoonallisuutensa keskeisessä kysymyksessä) seuraava dokumentti yhdistyneenä historialliseenkehitykseen Fröbelin palikoista tähän päivään. Kaikki mahdollisuudet tärkeään dokumenttielokuvaan. Mutta edellytyksenä, että kysymys kuvaamisesta - dokumenttielokuvan kuvaaminen on paljon enemmän kuin tv-omainen asioiden näyttäminen – saadaan ratkaistua.
Mielenkiintoinen oli myös keskustelu Heinävedeltä tulleen Mikko Keinosen kanssa. Vaikka hänellä mukanaan olikin enemmän vain aiheita, ei varsinaisia ehdotuksia dokumenttielokuvaksi.
Mutta Kiitävä aika, dokumenttihanke siitä, miksi meillä ei ole aikaa mihinkään, ei perheelle, ei ystäville, ei ajatteluun, ei työntekoonkaan. Minne aika on mennyt? Miten ratkaista ajan puutteen ongelma, miten saada ajasta uskollinen partneri, miten pitää sielu mukana?
Ehdottomasti elokuvan arvoinen aihe. Mutta? Mutta? Millaisen elokuvan?
Mikä muoto, miten rakentaa elokuvan eteneminen, entä rakenne, elementit.
Onko kyse tiededokumentista? vai asiadokumentista ? vai elokuvasta ?
Entä, jos olisi vain 25 ihmistä kertomassa kokemuksiaan ajasta, pelkistettyä rajattua -riittävän radikaalia. Vai ”filosofinen” päähenkilö, joka kulkee läpi yhteiskunnan ja sen eri ilmiöiden? Vai arkistomateriaaliakin hyväksikäyttävä esseemuotoinen elokuva?Vai..?
Ehkä ajasta syntyy ajalla elokuvahanke? Ehkä ?
