Painostamisesta, uhkailusta ja rasismista. Iikka Vehkalahti 30.01.09

Ei ole mitenkään harvinaista, että dokumenttielokuvan kohteena olevat kääntyvät elokuvan valmistuessa sitä vastaan. Usein siksi, että elokuvan antama kuva ei olekaan heidän toivomansa. Voimakkaimmin reagoivat yleensä yhteiskunnan päättäjiin tai eliittiin kuuluvat ja painostustavat ovat hyvin erilaisia.
 
Vuosien aikana oppii lukemaan erilaisia merkkejä. Kun elokuvan takia otetaan yhteyttä Yleisradion korkeimpaan johtoon tai poliisiin, mutta ei elokuvan ohjaajaan/tuottajaan tai Dokumenttiprojektin tuottajaan, on sillä oma viestinsä. Tavoitteena on silloin yleensä elokuvan esittämisen estäminen, ei elokuvassa mahdollisesti olevan virheen oikaiseminen.
 
Oskari Pastilan ohjaama Täynnä Tarmoa on aiheuttanut pikku myrskyä vesilasissa. Kaksi elokuvassa esiintyvää yksityistä sivuhenkilöä on tehnyt rikosilmoituksen salakuvauksesta eli siitä, että heitä olisi kuvattu ilman lupaa ao dokumenttiin.
 
No, tuottajan toimittaman kirjallisten todistusten, sopimusten ja elokuvassa käyttämättömän videomateriaalin mukaan nämä henkilöt ovat olleet tietoisia kuvausten tapahtumisesta.
(Koko elokuvan pätkiähän on ollut You Tubessa pari vuotta ja kymmenet tuhannet ihmiset ovat niitä myös katselleet eli mistään salassa tehdystä dokkarista ei ole kysymys).
 
(Kysymys on usein toistuvasta tilanteesta, kuvaustilanteessa henkilöt ovat valmiita olemaan mukana. Elokuvan valmistuttua ei omaa käytöstä haluttaisikaan julkisuuteen, elokuvan antama kuva ei vastaa siihen asetettua toivetta. Sinänsä ja inhimmillisesti ymmärrettävää, mutta kolikon moraalilla on toinen puoli. Elokuvan tekijä on uhrannut usein useita vuosia dokumenttiinsa, laudalla on myös melkoinen rahasumma ja elokuvan tekijä on toiminut perustuen henkilöiden antamaan kuvauslupaa. Jos ao henkilöt peruvat antamansa lupauksen, seuraukset voivat elokuvalle olla melkoiset.) 
 
Vantaan poliisi katsoo nyt aiheuttaako rikosilmoitus edes tutkintaa. Dokumenttiprojekti on siirtänyt dokumentin esityksen huhtikuun loppuun, jotta
elokuva ehtii teatteriesityksiin ja jotta rikosilmoituskin saadaan pois päiväjärjestyksestä.
 
Allekirjoittanut on puolestaan saanut Tarmo-elokuvasta viestejä ja puhelinsoittoja (elokuvan henkilöihin linkittyviltä ihmiseltä) joiden yksi sanoma on, että elokuva on rasistinen.
 
Olen miettinyt, mikä on saanut ko henkilön reagoimaan näin ja ainoa johtopäätökseni on, että hän kokee joidenkin henkilöiden elokuvassa omaavan rasistisia asenteita tai käyttäytyvän rasistiseksi.
Kysymys on tällöin: mikäli elokuvassa joidenkin henkilöiden käyttäytymistä voidaan pitää rotuvärivaikutteisena ja jos osa yleisöstä ajattelee ja reagoi samoin, tekeekö se elokuvan rasistiseksi ?
 
Henkilökohtaisesti näen elokuvan arvon kahdessa kiistämättömässä asiassa.
Se näyttää ammattitaidottomuuden urheiluseuran johtamisessa.
Se näyttää, miten vieraspelaajia kohdellaan kuin siirtotyöläisiä.
 
Ja tämän elokuvan tekee merkittäväksi se, että viimeisten vuosien aikana erilaisia taloussotkuja on ollut Suomessa niin koripallossa, jääkiekossa, jalkapallossa kuin hiihtoliitossakin. Yhtään kunnollista dokumenttia ei näistä melkoisista kupruista ole tehty. Jos kulttuurimaailmassa olisi tapahtunut kaikkea sitä, mitä urheilussa, olisi taidelaitoksia lyöty varmasti kuin vierasta sikaa.
 
Ja toisaalta ulkomaalaisten pelaajien kohtelusta on mm.jalkapallossa tehty Euroopassa lukuisia hienoja, paljastavia ja rohkeita dokumentteja,. Suomessa ei.
 
Kun näitä kahta kipeää asiaa on käsitelty Pastilan elokuvassa tragikoomisen farssin keinoin iskee leffa aika kipeästi urheilumaailmaan, joka ei ole tottunut siihen.
 
Paljastavaa on myös nähdä, miten suomalainen kohtelee ulkomaalaisia pelaajia ja mielenkiintoista nähdä asenne-erot suhteessa mustaan afrikkalaiseen ja mustaan amerikkalaiseen.
En kielläkään, etteikö Pastilan Täynnä Tarmoa tarjoa mahdollisuutta lukea ja miettiä suomalaisten, niin elokuvan hahmojen kuin yleisön ja mediankin mahdollista värivaikutteista toimintaa. Mutta jos peili heijastaa epämiellyttävän naaman, onko se peilin vika?
 
Liike-elämä ja poliitikot eivät hevin päästä dokumenttielokuvaajaan seuramaana toimintaansa.
Yksinkertaisesti, koska ao tahot eivät yleensä halua ihmisten näkevän, mitä ne tekevät. Näin yksinkertaisesta asiasta on myös Pastilan elokuvan osalta kysymys.
 
Eikä kysymys ole vain Pastilan elokuvasta. Viimeisten vuosien aikana on media saanut, paljastettuaan epämiellyttäviä asioita, lakimiehiä kimppuunsa. Osittain tästä, osittain auktoriteettiuskoisuuden takia Suomessa ollaan erityisesti talouden ja politiikan alueella hampaattomia. Uskallusta ja ammattitaitoa puuttuu.
 
En ole usuttamassa esim. ruotsalaiseen salakameroiden käyttöön, mutta kieltämättä katsellessani USA:sssa Sundancessa useita dokumenttielokuvia ajattelin, tähän ei suomalaisten uskallus kyllä riittäisi. Lähes absoluuttisen sananvapauden kunnioittaminen on USA:ssa johtanut siihen, että siellä
uskalletaan tehdä elokuvia, joiden otsikossa maan entistä ulkoministeriä kutsutaan sotarikolliseksi tai jossa elokuvan hahmot esiintyvät maailmanlaajuisessa televisiolähetyksessä suuryrityksen tiedotuspäällikkönä antaen eettisesti oikeita, mutta sisällöltään virheellisiä lausuntoja tai rohjetaan tehdä maan Helsingin Sanomista näköispainoksia, joissa uutiset kertovat aivan jostain muusta, mitä lehti normaalisti kertoo. 
 
Vuosien aikana olen joutunut useaan kertaan painostuksen, uhkailujen (jopa väkivaltaisen) ja kerran lahjontayrityksen kohteeksi. Dokumenttiprojektissa on kerran rikosilmoitus johtanut poliisitutkintaan ( Tarja Mattilan Paluu Peikkometsään), mutta silloinkaan tapaus ei aiheuttanut syytteen nostamiseen.
 
Useamman kerran neuvotteluja on käyty lakimiesten avustuksella ( mm. ilman sen ihmeellisempiä seurauksia Jouni Hiltusen raamatun salakuljetustarinan kanssa) Muutaman kerran elokuvan henkilöt ovat ottaneet yhteyttä heidän elämäntilanteensa muuttumisen takia ja pyytäneet uusintaesityksen poisjättämistä ( mm. Seuraava kesä ja Näissä Raameissa). Koska perustelut ovat olleet vahvat on elokuvat myös poistettu esitettävien joukosta, Useita kertoja on joku tilanne tai kohtaus poistettu,
jotta elokuva ei aiheuttaisi tarpeetonta tuskaa kenellekään.
( Tunnustan, reagoin hyvin eri tavalla, jos minua lähestytään asiallisesti tai kiertoteitse ja aggressiivisesti uhkaillen).
 
Tampereen Elokuvajuhlien voittajan Family Filesin kohdalla vaikea tilanne johti oikeuskäsittelyyn, mutta eettisistä syistä (yhden elokuvan henkilön mielentilaan liittyvistä) Dokumenttiprojekti on toistaiseksi pidättynyt elokuvan tv-esittämisestä..
 
Thomas Balmesin erinomaisen Säädyllinen tehdas elokuvan osalta päädyttiin ratkaisuun, jossa Nokian alihankkijana Kiinassa toimivan saksalaisyhtiön nimi poistettiin digitaalisesti elokuvassa rakennusten seinistä ja ovista. Tässäkin tapauksessa syy oli yksinkertainen.
Ao. yhtiö ei halunnut että elokuvaa kertoisi, mitä tehtaassa tapahtuu  ja miten työläisiä kohdellaan.